perjantai 23. syyskuuta 2011

Apu: Yrjö Rautio: Pilkkeitä silmäkulmissa

Apu: Yrjö Rautio: Pilkkeitä silmäkulmissa 23.9.2011

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho, jota saa kihlakunnan syyttäjän luvalla kutsua myös rotutohtoriksi, viljeli huumoria toivomalla Kreikkaan sotilasjunttaa.

Hänen eduskuntaryhmänsä erotti hänet kahdeksi viikoksi jäsenyydestään. Hänen toivotaan sinä aikana tulevan huumorintajuihinsa, jotta ei enää laskisi niin kehnoa leikkiä.

Timo Soini sanoo, että kahden viikon erotus ryhmästä on vakava rangaistus. Eikä ole. Vitsi oli vitsin palkka.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoi rangaistuksen langettamisen jälkeen Halla-ahon vain vitsailleen. Hyvä on, uskotaan. Koko mieshän on vitsi, joka ei tosin naurata vähän vähää.

Rangaistusasteikot on nyt sovitettava näiden perushumoristien mukaan. Jos diktatuurin toivomisesta toiseen EU-maahan seuraa kahden viikon rangaistus, niin diktatuurin ajamisesta omaan maahan täytyy selviytyä kahdella ja puolella viikolla. Jos taas onnistuu järjestämään sotilasvallankaappauksen omassa maassaan ja pystyttämään diktatuurin, olkoon rangaistus kolmen viikon ero ryhmästä. Syyllinen jätettäköön kuitenkin rangaistukseen tuomitsematta, mikäli diktatuuri on rakennettu veitikkamaisia pilkkeitä silmäkulmissa.

Arkaan paikkaan

Sdp:n tuleva presidenttiehdokas Paavo Lipponen varoitti perussuomalaisia demokratian perusarvoilla leikkimisestä. Hän katsoi, että on tullut aika vetää selkeä linja äärioikeistoon politiikassa ja muutenkin yhteiskunnassa.

Timo Soini vastasi syyttämällä Lipposta muun muassa perussuomalaisten vähättelystä. Lipponen ei heitä vähätellyt. Sen sijaan hän osui arkaan kohtaan, eikä Soini vastannut siihen, mihin hänen olisi tullut vastata.

Hänen on nimittäin aika ottaa selvä vastuu ryhmänsä rasisteista ja äärioikeistolaisista. Heitä on – ei kovin monta, mutta he hallitsevat puolueensa julkisuuskuvaa. Tämän luulisi olevan erittäin suuri ongelma myös Soinille itselleen.

Opportunismia

Timo Soini ei ole rasisti eikä fasisti. Suurin osa puolueen kansanedustajista ei ole rasisteja eikä fasisteja. Mutta myös Soini ja ryhmän enemmistö ovat vastuussa näiden hakkaraisten ja halla-ahojen toilailuista, elleivät sanoudu heistä irti paljon tähänastista selvemmin.

On helppo nähdä, miksi he eivät sanoudu: se hajottaisi ryhmän. Rasistit ja äärioikeistolaiset tuovat ääniä ja kansanedustajan paikkoja. Siksi Soini pitää heistä kiinni. Sitä sanotaan opportunismiksi. Se on hänen suurin virheensä ja heikkoutensa.

On helppo nähdä myös se, miksi Soini ei vienyt joukkojaan hallitukseen. Jos oppositiossakin on näin vaikeaa pitää ryhmää edes jotenkin kasassa ja tolkussa, hallituksessa se olisi täysin mahdotonta.

Kankkulan kaivoon

Mies putosi Porissa neljä metriä syvään viemärikaivoon, jonka kansi oli jätetty auki.

Samoin kävi EU:n valtiovarainministereille Puolan Wroclawissa. Siellä oli joku jättänyt ilkivaltaisesti auki Kankkulan kaivon kannen.

Suomen Kreikan lainoille vaatimat takuut etenivät sentään hieman. Vakuudet voi ehkä saada, jos itse maksaa niistä. Periaate on sama kuin vakuutuksissa yleensä.

Heittolaukauksia

1 Siinä Tanner tömisee ja Vennamoa kaatuu, kun Paavo Lipponen ja Timo Soini tappelevat.

2 Demokratia on tehoton tapa tuottaa asioita, joita suuri enemmistö haluaa.

3 Diktatuuri on tehokas tapa tuottaa asioita, joita suuri enemmistö ei halua.

4 Yksi ihminen on valio. Monta valiota yhdessä on valiokunta.

5 Se yksi valio on Jussi Halla-aho ja ne muut hallintovaliokunnan jäseniä.

6 Hallintovaliokuntaa johtaa valio, joka ei hallitse edes omaa kieltään.