Kaleva: Siikajoki hyödyntää monikulttuurisuutta 4.12.2009
Siikajoen Ruukin kylän raitin ilme on muuttunut ilmeeltänsä huomattavasti monikulttuurisemmaksi, kun Ruukin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus avattiin reilun vuoden tauon jälkeen uudelleen viime kesän alussa.
Toki monikulttuurisuus on Ruukin kylällä ollut arkipäivää jo vuodesta 1993 lähtien, kun vastaanottokeskus ensimmäisen kerran avattiin.
"Monikulttuurisuus ehti välillä vähän hiipua muutamaan kymmeneen ulkomaalaiseen, mutta nyt katukuvaan on tullut useampi sata ulkomaalaista", vahvistaa valmistavan luokan opettaja Anne Kujanpää.
Vastaanottokeskuksen avaaminen on Siikajoella sujunut kaikin puolin ilman suuria ongelmia. Kokemusten perusteella vastaanottokeskustoimintaa ei Siikajoella mielletä rasitteeksi, vaan erilaisten kulttuurien ja ihmisten mukanaan tuomaksi rikkaudeksi. Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu Tuomi puhuu mieluummin monikulttuurisuudesta.
"Tavoitteenamme on hoitaa asiat niin hyvin kuin se vain on mahdollista, jotta keskuksen asukkaille jäisi Siikajoen kunnasta myönteinen kuva."
Monikulttuurisuutta hyödynnetään tehokkaasti esimerkiksi Ruukin koulussa, jonka 250 oppilaasta lähes 70 ulkomaalaista.
"Valtaryhmän lapset hyötyvät tilanteesta, kun he voivat opiskella ympäristössä, jossa on lapsia muista kulttuureista. Monikulttuurisuus on asia, jota me yritämme ylläpitää", Kujanpää sanoo.