Haaste-lehti: Suomessa asuvat somalit usein rasistisen rikoksen uhrina

Haaste 3/2011: Suomessa asuvat somalit usein rasistisen rikoksen uhrina

Pääkirjoitus: Muutoksen keskellä

Pohjoismaat mielletään hyvinvointivaltioiksi, joissa on korkea elintaso ja joissa kansalaisten tasa-arvo toteutuu hyvin. Onkin yllättävää, että hiljattain julkaistun kansainvälisen tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat kohtaavat paljon etnistä syrjintää ja rasismia Pohjoismaissa. Erityisesti Suomessa ja Tanskassa asuvat somalit näyttävät altistuvan syrjinnälle, uhkailulle ja väkivallalle usein, ja Suomessa vielä enemmän kuin Tanskassa.

Euroopan Unionin Perusoikeusvirasto (FRA) toteutti vuonna 2008 etnistä syrjintää ja rasismia koskevan kyselyn. Tutkimukseen osallistui yhteensä 45 maahanmuuttajaryhmää 27 EU-maasta. Suomesta tutkimukseen osallistui satunnaisesti valittuja, pääkaupunkiseudulla asuvia venäläis- ja somalitaustaisia henkilöitä. Somalitaustaisten aineisto muodostuu 484 vastauksesta.

Somalitaustaisista lähes puolet (47 %) ilmoitti tulleensa syrjityksi etnisen taustansa vuoksi vastaamista edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Tämä on kahdeksanneksi korkein osuus kaikista 45 kyselyyn vastanneista maahanmuuttajaryhmistä. Yleisimmin Suomessa asuvat somalit kokivat syrjintää työnhaun yhteydessä (22 %) ja töissä (18 %). Syrjintää oli koettu myös kahvilassa tai ravintolassa, kaupassa, terveydenhuollossa ja asunnon hankinnan yhteydessä (12–16 %). Sosiaaliviranomaisten, koulun työntekijöiden ja pankin työntekijöiden taholta koettu syrjintä oli harvinaisempaa (4–8 %). Eri tilanteissa koettuja, erillisiä syrjintäkokemuksia Suomen somaleilla oli 403 jokaista 100 vastaajaa kohtaan. Luku on seitsemänneksi suurin haastatelluiden ryhmien joukossa. Tanskassa syrjintäkokemuksia oli 298 jokaista 100 somalitaustaista vastaajaa kohtaan ja Ruotsissa 200. Kaikkien ryhmien mediaani oli 154 eli puolella ryhmistä syrjintäkokemuksia oli tätä lukua vähemmän ja puolella enemmän.

Suomen somalit verraten usein väkivallan kohteena

Rasistisen väkivallan, väkivallan uhan tai vakavan uhkailun uhriksi oli vuoden aikana joutunut kolmasosa (32 %) Suomessa asuvista somaleista. Osuus on yhtä suuri kuin Tšekin tasavallan romaneilla ja luku on suurin tutkimukseen osallistuneiden 42 maahanmuuttajaryhmän joukossa. Tanskan somaleista vastaavia rikoskokemuksia ilmoitti lähes yhtä moni (31 %) ja Ruotsissa asuvista somaleista niitä oli yhdellä kymmenestä (11 %). Kaikkien ryhmien mediaani oli 7 %.

Ero somalien ja Suomen koko väestön väkivaltakokemusten yleisyydessä on huomattavan suuri. Euroopan rikos- ja turvallisuuskyselyn (EU ICS) mukaan koko väestöllä väkivallan tai sen uhan kokemuksia oli vuoden ajalta 7,5 jokaista 100 kansalaista kohtaan. Maahanmuuttajakyselyn mukaan Suomen somaleilla oli 59,2 kokemusta 100 vastaajaa kohtaan. Suomessa asuvilla somaleilla oli kyselyn ryhmistä selkeästi eniten väkivallan tai sen uhan kokemuksia vuoden ajalta. Toiseksi yleisimpiä kokemukset olivat Italiassa asuvilla pohjoisafrikkalaisilla, 41,7 kokemusta 100 vastaajaa kohtaan. Tanskan somalien luku oli 33,4 ja Ruotsin somalien 15,4. Vuoden aikana väkivaltaa kokeneista Suomen somaleista 88 % arvioi, että yhden tai useamman kokemansa rikoksen taustalla oli rasistinen motiivi.

Sen lisäksi että suuri osuus Suomen somaleista kohtaa rasistista väkivaltaa, väkivallalle altistuvat kokevat sitä suhteellisen useasti. Kyselyaineistossa miehillä ja alle 25-vuotiailla somaleilla on muita enemmän useita väkivaltakokemuksia. Sen sijaan koulutus tai työelämäasema ei ole yhteydessä väkivaltakokemusten yleisyyteen. Kahdessa kolmasosassa Suomen somalien kokemia rasistisia rikoksia tekijä oli tuntematon ja noin kolmasosassa naapuri.

Kyselyaineistosta käy ilmi, että vuoden aikana rasistisen väkivallan, uhkailun tai vakavan häirinnän uhriksi joutuneista Suomen somaleista alle kolmasosa (29 %) ilmoitti rikoksesta poliisille. Poliisin toimintaan oltiin tyytyväisiä vain vajaassa kolmasosassa (29 %) ilmoitetuista rasistisista tapauksista. Yleisin syy siihen, ettei rikoksesta ilmoitettu oli, että vastaaja ei uskonut, että poliisi tekisi mitään (41 %). Viidesosa piti tapahtunutta liian vähäpätöisenä, jotta olisi ilmoittanut siitä. Noin yksi kymmenestä ei ilmoittanut tapahtuneesta, koska koki, että ilmoittamisesta olisi ollut liikaa vaivaa tai ei luottanut poliisiin.

Myös suomalaisissa tutkimuksissa huomattu somaleihin kohdistuvan rasismin yleisyys

Suomessa ilmenevää etnistä syrjintää ja rasismia ei seurata tai tilastoida keskitetysti, vaan tietoa on eri puolilla, sekä viranomaistilastoissa että esimerkiksi kyselytutkimuksissa.

Magdalena Jaakkola on tutkinut suomalaisten suhtautumista maahanmuuttajiin 1980-luvulta 2000-luvulle asti. Viimeisimmässä, vuonna 2007 toteutetussa kyselyssä kolme neljästä vastaajasta oli sitä mieltä, että Suomen pitäisi ottaa vastaan ulkomaalaisia työnhakijoita enemmän tai yhtä paljon kuin ennenkin. Pakolaisten vastaanottamiseen suhtauduttiin varauksellisemmin. Virolaisista, kiinalaisista, puolalaisista, venäläisistä ja somalialaisista maahanmuuttajista kielteisimmin suhtauduttiin somalialaisten maahanmuuttoon. Suhtautuminen oli myönteisintä virolaisiin. Peräti kolme neljästä suhtautui kielteisesti somalialaisten Suomeen muuttamiseen.

Asennetutkimuksissa on selvitetty maahanmuuttoon suhtautumisen lisäksi rasistisia asenteita erilaisten väittämien avulla. Vaikka suhtautuminen maahanmuuttoon on ollut periaatteessa myönteistä, rasistiset asenteet ovat suhteellisen yleisiä. Vuonna 2003 lähes puolet vastaajista (45 %) oli täysin tai osittain sitä mieltä, että "joihinkin rotuihin kuuluvat eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan modernissa yhteiskunnassa". Viidesosa oli täysin tai osittain samaa mieltä väittämän kanssa, että "ihmiset, joiden ulkonäkö tai kulttuuri poikkeaa paljon suomalaisesta, ovat ennustamattomia ja pelottavia".

