tiistai 27. syyskuuta 2011

Lääkäriliitto: Paperittomillakin oikeus terveydenhuoltoon

Lääkäriliitto: Paperittomillakin oikeus terveydenhuoltoon 27.9.2011

Lääkärinetiikan ydintä on ihmisten tasaveroinen mahdollisuus terveydenhoitoon rotuun, uskontoon, poliittiseen mielipiteeseen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Tätä taustaa vasten Lääkäriliiton hallitus hyväksyi 16. syyskuuta 2011 kannanoton pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja paperittomien maahanmuuttajien terveydenhuollosta.

Suomessa on pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja eri syistä ilman virallisia maahantuloasiakirjoja olevia henkilöitä, joiden terveydenhuollosta on kannettava vastuu. Ns. paperittomien terveydenhuollon järjestäminen hyödyttää koko yhteiskuntaa, koska tarttuvien tautien, kuten tuberkuloosi tai HIV, hoitamatta jättäminen on terveysriski myös muille kuin potilaille itselleen.

Lääkäriliiton hallituksen hyväksymän kannanoton mukaan yhteiskunta ei saa evätä potilailta oikeutta saada riittävää hoitoa, eikä se saa puuttua lääkärin velvollisuuteen hoitaa potilaita kliinisen tarpeen perusteella. Taloudelliset syyt eivät myöskään saa olla esteenä näihin henkilöryhmiin kuuluvien asianmukaiselle hoidolle. Käytäntö muissa Pohjoismaissa on osoittanut näiden potilaiden hoidon olevan kustannuksiltaan hyvin halpaa.

Kannanoton mukaan lääkärille pitää antaa riittävästi voimavaroja paperittomien potilaiden hoitoon sekä turvapaikkaa hakevien pakolaisten fyysisen ja henkisen tilan arvioimiseen, jos he sitä tarvitsevat.

Lääkäriä ei saa velvoittaa osallistumaan pakolaisten, turvapaikanhakijoiden tai paperittomien maahanmuuttajien rankaisemiseen tai oikeudenkäyntitoimiin. Heille ei myöskään saa tehdä sellaisia tutkimus- tai hoitotoimenpiteitä, jotka eivät perustu lääketieteellisiin syihin. Esimerkiksi lääkärin ei tarvitse suostua antamaan rauhoittavaa lääkitystä maasta karkottamisen helpottamiseksi.

Hallituksen kannanotto 16.9.2011: Pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja paperittomien maahanmuuttajien terveydenhuollosta (pdf)

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Heikki Pälve, puh. 050 564 7345

Suomen Lääkäriliiton eettinen neuvottelukunta järjestää Lääkärin etiikan päivän -seminaarin tiistaina 27. syyskuuta klo 12.00 – 15.00 Suomessa oleskelevien paperittomien terveydenhuollosta. Seminaari pidetään Lääkäritalolla, os. Mäkelänkatu 2, 8. krs., 00500 Helsinki.

________________________________

Kansan Uutiset: Lääkäriliitto: Paperittomat maahanmuuttajat saatava terveydenhuollon piiriin

Suomen Lääkäriliitto haluaa paperittomat maahanmuuttajat terveydenhuollon piiriin. Hoito tulisi järjestää jo siksikin, että ihmisillä tulee olla tasaveroinen mahdollisuus terveydenhoitoon. Lisäksi tarttuvien tautien hoitamatta jättäminen olisi terveysriski myös yhteiskunnalle.

Lääkäriliiton toiminnanjohtajan Heikki Pälveen mukaan hoitotarve ei ole erityisen suurta ja hoito on halpaa.

– Kysymys ei ole rahasta, Pälve painottaa.

Käytäntö muissa Pohjoismaissa on osoittanut hoidon olevan kustannuksiltaan hyvin halpaa.

Lääkäriliitto muistuttaa, että lääkärinetiikan ydintä on ihmisten tasaveroinen mahdollisuus terveydenhoitoon rotuun, uskontoon, poliittiseen mielipiteeseen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.

