perjantai 23. syyskuuta 2011

Kansan Uutiset: Mestari Halla-ahon herätysliike

Kansan Uutiset: Mestari Halla-ahon herätysliike 23.9.2011

Jussi Halla-ahon kannattajat ovat kuin kultti, joka palvoo Mestarin sanoja ja näkee salaliittoja häntä vastaan.

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho on henkilö, joka ei totta tosiaan jätä ketään kylmäksi. Poliittisilta vastustajilta tulee lunta tupaan, mutta omiensa joukossa hän, Mestari, on palvottu sankari, sanoi mitä tahansa.

Halla-aho sai eduskuntavaaleissa yli 15 000 ääntä. Lisäksi eduskuntaan valittiin viisi muuta kansanedustajaa hänen suosituslistaltaan yhteensä 28 861 äänellä. Halla-aholaisuudella on näin eduskunnassa noin 44 000 äänestäjän mandaatti.

Keitä he ovat ja miten he ajattelevat? Näyteikkuna halla-aholaisuuteen on hänen Facebook-sivunsa. Omilla nimillä ja kuvilla esiintyviä kavereita on 5 000. Useimmat kuvista päätellen nuoria aikuisia, Suomen historian parhaiten koulutettua sukupolvea.

Facebookissa kirjoittajan viestejä kannatetaan ”tykkäämällä” niistä, ja Halla-ahon kirjoituksista kyllä tykätään. Sadat peukut nousevat pystyyn aina kun hänellä on asiaa.

Lehdistö,
tuo punavihreä vainolainen

Halla-aholaisuuden ydintä ovat vainoharhaiset kuvitelmat lehdistön salaliitosta Mestaria vastaan. Hänen kannattajiensa mielestä medialla on vain yksi ääni. Kaikki toimittajat ovat samanlaisia punavihreitä vainolaisia.

Halla-ahon kannattajien mielestä lehdistö vääristeli tahallaan tämän Kreikka-kannanottoa. Kun perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinikin kimpaantui kirjoituksesta, alkoi pohdinta, syöttivätkö toimittajat Soinille pajunköyttä junassa matkalla Pietarista Suomeen.

Toimittajat ovat näissä kirjoituksissa limanuljaskoita, tyhmiä ja luultavasti entisiä koulukiusaajia. Naistoimittajat ovat ”hullu kostajaleegio.”

Vainoharhaisimpien mielestä Halla-ahon Facebook-sivulla on vasikoita, jotka maksua vastaan raportoivat lehdille kuumista päivityksistä.

Kreikka – sarkasmia vai
varteenotettava vaihtoehto?

Jussi Halla-aho poisti viime viikon kohukirjoituksensa todeten samalla, ettei oikeasti kannata sotilasjunttaa laittamaan kreikkalaisia kuriin.

Suurin osa hänen tukijoistaan piti alkuperäistä Facebook-päivitystä onnistuneena sarkasmina. Mutta oli myös pieni vähemmistö niitä, jotka ryhtyivät ilmeisen tosissaan pohtimaan diktatuurin etuja demokratiaan nähden. Puhuttiin Kreikan olevan todella voimakkaiden keinojen tarpeessa. Thaimaan esimerkkiin vedottiin siinä, että panssarivaunuilla on myönteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Kreikan arveltiin ajautuvan sellaiseen tilaan, että Halla-aho osoittautuu vielä nerokkaaksi poliittiseksi näkijäksi. Sitä paitsi diktatuurin aikana 1967–73 maalla meni taloudellisesti hyvin ja työttömyys oli matala.

Suomalaiset liian tyhmiä
ymmärtämään Halla-ahoa

Halla-ahon Facebook-sivulla riittää tapahtumia. Hänen itsensä lisäksi tukijat lataavat sinne jatkuvasti omia tekstejään ja kommentointi on vilkasta. Keskustelusta ei voi puhua, koska vastaväittäjiä ei paikalla juuri ole.

Halla-ahoa itseään kehutaan pohjoiskorealaisin sanakääntein. Hän on eduskunnan tervejärkisin, älykäs, sivistynyt ja kaiken kaikkiaan kansan tukema henkilö.

Halla-ahon kannattajat kyllä tuntevat ja ymmärtävät hänen tyylinsä. Tavalliset tyhmät sen sijaan eivät ole hänen sarkasminsa tasolla, moni valittaa.

Kritiikkiä häntä kohtaan ei juuri esiinny. Harvat kriittiset puheenvuorot eivät saa yhtään vastausta tai sitten epäillään kirjoittajan älykkyyttä.

Halla-aho
omin sanoin

Jussi Halla-aho itse kirjoittaa päivityksiä usein. Loppukesällä hän katsoi tarpeelliseksi kertoa faneilleen, että ”afrikkalainen tarjoilija ei saanut edes laskukoneella selvitettyä, paljonko pitää antaa 100 eurosta takaisin, jos ruoka maksaa 68,70. Esimies kutsuttiin apuun.”

Yksi kommentoi ”vitsillä”: Miksi afrikkalaisilla on käkkäräpäät? Ne joutuvat hieromaan älynystyröitään koko ajan ihmetellessään asioita.

Toinen arveli tämän olevan sitä huippu/erikoisosaamista mitä ilman suomi ei pärjää. Eiköhän se raiskata kuitenkin osaa, hän jatkoi.

Kesällä Halla-aho linkkasi Aamulehden otsikkoon: Vaatteita varastanut nainen paini vartijan kanssa marketin tuulikaapissa. ”Anteeksi ennakkoluuloisuuteni, mutta kuuleeko joku muukin kansallispuvun kahinaa?” hän heitti omana kommenttinaan.

25. elokuuta Helsingin Sanomissa ilmestyi tohtorikoulutettava Jemima Revon vieraskynä, jonka sanoma oli, että äärioikeiston rasismi kytkeytyy naisvihaan.

‎”Minäpä sanon, että Jemima voisi ryhtyä valokuvamalliksi ja jättää ajatteluhommat muille”, kommentoi tohtori Halla-aho.

Paljon julkisuutta on saanut hänen kirjoituksena Norjan heinäkuisen joukkomurhan johdosta:

”Monet suomalaiset, joilla orgasmi keskeytyi, kun hommalaiset eivät polttaneetkaan tamperelaista pizzeriaa, ottavat nyt hyvitystä korkojen kera. Tiedoksi, että en kadu mitään kirjoittamaani, enkä ota minkäänlaista vastuuta Breivikin teosta, ja aion jatkaa samalla linjalla, koska huono maahanmuutto on huonoa ja monikulttuurisuus hanurista Breivikin teosta riippumatta ja huolimatta.”

627 peukaloa nousi pystyyn sen merkiksi, että hyvin sanottu.

Kai Hirvasnoro