Etnisestä syrjinnästä ilmoitetaan harvoin viranomaisille, minkä vuoksi sen yleisyyttä pyritään kartoittamaan maahanmuuttajille kohdistetuilla kyselytutkimuksilla. Vuonna 2002 julkaistussa uhritutkimuksessa Rasismi ja syrjintä Suomessa tutkittiin maahanmuuttajien kokemaa syrjintää työssä, virastoissa ja vapaa-ajalla. Kyselyssä oli mukana Suomessa asuvia Kosovon albaaneja, arabeja, venäläisiä, vietnamilaisia, virolaisia, somalialaisia ja suomalaista syntyperää olevia maahanmuuttajia (inkerinsuomalaisia). Somalit ja arabit ilmoittivat muita useammin saaneensa huonoa palvelua viranomaisilta, somalit vielä useammin kuin arabit. Esimerkiksi ravintolaan pääsyn yhteydessä lähes puolet (45 %) somalialaisista ilmoitti tulleensa syrjityksi, kun kaikkien ryhmien keskiarvo oli 12 prosenttia. Työhön liittyvä etninen syrjintä oli yleisintä somalien joukossa, 81 % arvioi tulleensa syrjityksi työnhaussa. Myös vuonna 2002 Tilastokeskuksen pääkaupunkiseudulla tekemässä maahanmuuttajien elinolotutkimuksessa somalialaiset ilmoittivat eniten työhön liittyvää syrjintää (tutkimuksessa oli mukana venäläiset, virolaiset, somalialaiset ja vietnamilaiset). Somalialaisista vastaajista yli puolet (57 %) ilmoitti törmänneensä etniseen syrjintään työnhaun yhteydessä (muilla osallistujaryhmillä luvut olivat 23–30 %).

Poliisin tietoon tulevasta, rasistisia piirteitä sisältävästä rikollisuudesta on julkaistu vuosiraportteja Poliisiammattikorkeakoulussa ja Sisäasiainministeriön poliisiosastolla vuodesta 1998 lähtien. Merkittävimmät rikoksia kokevat kansalaisuudet ovat pysyneet vuosien kuluessa samoina. Noin puolet rikosten uhreista vuosittain on Suomen kansalaisia (58 % vuonna 2009). Joukossa on esimerkiksi romaneja ja maahanmuuttajien lapsia. Somalialaiset ovat olleet toiseksi suurin uhriryhmä (7 %). Venäjän, Irakin, Iranin ja Turkin kansalaiset ovat seuraavaksi yleisimmät rasististen rikosten uhriksi joutuvat ryhmät. Suomessa asuvien ulkomaan kansalaisten lukumäärään suhteutettuna yleisimmin rasistisia rikoksia kohtaavat somalialaiset (17 rikosta jokaista 1000 kansalaista kohtaan vuonna 2009).

Läheskään kaikki rasistiset rikokset eivät tule poliisin tietoon, eikä kaikki rasismi ole rikollisuutta. Uhritutkimuksilla pyritään kartoittamaan sellaisten rasististen tekojen määrää, joka ei näy viranomaistilastoissa. Maahanmuuttajien uhritutkimuksessa lähes kolmasosa (31 %) ilmoitti joutuneensa rasistisen rikoksen (solvaus, uhkaus, pahoinpitely, omaisuus- ja muut rikokset) uhriksi viimeisten 12 kuukauden aikana. Heistä vajaa kolmasosa (29 %) oli ilmoittanut asiasta poliisille. Somalialaisilla vastaajilla rasistisen rikoksen kokemukset olivat yleisempiä kuin muilla ryhmillä, kolme neljäsosaa (76 %) oli joutunut rikoksen uhriksi. Vuonna 2002 maahanmuuttajien elinolotutkimukseen haastatelluista (venäläiset, virolaiset, somalialaiset ja vietnamilaiset) joka kolmas oli kokenut väkivaltaa (mukaan lukien uhkailut) vuoden aikana. Somalialaisista lähes puolet (44 %) oli joutunut väkivallan uhriksi.

Mitä ilmiön takana on?

Suomessa asuvat somalit ovat erityisen alttiina rasismille, varsinkin rasistiselle väkivallalle. He ovat yksi EU-alueen eniten rasismia kohtaavista maahanmuuttajaryhmistä. Myös Euroopan Komission rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen elin (ECRI) on vuonna 2007 julkaistussa maaraportissaan ilmaissut huolensa Suomen somaleihin kohdistuvasta rasismista ja etnisestä syrjinnästä. Minkä vuoksi Suomen somaleihin kohdistuu niin paljon rasismin sävyttämää väkivaltaa ja syrjintää?

