torstai 15. syyskuuta 2011

YLE Uutiset: "Halla-ahon erottaminen todennäköinen"

YLE Uutiset: "Halla-ahon erottaminen todennäköinen" 15.9.2011
Helsingin Sanomat: Ryhmänjohtaja Ylelle: Halla-ahon erottaminen todennäköistä
Ykkösen aamu-tv: Halla-ahon tulevaisuus (video)

Perussuomalaisten eduskuntaryhmää johtava Pirkko Ruohonen-Lerner pitää todennäköisenä, että Jussi Halla-aho erotetaan ryhmästä tämänpäiväisessä kokouksessa kuukauden määräajaksi. Kokouksessa tuskin vielä otetaan kantaa siihen, voiko Halla-aho jatkaa hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

Jussi Halla-aho ehdotti eilen Facebookissa, että Kreikan valtaan pantaisiin sotilasjuntta. Tämän jälkeen PS:n puheenjohtaja Timo Soini kertoi ehdottavansa Halla-ahon erottamista määräajaksi.

Pirkko Ruohonen-Lerner luonnehtii Halla-ahon kirjoitusta mustaksi huumoriksi, joka ei sovi kansanedustajalle.

- Tämä ihan selvästi vahingoittaa puoluetta ja meidän toimintaa. Tämmöisestä käytöksestä ja kielenkäytöstä pitää päästä eroon, hän sanoi Ylen Aamu-tv:n puhelinhaastattelussa.

Perussuomalaisten iltapäiväisessä kokouksessa rivien on arveltu jakautuvan Soinin ja Halla-ahon leireihin. Ruohonen-Lerner tosin sanoo, ettei Soinin asema ole kokouksessa millään tapaa koetuksella.

- Kokouksessa keskustellaan asiasta ja kuullaan tietysti Halla-ahoa.

Jos Halla-aho päätetään tänään erottaa, hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta päätetään silti vasta myöhemmin, Ruohonen-Lerner arvelee.
________________________________

Uusi Suomi: Halla-ahon ”erikoinen huumori” oli liikaa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin mukaan Jussi Halla-ahon kielenkäyttö ei ole kansanedustajalle sopivaa. Ruohonen-Lerner puhui tänään Ylen aamu-tv:ssä Halla-ahon tilanteesta.

- Halla-aho on viljellyt erikoista mustaa huumoria, joka ei sovi kansanedustajan asemassa olevalle henkilölle, Ruohonen-Lerner toteaa.

Ruohonen-Lerner pitää "erittäin todennäköisenä", että perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin esitys Halla-ahon määräaikaisesta erottamisesta menee läpi. Ruohonen-Lerner kiistää spekulaatiot, että puolueessa syntyisi sisäinen hajaannus Halla-ahon tapauksen takia.

- Tämä [Halla-ahon kielenkäyttö] selvästi vahingoittaa puoluetta ja toimintaa. Tällaisesta käyttäytymisestä ja kielenkäytöstä on päästävä eroon. Kansanedustajilta odotetaan 24 tuntia vuorokaudessa vakaata ja arvokasta käytöstä, Ruohonen-Lerner sanoo.

Halla-ahoa uhkaavaat määräaikaiset potkut eduskuntaryhmästä, koska hän esitti sotilasjunttaa Kreikan velkakriisin ratkaisuksi. Soini kertoi eilen tekevänsä asiasta esityksen torstain ryhmäkokouksessa.

Halla-aho kirjoitti kohua herättäneen kommenttinsa yhteisöpalvelu Facebookissa. Halla-aho poisti kommenttinsa myöhemmin ja kuvaili sitä harkitsemattomaksi.
____________________________

Uusi Suomi: Timo Soinin reaktio hämmästyttää – ”Käynnissä valtapeli?”

Perussuomalaisten valtapeli mietityttää poliitikkoja Puheenvuorossa.