Liitto haluaa nostaa paperittomien terveydenhuollon keskusteluun myös muun maailman tilanteen vuoksi, sillä Maailman Lääkäriliitto kiinnitti asiaan huomiota yleiskokouksessaan lokakuussa 2010. Muualta tiedetään ikäviä tapauksia, joissa lääkäri on pakotettu kyseenalaisiin toimiin ja tekemään tutkimus- tai hoitotoimenpiteitä, jotka eivät perustu lääketieteellisiin syihin.

Suomessa on ollut tiettävästi yksi tapaus, jossa viranomainen pyysi maasta karkotettavan rauhoittamiseksi lääkäriä paikalle antamaan rauhoittavaa lääkitystä.

Lääkäriliiton hallitus hyväksyi kannanoton 16. syyskuuta. Tiistaina 27. syyskuuta liiton eettinen neuvottelukunta järjesti lääkäreille seminaarin Suomessa oleskelevien paperittomien terveydenhuollosta.

______________________________

MTV3: Lääkäriliitto vaatii paperittomille terveydenhoitoa

Lääkäriliitto vaatii paperittomille ihmisille oikeutta terveydenhoitoon Suomessa. Liiton mukaan kustannukset olisivat rahallisesti hyvin pieniä. Tällä hetkellä paperittomat saavat ainoastaan kiirellistä hoitoa Suomessa.

Ongelma koskee esimerkiksi laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia tai sairausvakuutusta vailla olevia eurooppalaisia.

Paperittomien klinikka pyörii pääkaupunkiseudulla

Paperittomien klinikka on toiminut huhtikuusta alkaen pääkaupunkiseudulla salaisessa paikassa vapaaehtoisten voimin.

– Klinikka on auki kerran viikossa pari tuntia. Täällä on pari vapaaehtoista lääkäriä ja hoitajaa illassa, kertoo lääkäri Ville Holmberg.

Suomessa elää arvioiden mukaan muutamia tuhansia paperittomia ihmisiä.

– Jos ajatellaan suomalaiten terveyttä, niin osa näistä ihmisistä sairastaa tarttuvaa tautia ja olisi meidän kaikkien edun mukaista, että he saisivat asiallisen hoidon, sanoo Lääkäriliiton toiminnajohtaja Heikki Pälve.

Moni paperiton pelkää mennä lääkärille karkotuksen pelossa.

– Suomessakin on esimerkkejä paperittomista potilaista, jotka ovat menneet sairaalaan ja sairaalasta on täysin laittomasti tehty ilmoitus poliisille ja nämä ihmiset on karkotettu maasta, kertoo lääkäri Ville Holmberg.

Klinikan väki toivookin, että päättäjät puuttuisivat ongelmaan ja paperittomille löytyisi lääkärinpalveluja julkiselta puolelta.

MTV3 Uutiset vieraili salaisella paperottimien klinikalla. Katso aiheesta lisää Kymmenen uutisista.
_______________________________

Helsingin Sanomat/STT: Paperittoman naisen on hankala saada abortti

Abortin tekeminen on paperittomalle naiselle vaikeaa, kerrotaan Vapaa liikkuvuus -verkostosta. Paperittomilla siirtolaisilla ei usein ole varaa aborttiin yksityisellä lääkäriasemalla. Jotkut lääkäriasemat ovat myös kieltäytyneet hoitamasta paperittomia.

Julkisella puolella abortti ei onnistu, koska potilaslain mukaan vain kiireellinen sairaalahoito taataan jokaiselle, eikä keskeytettyä raskautta lasketa kiireellisen hoidon piiriin. Näin ollen haluttu abortti jää usein tekemättä.

Paperittomat raskaana olevat naiset jäävät myös ilman raskauden seurantaa. Neuvolat eivät ota naisia vastaan, ja sairaalaan he pääsevät vain synnyttämään.

