YLE Oulu: Puolukka pelasti marjaurakat 30.9.2011
Kohtuullinen puolukkasato pelasti ulkomaalaisten poimijoiden marjaurakat Pohjois-Pohjanmaalla. Oululaisen Marjamakasiinin toimitusjohtaja Henri Isohätälä arvioi, että poimijoiden keskimääräiseksi nettoansioksi jää kesältä noin 2000 euroa.
Ulkomaalaisten marjanpoimijoiden kesän urakka lähestyy loppuaan. Marjamakasiinin toimitusjohtaja Henri Isohätälä arvioi, että pääosa poimijoista matkustaa kotimaahansa lokakuun alussa. Muutama poimija voi vielä jäädä poimimaan karpaloita, mutta se ei lyö leiville yhtä hyvin kuin puolukan poiminta.
- Puolukan hinta on ollut hyvä tänä vuonna, ja sitähän on nopea poimia. Sen sijaan karpalo on hidas poimittava, ja sen hinta on vain noin kaksi kertaa puolukan hinta, laskee Isohätälä.
Marjamakasiinin toimitusjohtajan mukaan tänä vuonna roskaisesta puolukasta maksettiin noin puolitoista euroa kilolta. Puhdistetusta marjasta sai kahdesta kolmeen euroa kilolta.
- Puolukan hinta on paikannut tänä vuonna poimijoiden tuloja kun rahakasta hillaa tuli kovin vähän ja mustikan määräkin jäi noin puoleen viime vuotisesta, kertoo Isohätälä.
- Mitä minä olen viimeisiä tietoja kuullut niin aika hyvin poimijat ovat päässeet positiiviseen tulokseen. Kovimmilla poimijoilla saattaa jäädä käteen noin 6 000 euroa kulujen jälkeen. Keskiansio lienee siinä 2 000 euron luokkaa, laskee Isohätälä.
Pohjois-Pohjanmaan kohtuullisen puolukkasadon perässä saapui erityisesti Oulun eteläpuolelle syksyn aikana useita satoja ulkomaalaispoimijoita muualta Suomesta. Niinpä esimerkiksi oululaisen Marjamakasiinin ostamista marjoista pääosa on ulkomaalaisten ryhmien poimimia.
- Kyllä tänä päivänä jo noin 80-90 prosenttia marjoista tulee ulkomaalaisilta poimijoilta, kertoo Marjamakasiinin toimitusjohtaja Henri Isohätälä.