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumies hämmästyi Timo Soinin voimakasta reaktiota Jussi Halla-ahon Facebook-kirjoitukseen. Koulumiehen mielestä perussuomalaisten retoriikka on ollut "ulkomaalaisasioissa" värikästä aiemminkin.

- Ensimmäinen ajatus oli tietysti se, käydäänkö persuissa valtapeliä ja onko puolueen eduskuntaryhmä jo hajoamisen partaalla. Sitähän moni ennusti heti vaalituloksen jälkeen, Koulumies kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan.

Koulumies ihmettelee, miten puolueen sekalainen sakki pystyy toimimaan yhdessä samassa ryhmässä.

- Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä hajosi heti hallitusneuvottelujen jälkeen. Milloin perussuomalaisille käy samoin? Koulumies kysyy.

Kontio povaa halla-aholaista irtautumista

Myös Demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio pohtii Halla-ahon tapausta.

Kontio olettaa, että Halla-ahon erottaminen perussuomalaisten eduskuntaryhmästä johtaa myös hänen esikuntansa irtautumiseen. Hän kuitenkin pohtii, miksi erottamiseen otti kantaa puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner, jolla ei pitäisi olla sanavaltaa ryhmän puheenjohtajan ohitse.

- Jos halla-aholainen porukka ei irtaudu perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, voi edessä olla johtajuuskiista: Ruohonen-Lerner saattaa saada vastaansa voimakkaan haasteen, Kontio kirjoittaa blogissaan.

Koulumiehen tapaan Kontio ruotii, mikä on perussuomalaisten ja "halla-aholaisen liikkeen" tulevaisuus.

- Kymmenen halla-aholaista perussuomalaista kansanedustajaa muodostaisi merkittävän poliittisen yhteisön eduskunnan suureen saliin. Viime viikolla tämä ryhmä nousi erityiseen rooliin maamiinakeskustelussa vastustaen kohta jo vuosikymmen sitten tehtyä periaatepäätöstä.

Kontio arvioi, että mahdollisen uuden eduskuntaryhmän tärkein viesti olisi taantumuksellinen, rasistinen ja ihmisoikeuksia sortava.

Kontion mielestä "halla-aholainen liike" on puolueen äänekkäintä ja järjestäytyneintä porukkaa yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta.

- Halla-ahon lähtö eduskuntaryhmästä ja puolueen ykkösketjusta voi siis tarkoittaa myös perussuomalaisen liikkeen hiljenemistä ja rasistisen keskustelun aiempaa selkeämpää marginalisoitumista, Kontio arvio.

Lue Uuden Suomen jutut Jussi Halla-ahon asemasta perussuomalaisissa täältä.
_____________________________

YLE Satakunta: Piirijohtaja: Halla-aho ansaitsee ojennuksen

Perussuomalaisten Satakunnan piirin puheenjohtaja Seppo Toriseva kannattaa Jussi Halla-ahon määräaikaista erottamista eduskuntaryhmästä. Torisevan mukaan Halla-aho ylitti Facebook-kirjoituksellaan kansanedustajalle sopivat rajat ja tuotti perussuomalaisten maineelle haittaa ulkomaita myöten.

Toriseva pitää todennäköisenä, että puolue erottaa edustajansa kuukaudeksi ryhmäkokouksessaan tänään.

- Halla-ahoa on syytä ojentaa, koska hänen kirjoituksensa on ylittänyt kansanedustajalle sopivat rajat. Tästä on koitunut perususomalaisille haittaa, vaikka Halla-aho myöhemmin poisti kirjoituksensa ja selitti sitä huumoriksi. Kirjoitus on jo levinnyt ulkomaillekin.

Toriseva ei ota vielä kantaa siihen, voiko Halla-aho jatkaa hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamiseen piirijohtaja ei usko.

