torstai 4. marraskuuta 2010

Kotimaa24: Heikka vaatii suvaitsemattomuudelle nollatoleranssia

Kotimaa24: Heikka vaatii suvaitsemattomuudelle nollatoleranssia 4.11.2010

Kirkon maahanmuuttajatyön valtakunnallisilla neuvottelupäivillä Espoossa puhuneen piispa Mikko Heikan mukaan maahanmuutto ei ole vain yhteiskuntapoliittinen vaan myös kirkollinen kysymys.

- Kirkon kannalta on myönteistä, että maahanmuuttajista kolme neljäsosaa on kristittyjä. Siksi suomalaisessa kirkossa täytyy olla tilaa maahanmuuttajille. Kristillinen usko kuuluu kaikille heidän oman kulttuurinsa ehdoilla, Heikka totesi.

- Olemme yhtä kirkkoa. Moninaisuus ja erilaiset kohtaamiset rikastuttavat seurakuntien elämää.

Maahanmuuttajien määrä lisääntyy Suomessa vuosittain noin 15 000 hengellä. Tänä vuonna Euroopan kirkoissa vietetään siirtolaisuuden teemavuotta.

Heikka kehotti työntekijöitä puhumaan ja puolustamaan maahanmuuttajia julkisessa keskustelussa.

- Maahanmuuttajilla on oikeus omaan identiteettiinsä. Suvaitsemattomuuden suhteen meillä pitää olla nollatoleranssi.

Kirkon maahanmuuttajatyön neuvottelupäivillä 2.-4.11.2010 pohdittiin useista eri näkökulmista hartauselämää ja yhteisöä luterilaisen kirkon monikulttuurisessa työssä. Neuvottelupäivät järjestivät Kirkkohallitus, Espoon seurakuntayhtymä ja Siirtolaisuus 2010 -teemavuosi.