Ulkopolitiikka-lehti: Euroopan rasismi rehottaa

Ulkopolitiikka-lehti 3/2011: Euroopan rasismi rehottaa

Lisa Bjurwald: Europas skam. Rasister på frammarsch. Natur & kultur 2011, 326 s.

Ruotsalainen toimittaja Lisa Bjurwald tuskin osasi arvata, mitä kaikkea Euroopan äärioikeistolaisissa ja maahanmuuttajakriittisissä piireissä vielä tapahtuisi sen jälkeen, kun hän viimeisteli aiheesta kertovan kirjansa tämän vuoden alkupuolella. Kirjan arvioi juristi Husein Muhammed.

On sääli, että Europas skam käsittelee kovin vähän Suo­men perussuomalaisia, joiden vaalivoitto oli kirjan valmis­tuttua vasta edessäpäin. Norja ja otsikoi­hin heinäkuisen joukkomurhan jälkeen ilmestynyt vastajihad-liike eivät nekään ole kirjassa kovin näkyvässä asemassa.

Toimittaja-kirjailija Lisa Bjurwald matkustaa ympäri Eurooppaa ja tutus­tuu eri maiden äärioikeistolaisiin liik­keisiin. Kirjan tilaa vievin osuus koostuu reportaasimatkoista Länsi- ja Itä-Euroo­pan maihin sekä Skandinaviassa lähinnä Tanskaan ja Ruotsiin. Teoksensa lopun Bjurwald omistaa ehdotuksille siitä, mi­tä meidän kaikkien pitäisi tehdä, jotta rasismi saataisiin kuriin.

Kirjan alussa Bjurwald käy läpi eu­rooppalaisen rasismin kolme pääkoh­detta: muslimit, juutalaiset ja romanit. Suomalaisessa keskustelussa islamofobia ja Itä-Euroopan romanikerjäläiset ovat olleet runsaasti esillä, kun taas antisemi­tismi ei meillä ole yhtä näkyvä ilmiö.

Mielenkiintoista on, miten suhtautu­minen juutalaisiin jakaa oikeistopopu­listisia ryhmiä. Bjurwald kuvaa, miten uusnatsit tekevät yhteistyötä islamistien kanssa levittäessään antisemitististä pro­pagandaa, kun taas toiset ryhmät, kuten vastajihad-liike, suhtautuvat myönteises­ti juutalaisiin islamistien vihollisena. Jäl­kimmäisiin kuuluu myös Norjan massamurhaaja Anders Behring Breivik.

Tänä syksynä suomeksi ilmestyvä kirja esittelee laajan skaalan erilaisia äärioikeistolaisia liikkeitä uusnatseista populisteihin. Bjurwald on soluttautunut äärioikeiston tilaisuuksiin ja saa­nut liikkeen hyvin erilaiset johtohahmot avautumaan ideologiastaan. Sen sijaan liikkeiden suhteuttaminen toisiinsa tai analyysi eurooppalaisena ilmiönä yleen­sä jää vähemmälle.

Kierros alkaa Unkarista. Bjurwal­din haastattelema tutkija muistuttaa kommunismin vaikutuksesta ihmisten historiankuvaan: nuorilla aikuisilla ei ole omaa kokemusta sotilaallisista pio­neerileireistä, eikä heille ole jankutettu natsi-Saksan rikoksista yhtä paljon kuin länsieurooppalaisille. Siksi keskitysleirien kieltäminen ei Unkarissa ole yhtä tavatonta kuin lännessä.

Yhtä hyytävää on lukea nousevasta äärioikeistosta Saksassa ja Italiassa, missä surullisen historian pitäisi olla mitä kouraantuntuvin. Vaikka välissä on vuosikymmeniä, jolloin fasismi on pysynyt maan alla, menneet sukupolvet ovat sitkeästi onnistuneet välittämään ideologiansa jälkipolville.

Bjurwald on aiemmin kirjoittanut äärioikeiston naisista. Europas skam tuo esiin myös sen ennakkoluulojen vastai­sen tosiasian, että esimerkiksi Sveitsissä äärioikeistolaista puoluetta johtaa nuori nainen.

Ulkopolitiikka pyysi juristi Husein Muhammedia arvioimaan kirjan. Mu­hammed toimii vähemmistövaltuutetun toimistossa ylitarkastajana. Hänet tun­netaan myös vihreänä poliitikkona ja Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunnan jäsenenä.