- Kyse on yksittäisistä eksyneistä lampaista.
_____________________________

YLE Satakunta: Jalonen odottaa faktoja Halla-ahon ajatuksista

Perussuomalaisten porilainen kansanedustaja Ari Jalonen ei vaadi Jussi Halla-ahon erottamista määräajaksi eduskuntaryhmästä. Jalonen haluaa ensin kuulla mitä Halla-aho on oikeasti sanonut ja kirjoittanut. Jalonen sanoo YLE Satakunnalle, että Halla-ahon kannanotosta liikkui ristiriitaisia tietoja.

Jussi Halla-aho ehdotti eilen Facebookissa, että Kreikassa pantaisiin valtaan sotilasjuntta. Tämän jälkeen puheenjohtaja Timo Soini kertoi ehdottavansa Halla-ahon erottamista määräajaksi eduskuntaryhmästä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmää johtava Pirkko Ruohonen-Lerner pitää todennäköisenä, että puolue erottaa edustajansa Jussi Halla-ahon tämänpäiväisessä ryhmäkokouksessa kuukauden määräajaksi. Kokouksessa tuskin vielä otetaan kantaa siihen, voiko Halla-aho jatkaa hallintovaliokunnan puheenjohtajana.
______________________________

YLE Lappi: Mäntylä: En kommentoi Halla-ahoa vielä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kokoontuu torstaina pohtimaan, erotetaanko kansanedustaja Jussi Halla-aho ryhmästä määräajaksi. Puolueen 1. varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä ei halua vielä ottaa kantaa tapaukseen.

Sallalainen kansanedustaja Hanna Mäntylä ei voi osallistua eduskuntaryhmän kokoukseen, koska hän on Tanskassa virkamatkalla.

Keskiviikkona Jussi Halla-aho ehdotti Facebookissa, että Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta laittamaan lakkoilijat kuriin. Mäntylä ei ole halukas kommentoimaan asiaa.

- En kommentoi ennen kuin olen keskustellut Jussi Halla-ahon kanssa, koska haluan tietää, mitä Jussi mahtoi tällä viimeisimmällä kirjoituksellaan tarkoittaa.
_______________________________

Iltalehti: Soinin vaatimus jakaa perussuomalaisia

Timo Soinin vaatimus Jussi Halla-ahon määräaikaisesta erottamisesta jakaa perussuomalaisia.

Kansanedustaja Juho Eerola (ps) näki Halla-ahon kirjoituksen jo Facebookissa.

- Tulin itsekin tykänneeksi siitä. Ymmärrän sen sarkasmin ja mustan huumorin.

Eerola ei usko, että Halla-aho haluaa sotilasjunttia mihinkään, koska on itse siviilipalvelusmies.

- Mitä olen Jussia oppinut tuntemaan, se oli täysin mustaa huumoria.

Eerola on jyrkästi erottamista vastaan ja toivoo, ettei perussuomalaiset jakaudu Halla-aholaisiin ja Soineihin.

"Ei selittelyjä"

Kansanedustaja Maria Tolppasen (ps) ensireaktio Halla-ahon kommenteista oli järkytys.

- Ei herranjumala, ei voi olla totta, ajattelin.

Hän korostaa, ettei Halla-ahon puheet ole puolueen linjan mukaisia.

- Siinä vaiheessa kun ruvetaan puhumaan sotilasjuntan ja panssareitten ottamisesta, se on erittäin pelottavaa.

Tolppanen on Soinin kanssa samoilla linjoilla ja pitää asiaa erittäin vakavana.

- Tässä on tullut sellainen ylilyönti Jussilta, että nyt ei käy se, että selitetään. Hän on kuitenkin hallintovaliokunnan puheenjohtaja ja perussuomalaisten kansanedustaja, silloin pitää tietää että se on vahvan linjan vihapuhetta.

"Kuulostaa kovalta"

Kansanedustaja Mika Niikko (ps) kuvailee Soinin reaktiota voimakkaaksi.

- Tuomio kuulostaa aika kovalta, mutta tietenkin luotan puheenjohtajaan. Tässä vaiheessa ainakin vielä seison hänen takanaan, mutta huomenna kuullaan mikä se kokonaisuus on.

