Satakunnan Kansa: Vihapuhe yksi askel sensuuriin

Satakunnan Kansa, pääkirjoitus: Vihapuhe yksi askel sensuuriin 22.9.2011

Keskipohjanmaa: Jukka Anias: Vihaista puhetta

Television vihakeskustelu nosti esiin mielikuvia 1960- ja 1970-luvun keskusteluohjelmista. Niissä ruodittiin ryssänvihaksi määriteltyjä puheita ja sanoja. Asiantuntijat pohtivat, mitä Suomessa saa sanoa ja millä sanoilla ilman, että sanoja syyllistyy Neuvostoliiton vastaisuuteen tai poikkeaa viralliselta linjalta.

Vihakeskustelussa perustelut ja keskustelijoiden asetelma vasemmisto–oikeisto -akselilla oli tyypillinen. Vihapuheeseen syyllistyvät keskustelijoiden mielestä ne, jotka eivät hyväksy maamme ”virallista kulttuuria”. Pahimmat kauhukuvat maalattiin äärioikeistosta, joihin kuuluvat halla-aholaiset. Syntiä ei enää tehdä Neuvostoliittoa vastaan, vaan vihapuheiden kohteena ovat erilaiset, ei-suomalaiset ihmiset.

Pahinta keskustelussa oli väkivallan ymmärtäminen. Sitä ei haluttu hyväksyä, ettei väkivallalla ole poliittista jäsenkirjaa. Väkivaltaa käyttävät kaikki vasemmalta oikealle, se ei ole leimallista vain joillekin aatesuunnille.

Kiellettyjen sanojen listaaminen on naurettavinta, mitä pitkään aikaan on keksitty vihapuheiden suitsimiseksi. Perussuomalaisten oikeudellinen asiantuntija, prosessioikeuden professori Risto Havansi on hakenut vihapuheeseen ratkaisuksi kiellettyjen sanojen kirjaamista. Lappalainen, mustalainen, neekeri ja ryssä ovat kiellettyjä, mutta sakemanneista ja japseista voidaan puhua.

Sananvapauden ja kielen semantiikan kannalta tuollainen lista on järjetön. Sana saa merkityksensä monesta asiasta, esimerkiksi siitä yhteydestä, missä se lausutaan. Olennaista on, mitä sanoja haluaa sanomisellaan viestiä. Suurelle osalle suomalaisista lappalainen tai mustalainen on aivan normaalia arkista kielenkäyttöä, eikä siihen sisälly välttämättä erityistä rasismia tai poliittista kannanottoa.

Rasismiin, kiihotukseen ja herjaamiseen voi syyllistyä käyttämättä yhtään kiellettyä sanaa. Mikä tahansa sana taas voi saada kokonaan uuden merkityksen kielenkäytössä. Suomeen tarvitaan kielipoliisin lisäksi myös sensuurivirasto, joka alkaisi miettiä sanomien sisältöä ja todellista merkitystä. Sortokaudelta saadaan toimiva malli.

Yleensä ihmiset ymmärtävät, millaista kieltä he käyttävät missäkin yhteydessä. Eduskunnassa kansanedustajan on puhuttava eri tavalla kuin tavatessaan kansaa toreilla ja turuilla. Sivistynyt kielenkäyttö kuuluu kulttuuriin, mutta sanavapaus lähtee siitä, että jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä ilman, että kukaan sitä ennakolta kahlitsee kieltolistojen avulla.

Laissa määritellään, mitä saa sanoa ja mitä ei. Sen pitää riittää kansalaisten puheiden arvioinnissa. Lain rinnalle ei tarvita eettistä koodistoa ja kiellettyjen sanojen listaa, jota tulkitaan joidenkin epämääräisten mittareiden mukaan. Jos joitakin sanoja halutaan kieltää, niin ensimmäiseksi listalle voisi nostaa sanan vihapuhe.

_____________________________________


Keskipohjanmaa: Jukka Anias: Vihaista puhetta

Eiköhän ala yhdellä ja toisella olla malja täynnä termiä ”vihapuhe”.

Ajankohtaisen kakkosen tiistainen teemailta käytti ensimmäisen tuntinsa ”vihapuheen” määrittelemiseen. Kesken jäi. Myös katseleminen.

Jussi Halla-ahoakin – totta kai – oli haastateltu teemaillan yhteyteen. Halla-aho arvioi tulleensa jo vuosien ajan ”demonisoiduksi”.

Vaikea olla eri mieltä.

Miten niin? Esimerkiksi kelpaa vaikkapa Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen pomon, tohtoris- ja professorismiehen Lasse Kankaan keskiviikkoinen kolumni.

Siinä todetaan muun muassa näin:

Kansanedustaja Halla-ahon kirjoitus sotilasjuntan ja panssarivaunujen tarpeellisuudesta Kreikassa on ennenkuulumattoman sivistymätöntä ja ajattelematonta - sanalla sanoen törkeää.

Syyllistynenkö ”vihapuheeseen”, mutta minusta yllä oleva lainaus on ennenkuulumattoman typerä.

Lasse Kangas on toki hyvässä seurassa. Samaa kauhistelua ja paheksuntaahan on nyt jatkunut viikon verran.

Ikään kuin kansakunnan parhaat pojat ja tyttäret olisivat päättäneet yhdessä tyhmentää itsensä tomppeleiksi.

Mistä akuutissa Kreikka- ja eurokriisissä on pohjimmiltaan kyse? Demokraattisen järjestelmän ja markkinavoimien äärimmäisen epäsuhteisista toimintatavoista.

Demokratiassa päättäjät ovat vastuussa valitsijoilleen ja sen vuoksi lykkäävät epäsuosituiksi tietämiään ratkaisuja mahdollisimman pitkään. Odottavat ihmettä avukseen.

Markkinat eivät odota. Siinä on se ongelma, johon Jussi Halla-aho viittasi. Tätä pointtia ei nyt sitten mukamasten kukaan ymmärrä.

Voisiko ajatella, että tätä problematiikkaa pohdittaisiin sen sijaan, että taotaan kolumnipalstoille itkupotkuraivareita ”törkeästä ja ennenkuulumattomasta” puheesta?

Tiistaina valtiovarainministeri Jutta Urpilainen muuten varoitti ”spekuloimasta” Kreikan tai euron kaatumisella.

Demokraattisessa järjestelmässä ”spekuloinnista” käytetään myös nimitystä keskustelu.

Se ei ole nyt suotavaa.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja.