Suomen Kuvalehti: ”Halla-ahon vahvuudet ovat logos ja pathos”

Suomen Kuvalehti: ”Halla-ahon vahvuudet ovat logos ja pathos” 23.9.2011

Äänivyöryllä eduskuntaan nousseen Jussi Halla-ahon sanankäyttö herättää tunteita ja reaktioita. Halla-ahon Facebook-päivitys sotilasjuntan tarpeesta talouskriisiin ajautuneessa Kreikassa aiheutti erottamisen perussuomalaisten eduskuntaryhmästä kahdeksi viikoksi.

Suuri osa Halla-ahon lausuntojen kommentoinnista on pelkkää kannattajien ja vastustajien kiivailua. Teologi Antti Mustakallio, 33, ei kuulu kumpaankaan leiriin. Mustakallion kirjoitus Jussi Halla-ahon radikaali retoriikka verkkolehdessä Hyvejohtajuus.fi erottuu jyrkkien kannanottojen massasta perusteellisena tutkielmana, jossa analysoidaan sekä halla-aholaisuuden sisältöä että tyyliä.

Aikaisemmin apostoli Paavalia tutkinut Mustakallio (Paavali, WSOY 2007) on huomannut, että Halla-ahoa ympäröivät kohut noudattavat toistuvaa kaavaa.

Ensin Halla-aho kirjoittaa jotain, josta media nostaa otsikoita. Seuraa paheksuntaa ja ahdistusta. Jos Halla-aho suostuu kommentoimaan kohua, hän toteaa, että kirjoitus oli sarkasmia tai ironiaa ja se oli ymmärretty väärin.

”Halla-aho altistaa omalla tyylillään viestinsä väärinymmärryksille alttiiksi”, Mustakallio arvioi Suomen Kuvalehden sähköpostihaastattelussa.

”Jos Halla-aho haluaa tehdä itsensä ymmärrettäväksi, hänen kannattaa miettiä, olisiko yksiselitteisempi ilmaisutapa toisinaan parempi vaihtoehto kuin ironia ja sarkasmi.”

Rohkeaa ja röyhkeää

Antti Mustakallion mukaan Scripta-blogia pitävän Halla-ahon retoriikan vahvuudet ovat voimakas logos eli argumentointi ja tunteita nostattava pathos-elementti.

Poliitikon ajatuksenjuoksua on helppo seurata ja tutkimuksiin sekä tilastoihin viittaaminen lisää väitteiden vakuuttavuutta. Tunnepuolella Halla-ahon sanoman välittymistä auttavat hykerryttävä huumori ja toisaalta pelon herättäminen lukijassa.

”Halla-ahon retoriikka on voimakkaasti kantaa ottavaa, kielellisesti leikittelevää, rohkeaa ja myös röyhkeää”, Mustakallio luonnehtii.

Kohteliaisuussäännöt heitetään toisinaan romukoppaan tavalla, joka poikkeaa suomalaisesta politiikan perinteistä.

Toisaalta tutkija uskoo, että Halla-ahon suosio ei perustu pelkkään retoriikkaan vaan myös asiaan, maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskysymyksiin liittyvään tyytymättömyyteen.

”Poliittisessa kulttuurissa on takavuosina ollut jossain määrin hyssyttelevä meininki liittyen näihin vaikeisiin kysymyksiin”, Mustakallio sanoo.

”Se ei ole helpottanut tilannetta vaan luonut painetta, mikä on sitten purkautunut Halla-ahon ja maahanmuuttokriittisten kaltaisena uutena poliittisena ilmiönä. Demokratiassa vaikeistakin asioista pitäisi kyetä puhumaan.”

Kenen tulkinta on oikea?

Halla-ahon tekstejä lukevat kannattajat kokevat usein nauravansa hänen kanssaan, kun taas eri mieltä olevat eivät halua ymmärtää hänen tokaisuissaan piilevää ironiaa. Toisaalta Halla-aho ei itsekään yritä olla erityisen ymmärtäväinen vastaanottaja.

”Sellainen epätasapaino vaikuttaa olevan, ettei Halla-aho kirjoituksissaan aina osoita sellaista suopeaa ymmärtämiseen pyrkivää tulkintaa toisten sanomisia kohtaan, mitä hän toivoo muilta omia lausuntojaan kohtaan. Tällä on kredibiliteettiä heikentävä vaikutus.”

Ovatko Halla-ahon omat tulkinnat kiistellyistä teksteistään ainoita oikeita?

”Ymmärtämiseen pyrkivässä luennassa reilun pelin hengen mukaista on se, että puhujan omalle tulkinnalle omista sanomisistaan annetaan arvoa. On tietenkin tilanteita, joissa myöhemmät selitykset vaikuttavat selittelyltä, kun puhuja on sanonut jotain typerää ja pyrkii selittämään asiat parhain päin.”

Mustakallio väittää, että kohupoliitikon sanomisia tarkataan nyt ”tiheällä kammalla”.

”Tämä on toisaalta ymmärrettävää, mutta johtaa paikoin ylilyönteihin, joissa otsikoita yritään repiä mitättömyyksistä. Vai mitä pitäisi ajatella otsikosta, jossa kerrotaan, että Halla-aho rikkoi taas sääntöjä ja liitteenä on valokuva Halla-ahosta tupakalla paikassa, missä ei saisi polttaa?”

Antti Mustakallion tulevan väitöskirjan aihe on varhaiskristillinen retoriikka apostoli Paavalin Roomalaiskirjeessä.

”Siellä oleva kehotus ’toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne’ on mielestäni kelpo ohjenuora mihin tahansa viestintään.”