Niikko haluaisi kuitenkin kuulla mitä Halla-aho on tarkoittanut.

- Kuulostaisi siltä että hän on heittänyt tämän puolihuolimattomasti vähän niin kuin läppänä. Vaikka huono vitsihän tämä on. Mutta jos hän on vähänkään tätä tarkoittanut, niin siinä tapauksessa Soinin päätös on ollut oikea.

Kansanedustaja Arja Juvonen (ps) yllättyi kuullessaan Halla-ahon kommentit ja Soinin reaktion.

- Näin sen uutisen ja ihmettelin, että mitäs nyt on oikein tapahtunut.

Kansanedustaja Juha Väätäinen (ps) ei suostu kommentoimaan Halla-Ahon kommentteja, mutta korostaa, että erottaminen eduskuntaryhmästä ei ole yksin Timo Soinin päätös.

- Päätökset, jos jotain päätöksiä tehdään, tekee eduskuntaryhmä, ei puolueen puheenjohtaja. Hän on yksi muiden joukossa.
________________________________

Iltalehti: Ketkä lähtisivät Halla-ahon mukaan?

Asiantuntijan mukaan Halla-Ahon matkaan voisi lähteä 6-10 kansanedustajaa.

Tampereen yliopiston dosentti Rauli Mickelsson arvelee, että Jussi Halla-ahon (ps) matkaan voisi lähteä perussuomalaisten riveistä 6-10 kansanedustajaa. Puolueen eduskuntaryhmään kuuluu 39 edustajaa.

Politiikan tutkijan mukaan halla-aholaisten ydinryhmään kuuluu 5 kansanedustajaa. He ovat Olli Immonen Oulusta, James Hirvisaari Asikkalasta, Veli-Matti Saarakkala Kurikasta, Maria Lohela Turusta ja Juho Eerola Kotkasta.

- Heitä pitäisin todennäköisimpinä lähtijöinä, jos perussuomalaisten ryhmä hajoaa. He ovat allekirjoittaneet maahanmuuttokriittisen vaalijulistuksen ja muutenkin tukeneet Halla-ahoa, Mickelsson sanoo.

Perussuomalaisten kansanedustajien vaaliohjelmia tutkineen Mickelssonin mukaan viiden hengen ydinryhmän lisäksi Halla-ahon ajatuksia myötäillään laajemminkin perussuomalaisten riveissä.

- Esimerkiksi Teuvo Hakkarainen ja Tom Packalén ovat esittäneet julkisuudessa monia maahanmuuttokriittisiä kannanottoja. Myös heitä voidaan pitää mahdollisina lähtijöinä.

Mickelsson ei usko, että halla-aholaisten ryhmä lähtisi perustamaan uutta puoluetta tyhjästä.

- Heillä on jo taustallaan Muutos 2011 ja Vapauspuolue. Uuden ryhmä olisi helpompaa rakentaa tälle kannatuspohjalle, Mickelsson toteaa.

____________________________________

YLE Pirkanmaa: Virtanen: Halla-aholle ehkä huomautus

Pirkanmaan perussuomalaiset kansanedustajat ovat maltillisia Halla-ahon Kreikka-jupakassa. Puolueen eduskuntaryhmä käsittelee Halla-ahon mahdollista väliaikaista erottamista iltapäivällä.

Perussuomalaisten tamperelainen kansanedustaja Pertti Virtanen ei aio äänestää kansanedustaja Jussi Halla-Ahon määräaikaisen erottamisen puolesta. Virtasen mukaan Halla-Ahon blogi-teksti Kreikan tilanteesta oli hirtehishuumoria, joka on ymmärretty väärin.

- Se oli sinällään huonosti valittua ja ehkä huomautus asiasta olisi paikallaan, arvioi Virtanen.

Kansanedustaja Martti Mölsä Punkalaitumelta haluaa odottaa iltapäivän ryhmäkokoukseen. Mölsä arvioi, että puheenjohtaja Timo Soinin esitys Halla-Ahon väliaikaisesta erottamisesta ei ehkä toteudu.