Tutkimukset osoittavat, että Suomessa asuviin somaleihin kohdistuva rasismi on erityinen ilmiö, joka on osittain yhteinen myös muiden Pohjoismaiden kanssa. Tämän ryhmän edustajiin kohdistuvan rasismin yleisyys nousee selvästi esille kansainvälisessä vertailussa, ja ilmiö vaatiikin nimenomaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ilmenevän, somaleihin kohdistuvan rasismin tarkastelua. Aihetta tulisi tutkia tarkemmin ja etsiä selityksiä yhteiskunnan tasolta. Tulisi tarkastella esimerkiksi rasististen tekojen takana vaikuttavaa yhteiskunnallista ilmapiiriä sekä kehittää erityisiä toimia somalien tukemiseksi ja rasismin vähentämiseksi.

Jenni Laine

Kirjoittaja on tutkija Poliisiammattikorkeakoulussa.

________________________________________

Pääkirjoitus: Muutoksen keskellä

Olemme eläneet jo pari vuosikymmentä keskellä nopeaa kansainvälistymistä. Syynä tähän on Euroopan yhdentyminen ja koko globalisaatiokehitys. Maahanmuutto on kasvanut hitaasti mutta varmasti ja monipuolistaa tulevaisuudessakin tapojen, kielten ja kulttuurien kirjoa Suomessa. Myös muu väestön liikkuvuus yli valtakunnan rajojen on ollut ja tulee olemaan voimakkaassa kasvussa.

Lehtemme tässä numerossa teemana on maahanmuuton ja väestön liikkuvuuden tuomat haasteet suomalaiselle rikosoikeudelle ja kriminaalipolitiikalle. Yhden osan näistä haasteista luovat maahanmuuttajiin kohdistuva syrjintä, rasismi ja väkivalta. Vielä melko tuoreen EU-MIDIS -tutkimuksen mukaan meillä on käsissämme harvinaisen selvä ongelma koko Euroopan mittakaavassa: Suomen somalit kokevat enemmän väkivaltaa kuin yksikään muu etninen vähemmistö Euroopassa. Lisäksi somaleihin kohdistuva syrjintä on valitettavan yleistä Suomessa. Suomen somalivähemmistöä tuskin paljon lohduttaa, että jostain syystä juuri somalit ovat vaikeassa asemassa myös Tanskassa ja Ruotsissa. Saman tutkimuksen mukaan Suomen venäläisvähemmistö kokee harvemmin syrjintää ja väkivaltaa kuin somalit. Monelle saattaa kuitenkin olla yllätys, että Suomen venäläisvähemmistö kokee asemansa vaikeammaksi kuin venäläiset Virossa, Latviassa tai Liettuassa.

Toinen kansainvälistymisen mukanaan tuoma haaste liittyy muualta tänne tulleiden tekemään rikollisuuteen. Maahanmuuttajista suuri osa on vähän koulutettuja nuoria miehiä, joista osa ajautuu rikosten teille samalla tavoin kuin jotkut vastaavassa asemassa olevista suomalaisista. Heidän kohdallaan paras lääke rikollisuutta vastaan lienevät tehokkaat koulutus- ja työllistämistoimet. Tätä suuremman haasteen muodostavatkin nopeasti maasta toiseen liikkuvat rikollisryhmät, jotka käyttävät hyväkseen olematonta rajavalvontaa. Kansainvälisen yhteistyön kehittäminen viranomaisten välillä on tässä suhteessa välttämätöntä.

Kolmas haaste näyttää liittyvän siihen hämmennykseen, jonka muualta tulleiden kulttuurien rantautuminen tuo mukanaan. Missä määrin suomalaisen tai koko länsimaisen oikeusjärjestelmän tulisi ottaa huomioon muualta tulevien tapoja ja normeja? Tulisiko suomalaisen oikeuslaitoksen suojata kansalaisia teoilta, joita nämä tavat ja normit tuottavat? Oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen lienee yksi perustavimpia ihmisoikeuksia niin meillä kuin muuallakin. Kuitenkin KKO (2008:93) on todennut, että poikalasten sukuelinten silpominen uskonnollisin perustein on Suomessa sallittua ja perustellut päätöstään sillä, että silpominen kuuluu muslimiyhteisöjen vanhoihin tapoihin. Hämmennystä vähentäisi, jos pystyisimme päättämään, mitä ovat ne perusoikeudet, joista todella pidämme kiinni.

Juha Kääriäinen