perjantai 5. marraskuuta 2010

Vihreä Lanka: Viharikostutkija: ”Rasismi katoaa oikeusprosessissa”

Vihreä Lanka: Viharikostutkija: ”Rasismi katoaa oikeusprosessissa” 5.11.2010

Poliisin Tietoon tulleiden viharikosten määrä kasvaa Suomessa. Poliisiammattikorkeakoulun erikoistutkija Juha Kääriäinen penää asennekasvatusta.

Tuoreiden tilastojen mukaan poliisille ilmoitettiin viime vuonna yli tuhat viharikosta, joissa suurimmassa osassa oli kyse rasismista. Miksi rasismin lisääntyminen ei näy oikeuden langettamissa tuomioissa?

Tuomioita kovennetaan rasistisen motiivin takia vain muutamassa tapauksessa vuodessa. Rasismi katoaa oikeusprosessissa. Yleisin syy on varmaan se, että motiivin näyttäminen toteen oikeudessa voi olla vaikeaa. Siksi syyttäjät ja tuomioistuimet eivät usein edes yritä, vaan antavat tuomion pelkästään esimerkiksi pahoinpitelystä.

Miten vihaväkivaltaa voi ehkäistä?

Kaikki keinot, joilla lisätään suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä vähentävät myös vihaväkivaltaa. Ennaltaehkäisy on tehokkainta. Esimerkiksi poliisin määrärahojen nostolla tähän asiaan ei saada puututtua.

Viharikoksissa sekä tekijät että uhrit ovat usein nuoria. Mistä nuorten rasistiset asenteet tulevat?

Nuoret miehet käyttäytyvät yleisesti väkivaltaisemmin kuin muut, se näkyy myös viharikoksissa. Yleinen maahanmuuttovastainen ilmapiiri on yksi tärkeä tekijä. Jos maahanmuuttovastaiset mielipiteet nousevat poliittisessa keskustelussa, myös väkivaltainen käyttäytyminen vähemmistöjä kohtaan muuttuu hyväksytymmäksi.

Suomen somalit kohtaavat enemmän väkivaltaa kuin suurin osa muista Euroopan vähemmistöistä. Myös tässä tutkimuksessa rasistisen rikoksen kohteena ovat yleisimmin somalit. Miksi?

Tämä ei ole vain suomalainen ilmiö, vaan myös muissa Pohjoismaissa tilanne on sama. En osaa vastata tähän. Asiaa pitäisi ehdottomasti tutkia.

Kuvateksti:
Katoamistemppu. Juha Kääriäisen mukaan syyttäjien pitää aktiivisemmin nostaa esille rasistiset motiivit, jotta rasismi ei häviä oikeusprosesseissa. Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä nousi viime vuonna noin viidenneksellä vuoteen 2008 verrattuna.