UP: Mitä pidit kirjasta?

Muhammed: Oli mielenkiintoista lukea myös muun Euroopan ääriliikkeistä. Liian usein Suomessa keskitytään vain kotimaiseen keskusteluun. Toimittajan reportaasi­matkat olisivat tosin voineet jäädä vä­hän vähemmälle. Kirjassa käytiin katso­massa monen liikkeen toimintaa, mutta kokonaisanalyysi puuttui: Mistä nämä liikkeet tulevat? Mihin ne ovat meitä vie­mässä? Mitä liikkeiden nousu merkitsee yleisellä tasolla?

Kirjassa niputettiin yhteen niin uusnatsit kuin populistiset puolueet. Häiritsikö se sinua?

Nimistä voidaan väitellä ikuisesti. Mi­nusta määrittelyyn käytetään liikaa energiaa. Tärkeämpää on se, mikä näilleliikkeille on yhteistä: vakiintuneiden poliittistenvoimien vastustaminen, toi­saalta kuvitellun ulkoisen uhan torjumi­nen. Yhtäältä ryhmät vastustavat EU:ta ja vakiintuneita instituutioita, toisaalta taas ne puolustavat kuviteltua eurooppalaista yhtenäiskulttuuria.

Ryhmien suurin ero näyttäisi olevan siinä, että entisissä itäblokin maissa on vielä sallittua vastustaa ihonväriä, kun taas Länsi-Euroopassa ollaan ovelampia. Idässä pääkohteina ovat juutalaiset ja ro­manit. Lännessä ei voida menneisyyden vuoksi turvautua antisemitismiin, joten muslimit ovat parempi kohde.

Lännessä rasismi ei siis ole poliittisesti korrektia, joten puhutaan kulttuuri­eroista?

Aivan, islam on kulttuurina ja uskontona parempi kohde lännessä. Muslimit esite­tään yhtenäisenä ryhmänä, jota ei tieten­kään ole todellisuudessa olemassa. Oi­keistopopulistit väittävät vastustavansa islamin ääriliikkeitä, mutta oikeastaan vastustetaan kaikkia muslimeja. Melko nopeasti törmää väitteeseen, ”ettei ole olemassa maltillista muslimia”. Radika­lisoituminen on populistien mukaan vain ajan kysymys.

Oikeistopopulistit väittävät vastusta­vansa islamin ääri­liikkeitä, mutta oikeastaan vastustetaan kaikkia muslimeja.

Mitä ajatuksia kirja herätti suhteessa tuoreeseen Norjan tragediaan?

Norjan tapaus osoittaa, että vihanliet­sonnalla on tuhoisia vaikutuksia, vaik­ka se pysyisikin netissä ja sanallisena. Se voi yllyttää hulluimpia yksilöitä Norjan tapausta vastaaviin tekoihin.

Norjan tragedia on tuonut esiin myös sen, miten vahvasti terrorismi on yhdistetty islamiin, vaikka suurin osa Euroopan iskuista on ollut separatis­tien, kuten ETA:n, IRA:n, korsikalaisten ja joidenkin vasemmistolaisten liikkei­den tekemiä.

Liioitteleeko Bjurwald äärioikeiston nousua?

Hän ei oikein onnistu kokoamaan argu­menttejaan siitä, että trendi olisi vahvis­tumassa. En tunne ruotsalaista kirjoitus­kulttuuria, mutta jos kirjan olisi kirjoit­tanut britti tai vaikka suomalainen, olisi analyysiä ollut kunnolla. Nyt vallalla oli vähän sellainen voi voi -asenne.

Esimerkit eri maista poikkesivat paljon toisistaan. Kiinnostiko jonkin maan rasis­mitilanne sinua erityisesti?

Tanskan Folkeparti on mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten paljon populisti­nen puolue voi täysin demokraattisesti ja ilman väkivaltaa saada aikaan maa­hanmuuttoon liittyviä säädöksiä, jotka samalla rajoittavat ihmisten oikeuksia huomattavasti. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii puolueen läpi saama 24 vuoden ikäraja ulkomaalaisen kanssa naimisiin meneville, kun se muille on normaali 18 vuotta.

Ja vaikka ollaan EU:ssa ja Schengen-alueella, Tanska on palauttanut sisäiset rajatarkastukset.

Unkarissa äärioikeistolla ei ole näkyvää vastustajaa, kun taas Britanniassa ja Saksassa on. Mitä ajattelit maiden erois­ta tässä suhteessa?