- Kansanedustajan tulee myös blogi-teksteissään tarkoin miettiä, mitä kirjoittaa, pohtii Mölsä.

Perussuomalaisten pirkanmaalaiset naiskansanedustajat tamperelainen Laila Koskela ja kihniöläinen Lea Mäkipää eivät vielä halua ottaa asiaan kantaa.
____________________________________

Helsingin Sanomat: Ryhmänjohtaja Ylelle: Halla-ahon erottaminen todennäköistä

Perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon erottaminen eduskuntaryhmästä ei ole puolueessa välttämättä läpihuutojuttu. Viestimien tavoittamat puolueen kansanedustajat ovat puheenjohtaja Timo Soinin ehdotuksesta varsin erimielisiä.

Kansanedustaja Juha Väätäinen (ps) muistutti HS:lle, että erottamisesta mahdollisesti tehtävä päätös ei riipu vain Soinin mielipiteestä. "Sen tekee eduskuntaryhmä, ei Soini", Väätäinen sanoo.

Maria Tolppanen (ps) taas tukee Soinia ja tuomitsee Halla-ahon keskiviikkoisen Kreikka-lausunnon jyrkästi. "Se on erittäin pelottavaa puhetta. Vaikka sitä miten selitettäisiin myöhemmin, niin tässä menee raja."

Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän johtaja Pirkko Ruohonen-Lerner on Soinin esityksen kannalla. Ruohonen-Lerner arvioi Yle uutisille torstaina, että myös enemmistö ryhmästä tukee Soinia. Hän kertoi puhuneensa asiasta useiden puolueen kansanedustajien kanssa, mutta ei kuitenkaan Halla-ahon itsensä kanssa.

Omaa kantaansa Ruohonen-Lerner perusteli sillä, ettei Halla-ahon lausunto ollut puolueen linjan mukainen. Hänen mielestään mustaa huumoria ei myöskään pitäisi viljellä näin vakavassa tilanteessa.

Odottavalla kannalla on puolestaan Ritva Elomaa (ps), joka toivoo, että ennen päätöstä asiasta keskusteltaisiin rauhassa.

Ilta-Sanomien tavoittama Pertti "Veltto" Virtanen (ps) sanoo, että erottamisen sijasta sopivampi rangaistus olisi huomautus. Keväällä puheistaan huomautuksen saanut Teuvo Hakkarainen (ps) on Virtasen kanssa samoilla linjoilla.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsittelee Halla-ahon mahdollista erottamista tänään kello 14.30 alkaen.

Puheenjohtaja Soini esitti keskiviikkona, että Halla-aho pitää erottaa ryhmästä kuukauden määräajaksi. Soinin mukaan Halla-aho saisi näin aikaa miettiä kielenkäyttöään ja haluaan pysyä osana ryhmää.

Soini sanoi HS:lle keskiviikkona, että hän odottaa puolueensa eduskuntaryhmän asettuvan hänen taakseen.
____________________________________

Talouselämä: Olli Ainola: Miksi Soini iskee Halla-ahoa?

Timo Soini (kuvassa) iskee Jussi Halla-ahoa. Nopeus kertoo olennaisen.

Tätä hetkeä Soini odotti. Päivää, jolloin Halla-aho tekisi virheen.

Kysymys on valtataistelusta ja perussuomalaisten poliittisesta linjasta.

Halla-aho on haastanut pitkään Soinia, viimeksi viime keväänä, kun Halla-aho pääsi muotoilemaan eduskuntaryhmänsä rasismin vastaisen julkilausuman.

Julkilausumassa tuomittiin niin kutsuttu positiivinen syrjintä, mikä tarkoittaa muun muassa vähemmistöryhmien erityiskohtelua työmarkkinoilla ja joka on yleisesti hyväksytty toimintamalli suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa.

