perjantai 21. toukokuuta 2010

Kansan Uutiset: Passittomilta turvapaikanhakijoilta kielletään työnteko puoleksi vuodeksi

Kansan Uutiset: Passittomilta turvapaikanhakijoilta kielletään työnteko puoleksi vuodeksi 21.5.2010

Eduskunta hyväksyi perjantaina hallituksen esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta sisällön osalta. Laki hyväksytään lopullisesti ensi viikolla.

Vasemmistoliitto hävisi äänestyksessä esityksensä siitä, ettei turvapaikkaa hakeneiden, passittomien ulkomaalaisten työntekokieltoa pidennettäisi. Nyt hyväksytyssä esityksessä työnteko-oikeuden rajoitus pitenee nykyisestä kolmesta kuukaudesta kuuteen kuukauteen niiltä turvapaikanhakijoilta, joilla ei ole matkustusasiakirjaa maahan tullessaan.

Ne, joilla on passi, voivat tehdä työtä oleskeltuaan Suomessa kolme kuukautta.

Vasemmistoliiton kanssa hallituksen esitystä vastaan äänesti seitsemän SDP:n kansanedustajaa ja kolme kristillisdemokraattia. Tulos oli 124 – 26.

Passin hävittämistä vastaan

Passittomien pidempää rajoitusta perustellaan sillä, että näin pyritään kannustamaan turvapaikanhakijoita olemaan hävittämättä matkustusasiakirjojaan.

– Osa turvapaikanhakijoista tulee kuitenkin sellaisista sellaisista olosuhteista, että heidän ei ole ollut mahdollista saada lähtömaastaan matkustusasiakirjoja, eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta kuitenkin totesi lausunnossaan.

Työnteko kotouttaa hyvin

Samaa mieltä oli Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä. Se korosti myös työnteon positiivista vaikutusta tulijoiden kokouttamisen kannalta.

– Tutkimusten mukaan maahanmuuttajien sopeutumisen, kotoutumisen ja kielen oppimisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että he pääsevät töihin mahdollisimman nopeasti maahantulonsa jälkeen, puolue totesi vastalauseessaan hallintovaliokunnan mietintöön.

Noin 80 prosenttia turvapaikanhakijoista on niitä, joiden työntekoa uusi laki rajoittaa.

– Osa-aikainenkin työ poistaa käytännössä kokonaan toimeentulotuen tarpeen, Vasemmistoliitto toteaa. Sen tietojen mukaan lainmuutos merkitsee toimeentulotukimenojen lisääntymistä noin 350 000 eurolla vuodessa.