keskiviikko 3. marraskuuta 2010

MTV3: Joensuussa rasistisia rikoksia lähes viikottain

MTV3: Joensuussa rasistisia rikoksia lähes viikottain 3.11.2010

Rasistiset rikokset ovat lisääntyneet Pohjois-Karjalassa. Asia käy ilmi poliisiammattikorkeakoulun tuoreesta raportista.

Raportin mukaan poliisi kirjasi vuonna 2009 yhteensä 57 rasistista rikosjuttua Joensuussa, Liperissä ja Kontiolahdella. Näissä jutuissa oli mukana yhteensä 84 asianomistajaa. Vuonna 2008 vastaavat määrät olivat 14 rasistista rikosjuttua, joissa oli mukana 19 asianomistajaa.

Alueellisesti tarkasteluna selvästi eniten rasistisia rikoksia tehtiin viime vuonna Joensuussa, yhteensä 42 rikosta.

"Rasismin uusi nousi alkoi pari vuotta sitten"

Poliisin mukaan Joensuussa rasistisella toiminnalla on pitkät perinteet.

Rasismi ilmiönä tuli monelle tutuksi 1990-luvun ja osin vielä 2000-luvun alun aikana. Joensuussa tehtiin tuolloin vuosittain useita kymmeniä rasistisia rikoksia.

Viranomaisten yhteistyönä tehty vuosia kestänyt aktiivinen rasisminvastainen työ alkoi osaltaan tuottaa tulosta ja rasistiset teot vähenivät merkittävästi vuosituhannen vaihteen jälkeen.

Vuoden 2008 aikana rasistiset rikokset alkoivat nousta uudelleen esiin.

- Maakunnasta alkoi tulla uudelleen tietoa rasistisesta toiminnasta ja rasistisesti ajattelevista henkilöistä, raportissa kerrotaan.

__________________________________________________________

YLE Pohjois-Karjala: Rasismirikokset ovat palanneet poliisin arkeen

Rasistiset rikokset ovat lisääntyneet parin vuoden aikana merkittävästi Pohjois-Karjalassa. Tämän ja viime vuoden aikana poliisi on kirjannut 110 rasismiin liittyvää rikosilmoitusta, kun vuosituhannen alkupuolella rasistisia rikoksia tapahtui huomattavasti vähemmän.

Tänä vuonna kirjatuista rikoksista valtaosa on ollut vahingontekoja. Joensuussa, Lieksassa, Kiteellä ja Kontiolahdella on vahingoitettu muun muassa ulkomaalaisten autoja ja rikottu ravintoloiden ikkunoita.

Lieksassa rasistisia rikoksia on kirjattu tänä vuonna jo yli kaksi kertaa niin paljon kuin viime vuonna. Kaupungissa on sattunut vahingontekojen lisäksi suomalaisten ja ulkomaalaisten välisiä yhteenottoja. Näistä on kirjattu muun muassa pahoinpitelyjä ja kunnianloukkauksia.

Joensuussa rasistisella toiminnalla on valitettavan pitkät perinteet 1990-luvulta. Rasismin uusi nousu alkoi maakunnassa syksyn ja loppuvuoden 2008 aikana. Pohjois-Karjalan poliisilaitos keskittää voimavarojaan rasististen tekojen ja ilmiöiden selvittämiseen ja torjuntaan ja on nostanut tämän toimintansa erityiseksi painopisteeksi.

Poliisi kuitenkin muistuttaa, että rasismiin pitää pystyä puuttumaan jo ennen kuin siitä tulee poliisiasia. Muutosta kaivataan yleisessä suhtautumisessa maahanmuuttajiin. Poliisin käsityksen mukaan maahanmuuttajista tarvitaan oikeaa ja asiallista tietoa ja sen jatkuvaa toistamista.

Tiedot perustuvat Poliisiammattikorkeakoulun tuoreeseen raporttiin.

__________________________________________________________

Iltalehti: Uusnatsit palasivat Joensuuhun

Poliisi kirjasi viime vuonna Joensuussa ja lähikunnissa 57 rasistista rikosta, kun vuonna 2008 niitä kirjattiin 14. Rikosten määrä kasvu näyttää jatkuvan kuluvan vuonnakin, sillä marraskuun alkuun mennessä rasistisia rikosilmoituksia oli kirjattu 51.

Tiedot käyvät ilmi Poliisiammattikorkeakoulun raportista Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2009.

Pohjois-Karjalan poliisilaitos on nostanut rasististen tekojen selvittämisen ja torjunnan toimintansa painopisteeksi.

- Rasismiin pitää pystyä puuttumaan jo ennen kuin niistä tulee poliisiasioita. Kun poliisi puuttuu peliin ollaan jo tietyllä tavalla myöhässä, poliisilaitokselta tiedotetaan.

Vahingontekoja ja uhkauksia

Vakavia väkivaltarikoksia ei viime vuonna tapahtunut paljon. Poliisin tietoon tulleista rasistisista rikoksista suurin osa, 34, oli vahingontekoja. Laittomia uhkauksia oli 9 ja pahoinpitelyjä seitsemän. Poliisin tietoon tuli kuitenkin yksi tapon yritys, jolla oli rasistinen motiivi.

Lisäksi rikosilmoituksia on tehty törkeästä kotirauhan rikkomisesta, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta.

Joensuussa, Lieksassa, Kiteellä ja Kontiolahdella on vahingoitettu ulkomaalaisten autoja ja rikottu ravintoloiden ikkunoita. Lieksassa ulkomaalaiset ja suomalaiset ovat tapelleet joukolla.

Pitkät perinteet

Joensuu tuli 90-luvulla tunnetuksi rasistisia rikoksia tekevistä uusnatseista. Tuolloin rasistisia rikoksia tehtiin useita kymmeniä vuosittain. Rikollisuus väheni 2000 luvulla, mutta on taas nostanut päätään. Raportin mukaan rasismin nousu alkoi pari vuotta sitten.

Pilottitakit, kaljut päät ja rasistinen toiminta sekä puhe palasi Joensuun seudulle vuonna 2008. Poliisi on saanut asiasta useita huolestuneita yhteydenottoja eri tahoilta.

Pohjois-Karjalan poliisi on huolestunut siitä, että lapset toistavat usein kotoa opittuja toimintatapoja. Joensuun seudulla on 90-luvun rasismivuosien jälkeen kehitetty ennaltaehkäisevää toimintaa kouluissa ja siellä missä nuoret liikkuvat.

Raportin mukaan paras tapa ehkäistä rasistisia rikoksia on oikean ja asiallisen tiedon välittäminen maahanmuuttajista ja heidän asioistaan.