Eduskuntaryhmä oli hämillään ja kiusaantunut julkilausumasta, jonka varsinainen ideologinen pommi oli piilotettu rivien väleihin. Temppu oli älykäs, mutta häikäilemätön vedätys. Moni ryhmän jäsen tunsi itsensä hölmöksi.

Väkivaltapuheilla, vahvemman oikeuksilla pullistelulla tai äärinationalismilla ei ole Suomessa pääsyä valtaan. Tämän Soini tietää. Hän haluaa perussuomalaisista kansallisen, keskusta-vasemmistolaisen populistiliikkeen, joka kykenee hallitusvastuuseen yhdessä toisten puolueiden kanssa.

Vaatimalla eduskuntaryhmää hyllyttämään Halla-ahon Soini pakottaa Halla-ahoa myötäilevän nationalistiryhmittymän tuomitsemaan torstaina johtohahmonsa – siis asiallisesti tunnustamaan Soinin ykkösaseman puolueessa.

Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen toilailut ovat harmitonta hupia tämän rinnalla. Nyt on pelissä Soinin uskottavuus ja ryhmän yhtenäisyys. Puolueen kahtiajakautuminen on lähempänä kuin kertaakaan vaalien jälkeen.

Soinille kysymys on poliittisesta vallasta, Halla-aholle ideologisesta taistelusta. Siinä se ero.
____________________________________

MTV3: Halla-ahon Kreikka-päivitys noteerattiin Taiwanissa asti

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) omintakeinen Kreikka-lausunto kiinnostaa Pohjoismaissa ja Kreikassa. Ruotsin uutistoimisto TT:n uutinen aiheesta on saanut tilaa muun muassa Svenska Dagbladetin, Aftonbladetin ja Dagens Nyheterin verkkosivuilla.

Svenska Dagbladet ruotii lausuntoa lyhyesti myös pääkirjoitusblogissaan. Perussuomalaisten jonkinasteiseksi pääideologiksi jutussa tituleeratun Halla-ahon sanotaan "tehneen sen taas" eli jatkaneen monitulkintaisten möläytystensä sarjaa.

Myös Norjassa kansallisen uutistoimiston NTB:n uutinen on levinnyt tiedotusvälineiden verkkosivuille.

Jatkotoimet puntarissa tänään

Kreikassa puolestaan verkkolehdet ovat tarttuneet uutistoimisto AP:n kirjoittamaan uutiseen, jossa kerrotaan puolueen puheenjohtajan Timo Soinin suunnitelmista erottaa Halla-aho väliaikaisesti eduskuntaryhmästä. Sähke on päätynyt esimerkiksi englanniksi ilmestyvän Athens Newsin sivuille.

Sama AP:n uutinen on saanut yllättäen tilaa myös taiwanilaiselta Taiwan News -verkkosivulta ja intialaiselta India Times -sivustolta.

Halla-aho kirjoitti eilen Facebook-seinälleen, että Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, joka suosiostaan välittämättä voisi panna lakkoilijat ja mellakoitsijat kuriin panssarivaunuilla. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsittelee lausuntoa tänään ja päättää mahdollisista jatkotoimista.

Soinin ehdotus on, että Halla-aho erotettaisiin ryhmästä kuukauden määräajaksi, ellei tämänpäiväisessä kuulemisessa tule ilmi mitään uutta.
_____________________________________

Keskisuomalainen: Kauko Tuupainen viittaa ryhmän sääntöihin

Perussuomalaisten keskisuomalaiskansanedustaja Kauko Tuupainen ei torstaiaamuna halunnut ottaa selkeää kantaa siihen, pitäisikö Jussi-Halla-aho erottaa määräajaksi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Tuupainen vastaa kysymykseen siitä, pitäisikö Halla-aho erottaa, kuitenkin viittauksella perussuomalaisten eduskuntaryhmän sääntöihin.