En niinkään ihmetellyt vastustuksen puutetta Unkarissa. Sen sijaan liian usein antirasistiset liikkeet karkottavat ihmi­siä, koska liikkeet ovat liian radikaaleja ja hyvin vasemmistolaisia. Keskivertoihmisen on vaikea samastua niihin­kään, vaikka hän haluaisikin vastustaa rasismia.

Tarvittaisiin antirasistinen liike, jo­ka vastustaisi rasismia mutta ei samalla vaatisi ihmisiä sitoutumaan feminismiin ja vastustamaan kapitalismia ja hetero­normatiivisuutta. Radikaalius vähentää vastaliikkeen mahdollisuutta kasvaa suurta yleisöä houkuttelevaksi.

Kirjassa tarjottiin myös ratkaisuja rasis­min hillitsemiseksi. Mitä mieltä olit ide­oista?

Ne vaikuttivat aika kliseisiltä ja ympä­ripyöreiltä. En usko Suomen kohdalla Bjurwaldin esittämään strategiaan, jonka mukaan populistipuolueet pitäisi jättää hallitusyhteistyön ulkopuolelle. Perussuomalaisten kokoista puoluetta ei voi jättää ulos. Maahanmuutto ei myöskään ollut syy, jonka takia perus­suomalaiset jäivät pois hallituksesta. Yhteistyö olisi kaatunut moniin mui­hinkin asioihin.

Bjurwald mainitsee Suomen esimerkkinä maasta, jossa on vain vähän maa­hanmuuttajia mutta silti vahva maahan­muuton vastainen puolue. Mitä mieltä olet tästä?

Bjurwald vertasi Suomen tilannetta Es­panjaan, missä maahanmuuttokritiikki on vähäistä, vaikka maassa on paljon enemmän maahanmuuttajia. Bjurwaldin mukaan Espanjassa oikeisto ja vasem­misto eroavat toisistaan enemmän poli­tiikaltaan kuin monissa muissa maissa, eikä siellä siksi pääse syntymään tyhjiötä, johon populistipuolue juurtuisi.

Bjurwald saattaa olla osittain oikeas­sa. On totta, että Suomessa on alkanut olla aika yhdentekevää, mikä kolmesta suurimmasta puolueesta on suurin. Toi­saalta meillä ei ole kaksipuoluejärjestel­mää, kuten Britanniassa tai Ruotsissa. Ihmisten ei meillä tarvitse harrastaa tor­juntaäänestystä eli äänestää pienempää kahdesta pahasta torjuakseen toisen voi­ton. On enemmän vaihtoehtoja.

Mitä ajattelet muiden puolueiden ja median reaktioista äärioikeistoon eri maissa?

Maissa, joissa populistipuolueen ainoa teema on rasistinen, on helpompi reagoida sitä vastaan. Osa perussuomalais­ten poliittisista teemoista on asiallisia, joskin ehkä epärealistisia. Toisaalta ha­luaisin tietää, missä maassa ääripuolueen täydellinen ulos sulkeminen politiikasta tai mediasta on toiminut. Paras vaihto­ehto on, että kaikesta voidaan puhua, mutta asiallisesti.

Onko rasistinen nettikirjoittelu nostanut maahanmuuttokritiikkiä poliittiseksi teemaksi Suomessa?

Sillä on ollut suuri vaikutus. Ei ole täy­sin ymmärretty, että hyvin pieni ryh­mä voi masinoida keskustelua tiettyyn suuntaan.

Kyse on todellisuudessa vain noin 20–30 henkilön ryhmästä, joka kirjoit­telee palstoille kokopäivätoimisesti. Kun yksi heistä havaitsee maahanmuuttoa si­vuavan uutisen, hän lähettää linkin ryh­mälle, ja pian uutisen alla on parisataa kommenttia. Toiminta on ihailtavan te­hokkaasti organisoitua. Kun perinteiset poliitikot vaalien alla lukivat komment­teja, he tietysti saivat kuvan, että kysees­sä on laaja kansanliike ja että asiaan on reagoitava nopeasti.

Ongelmana on myös se, että vasta­puoli on ollut laiska oikomaan ryhmän harhaanjohtavia ”faktoja”. On välillä turhauttavaa toimia sammutuspeitteenäesimerkiksi vastapuolen valikoivalle tilastojenkäytölle.


Heta Muurinen