perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pohjalainen: Tolppanen: Vihapuhetta Kumpula-Natrilta

Pohjalainen: Tolppanen: Vihapuhetta Kumpula-Natrilta 2.7.2014
Pohjalainen: Kumpula-Natri: Puhuttaisiinko itse asiasta, Tolppanen? 4.7.2014
Turun Sanomat/STT: Kumpula-Natri sai selitellä vihapuheeksi tulkittua vitsailuaan

Kansanedustaja Maria Tolppanen (ps.) tyrmistyi europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) lausunnosta. Kumpula-Natri vitsaili tiistaina (Pohjalainen 2.7.2014) miettineensä Ranskan Populistipuolueen johtajan Marine Le Penin kamppaamista. Tolppanen ei näe asiassa mitään humoristista.

– Jos suomalaismeppi laukoo tällaista, mitä sanovat ja tekevät muut. Kumpula-Natrin sanomisia ei voi verhota huumoriksi. Jos meppi miettii toista aatetta kannattavan poliitikon fyysistä vahingoittamista, on hän väärällä ja vaarallisella tiellä, Tolppanen toteaa.

– Politiikassa on erilaisia ajatuksia ja aatteita. En ole aiemmin kertaakaan törmännyt tilanteeseen, missä toista aatetta kannattava kansanedustaja tai euroedustaja olisi pukenut sanoiksi halunsa toisen poliitikon fyysisestä vahingoittamisesta, Tolppanen vielä lisää.

Muuten Tolppanen on sitä mieltä, että suomalaismeppien alkutaival EU:ssa on sujunut hyvin.

– Kuulemani mukaan kaikki osasivat käyttäytyä avajaisissa, vaikka jotkut keskittyivätkin ennen avajaisia lehmänkauppoihin. Tuki EPP:lle antoi Suomen SDP:lle mieluisan lopputuloksen. Parlamentin puhemieheksi valittiin sosialistinen Martin Schulz, Tolppanen miettii.

– Koska kuoroon liittyivät myös keskustaoikeistolaiset, näyttää koalitio antavan kyseenalaista rohkeutta EU-myönteisille ryhmille. Kumpula-Natri sen puki ensimmäisenä sanoiksi, kun kertoi miettineensä Le Penin kamppaamista katuun Brysselissä. Vihapuhetta sanon minä, Tolppanen tuomitsee.

_____________________________


Pohjalainen: Kumpula-Natri: Puhuttaisiinko itse asiasta, Tolppanen?

Vaasalaisparlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) antoi terävän vastauksen vaasalaiselle kansanedustaja Maria Tolppaselle (ps.), joka syytti Kumpula-Natria keskiviikkona vihapuheesta.

– Sen sijaan, että palstatilan toivossa tehdään tikusta asiaa, voisimme puhua itse asiasta. Maria Tolppanen, tulisiko Wärtsilän globaali tutkimuskeskus Vaasassa toimeen pelkillä pohjalaisilla? Onko kansainvälinen Vaasa sinusta etu vai haitta?

Tolppanen syytti Kumpula-Natria vihapuheesta, koska tämä oli ilmoittanut haluavansa kampata Ranskan populistipuolueen johtajan Marine Le Penin. Kumpula-Natrin mukaan hänen heittonsa oli huumoria, jonka ei ollut tarkoitus levitä julkisuuteen.

– Kun karvat nousevat seuraavan kerran pystyyn äärioikeistolaisen kohdalla, totean vaikkapa, että tekisi mieli kovasti keskustella..

– Olen ollut hyvilläni, että Timo Soini on tehnyt koko ajan selväksi, että perussuomalaiset ei puolueena tule olemaan tekemisissä Le Penin puolueen kanssa.

_______________________________

Turun Sanomat: Kumpula-Natri sai selitellä vihapuheeksi tulkittua vitsailuaan

SDP:n meppi Miapetra Kumpula-Natri joutui selittelemään Ranskan populistipuolueeseen liittyvää vitsailuaan.

Perussuomalaisissa ja muutos 2011 -puolueessa Kumpula-Natrin kommentit ranskalaispoliitikon kamppaamisesta on tulkittu vihapuheeksi.

– Vitsinomaisesti: kun tuossa tuli Le Pen, ajattelin että kamppaanko, ensimmäisen meppikautensa aloittanut Kumpula-Natri sanoi tällä viikolla Strasbourgin EU-parlamentissa.

Jälkeenpäin Kumpula-Natri täsmentää viitanneensa vitsailullaan Marine Le Penin isään Jean-Marie Le Peniin. Molemmat ovat meppejä ja Ranskan kansallisen rintaman keulahahmoja.

– Tämä oli mauton heitto, Kumpula-Natri sanoo ja kertoo tarkoittaneensa sillä henkilöiden sijaan kansallisen rintaman edustamia arvoja ja sen maahanmuuttovastaista politiikkaa.

Muutos 2011 -puolueen puheenjohtajan Jari Leinon mielestä Kumpula-Natrin vitsailu oli paljon ”lapsellisempaa” kuin EU-kriitikoiden selän kääntäminen Eurooppa-hymnille parlamenttikauden avajaisissa.

Leino kertoo puolueen lähettäneen kansallisen rintaman johtajalle Marine Le Penille sähköpostin, jossa varoitetaan Kumpula-Natrin ”väkivaltafantasiasta”.

– Kaikille, jotka ovat pahoittaneet mielensä, lupaan siivota suuni, Kumpula-Natri sanoo.

– Mutta valitettavasti monet heistä ihailevat Le Penin politiikkaa. Sitä minä en suostu tekemään.