- Perussuomalaisten eduskuntaryhmän säännöissä on maininta rangaistuksista, ensin on huomautus, varoitus ja sitten erottaminen. Mitään muuta en halua asiasta lausua, varsinkaan kun en pääse äänestykseen, Tuupainen muotoili.

Tuupainen viittasi myös Teuvo Hakkaraisen aiemmin saamaan huomautukseen. Tämä jättää tilaa tulkinnoille, mutta ilmeisesti Tuupainen pitäisi erottamista lievempää rangaistusta sopivampana myös Halla-aholle.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä äänestää asiasta tänään, mutta Tuupainen ei osallistu äänestykseen, sillä hän on vasta toipumassa tiistaisesta olkapääleikkauksestaan.

Sairauslomaa Tuupainen sai "reilun kuukauden", mutta hän aikoo palata ensi viikolla takaisin kansanedustajan työhönsä.

Timo Soini on julkisesti vaatinut Halla-ahon määräaikaista erottamista perussuomalaisten ryhmästä tämän keskiviikkoisten Kreikka-puheiden vuoksi.

Keskisuomalainen ei vielä torstaiaamuna tavoittanut toista keskisuomalaista perussuomalaisten kansanedustajaa Teuvo Hakkaraista kommentoimaan asiaa.

_______________________________________

Iltalehti: Pekka Tiinanen: Repeävätkö persut tänään?

Repeääkö perussuomalaisten eduskuntaryhmä tänään?

Puheenjohtaja Timo Soini ja puolueen mamu-siiven johtaja Jussi Halla-aho ajautuivat eilen täydelliselle törmäyskurssille. Soini rökitti puoluetoverin julkisesti. Halla-aho vetäytyi nuolemaan haavojaan hiljaisuudessa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on suuri ja täynnä värikkäitä persoonia. Mutta Teuvo Hakkaraisen ja kumppanien toilailut huolettavat Soinia huomattavasti vähemmän kuin Halla-aho. Mamu-tohtori on todellinen uhka Soinille.

Soini ja Halla-aho ovat pitäneet hajurakoa toisiinsa koko ajan. Eduskuntavaalien alla Halla-aho julkisti suosikkilistan omanmielisistään ehdokkaista. Heistä kuusi istuu nyt eduskunnassa. Kuinka moni heistä äänestää tänään oppi-isänsä erottamisen puolesta?

Halla-ahon kannattajat muistavat myös tapahtumat eurovaalien alla. Silloin Soini torppasi Halla-ahon ehdokkuuden. Silloinkin Halla-aho oli ylittänyt kirjoittelullaan sopivaisuuden rajat. Moni hänen kannattajansa olisi halunnut perustaa oman puolueen jo tuolloin.

Nyt Soini yrittää panna porukkansa järjestykseen näyttävällä operaatiolla. Halla-aho voi joko kumartaa Soinille ja jäädä nöyränä poikana porukkaan tai sitten perustaa oman ryhmänsä. Tämänkin mahdollisuuden Soini itse sanoi eilen julki.

Joka tapauksessa puolueen jakolinja paistaa taas kirkkaana. Jytkyn jälkeinen kuherruskuukausi on ohi.

_______________________________________

Ilta-Sanomat: Halla-aho avautui kohtalonpäivästään: "Olen huomennakin hengissä"

Kansanedustaja Jussi Halla-aho avautui Facebookissa muutama tunti ennen kokousta, jossa hänen kohtalostaan päätetään.
- Parasta tässä päivässä on, että se on kohta ohi, olen senkin jälkeen hengissä, ja pääsen lasten luokse kotiin, Halla-aho kirjoitti torstaiaamuna.

Halla-aho myös kiitti kaikkia tuesta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päättää iltapäivällä, erotetaanko Halla-aho ryhmästä.

Jos Halla erotetaan ryhmästä, hänen asemansa myös hallintovaliokunnan puheenjohtajana on varsin hankala. Olisi liki ennenkuulumatonta - ellei täysin ainutlaauitsta - että eduskunnan valiokuntaa johtaisi urheilutermein sanottuna "vapaa agentti", eli ryhmiin kuulumaton kansanedustaja.

