HS: Länsimainen naiskuva ei ole ainoa oikea

Helsingin Sanomat: Sanni Saarinen: Länsimainen naiskuva ei ole ainoa oikea 1.8.2010

Ranskassa hyväksyttiin hiljattain laki, joka kieltää musliminaisten kasvot peittävän huivin käytön julkisilla paikoilla. Monissa muissakin Euroopan maissa on harkittu samansuuntaisia lakiuudistuksia.

Huivikieltoa perustellaan sukupuolten tasa-arvolla. Väitetään, että hunnutettu nainen on alistettu nainen. Jo sananvalinta "hunnutettu" osoittaa, ettei naisten oleteta päättävän pukeutumisestaan itse. Hunnutettujen naisten vapauttamista ovat vaatineet etenkin sellaiset eurooppalaiset poliitikot, jotka eivät ole muslimeja.

Keskustelusta ovat puuttuneet musliminaisten kannat. Niiden huomioonotto pakottaa arvioimaan huivikiellon taustalla olevaa tasa-arvoargumenttia uudelleen. Keskustelu huivikielloista osoittaa myös, että tasa-arvokeskustelun naiskuvaa ja sen vaikutuksia esimerkiksi kehitysyhteistyöhön täytyy tarkastella kriittisesti.

Ranskan huivikielto koskee harvoja naisia, sillä vain burka ja niqab peittävät kasvot kokonaan. Huivikohu on kuitenkin leimannut kaikki musliminaiset alistetuiksi.

Kulttuuriantropologi Clifford Geertz on korostanut, että ilmiö tai tapa on merkityksellinen vain kulttuurisessa kontekstissaan. Siitä irrotettuna merkitys muuttuu. Huivikohun yhteydessä onkin tärkeä ymmärtää, minkälaisia merkityksiä musliminaiset itse antavat huiville.

Useimmat naisista korostavat huivin olevan etuoikeus, ei velvollisuus. Joitakin naisia huivin käyttöön motivoivat uskonnolliset syyt. Huivi muistuttaa Allahin läsnäolosta ja oikeasta tiestä. Toiset eivät mieti huivin syvällisempää merkitystä: heille huivi on osa pukeutumiskoodia samalla tavalla kuin farkut suomalaisnaisille.

Naiset liittävät huiviin myös ideologisia viestejä. Muslimifeministit korostavat, ettei islam itsessään ole naisia alistava. Naisten heikko asema tietyissä muslimimaissa johtuu patriarkaalisista tavoista tulkita Koraania.

Muslimifeministien käytössä huivi muuttuu tasa-arvoisen islamin symboliksi ja samalla vastalauseeksi yksipuoliselle länsimaiselle naiskuvalle, joka kauneutta ja seksikkyyttä korostaessaan on naisia alistava.

Euroopassa käyty keskustelu musliminaisten pukeutumisesta täyttää kaikki klassisen etnosentrismin tunnuspiirteet: omaa kulttuuria, sen arvoja sekä sille ominaisia ajattelu- ja toimintatapoja pidetään ainoina oikeina.

Kun oma kulttuuri muuttuu normatiiviseksi, on mahdotonta ymmärtää muiden kulttuurien edustajia heidän lähtökohdistaan. Lopulta tarve ymmärtää muita katoaa: kun oma kulttuuri näyttäytyy parhaana, se muuttuu malliksi, josta muiden on syytä ottaa oppia.

Sukupuolten tasa-arvosta käydyssä keskustelussa länsimaisesta, kodin ulkopuolella työskentelevästä ja maallistuneesta naisesta on tullut ainoa oikea vapaan naisen malli.

Tätä mallia vasten muiden kulttuurien naiset näyttävät alistetuilta: heidät on vapautettava miesvallan ikeestä seuraamaan vapaan naisen ylvästä esimerkkiä. Esimerkiksi Ranskassa huivikieltoa uhmaavia naisia rangaistaan pakollisin sopeuttamiskurssein.

Kulttuuristen ennakkoluulojen värittämä keskustelu sukupuolten tasa-arvosta ei ole ajankohtainen asia vain Euroopan sisäisessä politiikassa. Se vaikuttaa vahvasti myös kansainväliseen kehitysyhteistyöhön.

Monille kehitysyhteistyötä tukeville tahoille tasa-arvo on yksi rahoituksen myöntämisperusteista. Naisten aseman vahvistamiseen pyrkivässä kehitysyhteistyössä on omat sudenkuoppansa.

Esimerkiksi monissa Perun Amazonin intiaanikulttuureissa naisen ja miehen roolit ovat toisiaan täydentävät. Naisen vastuulla on kotitalous, mies tuo ravinnon kotiin, ja yhteisöä koskevat päätökset tehdään yhdessä osana arkielämää.

Elämää jäsentävä vastavuoroisuus näkyy myös intiaanikulttuurien avioliittorituaalissa. Siinä mies antaa metsältä palatessaan naiselle saaliin. Jos nainen hyväksyy lihan, valmistaa siitä aterian ja tarjoilee sen miehelle, molempien eleisiin sisältyy lupaus yhteisen elämän aloittamisesta.

Vaikka miehellä ja naisella on erilaiset roolit, he ovat samalla viivalla, jos tasa-arvona pidetään mahdollisuutta vaikuttaa omaa elämää koskevaan päätöksentekoon.

Amazonin alueen kehitysyhteistyöprojekteissa naista pidetään kuitenkin tasa-arvoisena miehen kanssa vain, jos hän toimii kuin mies. Monet hankkeet keskittyvät yksinomaan naisten taloudellisen aseman vahvistamiseen tai naisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen julkisella sektorilla.

Tällaisten hankkeiden lähtökohdat ovat paikalliskulttuureille vieraita. Ne pyrkivät muutokseen, jota projektien kohteena olevat naiset eivät pyydä. Aiheutetun muutoksen oletetaan ilman muuta parantavan naisten elämää.

Naiskuva ja tasa-arvokäsitys vaihtelevat kulttuureittain ja muuttuvat ajan mittaan. Myös länsimainen käsitys vapaasta naisesta on pitkän historiallisen prosessin tulos.

Naisliikkeen saavutukset ovat hienoja, mutta niiden merkitystä ei pidä ymmärtää yleismaailmalliseksi: samat saavutukset eivät olisi hienoja kaikkialla. Monilta naisilta riistetään vapaus, jos se ymmärretään kapeasti vain yhdellä tavalla.

Monikulttuurisessa Euroopassa oman kulttuurin pitäminen ainoana oikeana ei voi johtaa mihinkään muuhun kuin etnisiä vähemmistöjä sortavaan politiikkaan. Kehitysyhteistyössä vastaavat ajatusmallit ylläpitävät vanhoja kolonialistisia rakenteita.

Sanni Saarinen Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston maailman kulttuurien laitoksessa.