Raskaana olevia hakee apua Helsingin paperittomien klinikalta viikoittain. Klinikan neuvottelut Helsingin kaupungin ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kanssa eivät ole tuottaneet tulosta.

Suomessa asuu luvatta 2 000–3 000 ihmistä. Suuri osa heistä elää pääkaupunkiseudulla.

____________________________________________

YLE Helsinki: Paperittomien klinikka on löytänyt asiakkaansa

Paperittomien klinikka on toiminut Helsingissä kohta puoli vuotta. Klinikan toiminta pyörii täysin vapaaehtoisten varassa ja se on hoitanut tähän mennessä 110 ihmistä. Paperittomien ryhmään kuuluu hyvin monenlaisissa elämäntilanteissa olevia.

Paperittomat ihmiset ovat pakolaisia, työttömiä työnhakijoita, työssäkäyviä tai opiskelijota. Näitä ihmisiä yhdistää se, että heillä ei ole suomalaista sosiaaliturvatunnusta eivätkä he siksi pääse julkisen terveydenhuollon piiriin.

- Vielä jokin aika sitten kun pohdittiin paljonko Suomessa on niin sanottuja paperittomia, niin vastauksina tuli viranomaisiltakin, että ei meillä niitä ole. Kyllä meillä on, mutta eiväthän ne sillä lailla näy, sanoo Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.


Paperittomien kokonaismäärä on arvoitus

Poliisin arvion mukaan maassa oleskelee nelisen tuhatta, syystä tai toisesta, paperitonta ihmistä. Heidän tarkkaa lukumääräänsä ei tiedä kukaan. Helsingin paperittomien klinikka on auki kerran viikossa pari tuntia. Klinikka on heitä varten.

- Bulgarian ja Romanian romanit ovat ehkä suurin yksittäinen ryhmä. Todella hyvin on kuitenkin ihan ensimmäisestä kerrasta lähtien tieto toiminnasta kantautunut. Meillä on ollut varmaan parhaimmillaan noin 15 potilasta ja tässä syksyllä joka kerta kymmenkunta, kertoo klinikan perustaja, lääkäri Pekka Tuomola Helsingin Diakonissalaitokselta.

Eniten on pulaa lääkkeistä

Klinikan tilat ovat ahtaat ja työvälineetkin melko alkeelliset. Pahin puute on kuitenkin lääkkeistä, joita klinikan asiakkailla ei yleensä ole varaa ostaa. Kantaväestönkin kannalta paperittomien terveydenhoidon järjestäminen on järkevää, muistuttaa Heikki Pälve Lääkäriliitosta.

- Ihan tuossa itärajan takana on multiresistenttiä tubia. Meillä tuberkuloosi on kertaalleen jo hävitetty ja sen kautta rokotusohjelma pääsääntöisesti purettu, Pälve sanoo.

Paperittomien klinikalla ei ole laboratoriota eikä mahdollisutta kokeisiin tai laajempiin tutkimuksiin, Lääkäri Pekka Tuomola muistuttaa.

- Kyllä klinikan asiakkaat ovat saaneet apua ihan oikeasti ja myös niin, että sitten jos on ollut epäily jostain vakavammasta hoitoa tai tutkimusta vaativasta taudista, niin heidät on sitten lähetetty eteenpäin ja kaikki on myös hoidettu Haartamanin päivystyksessä, klinikan toimintaa pyörittävä Tuomola vakuuttaa.

Suurin osa vapaaehtoisista on nuoria lääkäreitä

Klinikan paristakymmenestä vapaaehtoisesta lääkäristä suurin osa on nuoria, mutta mukaan on ilmoittautunut myös joku eläkeläislääkärikin. Lääkäreiden lisäksi klinikka työllistää sairaanhoitajia ja juristeja.

- Kysymyksessä on äärimmäisen pieni ryhmä kuitenkin ja tämän hoidon taloudellinen kustannus on mitätön, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja summaa.