Valiokunnan puheenjohtajan erottaminen asemastaan vaatisi koko valiokunnan purkamisen. Eduskunnan puhemiesneuvoston pitäisi ensin esittää purkamista, minkä jälkeen asiasta äänestettäisiin eduskunnan suuressa salissa.

Purkamiseen tarvitaan äänestyksessä eduskunnan yksinkertainen enemmistö. Sen jälkeen valiokunta kootaan uudestaan, ja sen jäsenet valitsevat keskuudestaan uuden puheenjohtajan.

__________________________________

Kymen Sanomat: Juho Eerola tukee Halla-ahoa

Perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola aikoo äänestää kollegansa Jussi Halla-ahon eduskuntaryhmästä erottamista vastaan.

Eerola pitää puheenjohtaja Timo Soinin ehdottamaa rangaistusta ylimitoitettuna.

—Eduskuntaryhmän jäsenet ovat puhuneet ja tehneet hurjempiakin asioita eikä niistä ole seurannut vastaavaa rangaistusta. Näissä asioissa kohtelu pitää olla sama kaikille, Eerola sanoo.

Esimerkkinä hän mainitsee edesmenneen Tony Halmeen käyttäytymisen kansanedustajana.

Halla-ahon ehdotus sotilasjuntan asettamisesta Kreikkaa johtamaan pitää Eerolan mielestä ymmärtää huumorina.

— Halla-aho on siviilipalvelusmies. Ei hän aidosti ole sitä mieltä. Kommentti oli Pahkasika-huumoria ja sarkasmia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsittelee Halla-ahon erottamista jäsenyydestään tänään iltapäivällä. Eerola toivoi aamulla, että tilanteeseen löytyisi vielä sovitteluratkaisu.
__________________________________

YLE Kymenlaakso: Eerola: Halla-Ahon kirjoitus oli Pahkasika-huumoria

Perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja ja puolueen 2. varapuheenjohtaja pitää hallintovaliokunnan puheenjohtaja Halla-Ahoa "rauhan miehenä". Jari Lindströmin mielestä kirjoitus sotilasjuntasta ja tankeista oli ajattelematon.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsittelee torstaina kansanedustaja Jussi Halla-Ahon asemaa. Myös hallintovaliokunnan puheenjohtajana toimiva Halla-Aho kirjoitti yhteisöpalvelu Facebookissa, että Kreikassa tarvittaisiin sotilasjunttaa laittamaan lakkoilijat kuriin. Kirjoitus oli liikaa puolueen puheenjohtajalle Timo Soinille, joka aikoo esittää Halla-Ahon erottamista määräajaksi eduskuntaryhmästä.

Eerola: Halla-Aho on rauhan mies

Kymen vaalipiirin perussuomalaisista kansanedustajista Juho Eerola sanoo ymmärtävänsä Halla-Ahon kirjoitusta. Hänen mukaansa se oli "Pahkasika-huumoria", viitaten legendaariseen suomalaiseen huumorijulkaisuun.

- Ei Halla-Aho aidosti mitään sotilasjunttaa Kreikkaan halua. Olen ollut Pahkasika-huumorin ystävä lapsesta lähtien. Tykkäsin kirjoituksesta ja tykkään edelleen, Eerola toteaa.

Eerola muistuttaa Halla-Ahon olevan kaiken lisäksi siviilipalvelusmies ja hänen mukaansa "rauhan mies". Kirjoituksen viesti oli Eerolan mielestä yksinkertaisesti se, että mitkään keinot eivät enää Kreikassa auta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on joutunut aiemminkin puuttumaan edustajiensa julkisuudessa esittämiin kommentteihin. Edustaja Teuvo Hakkarainen selvisi "neekeriukkoja" koskevista puheistaan huomautuksella.

Johdonmukaisuus pitäisi Juho Eerolan mielestä muistaa myös nyt. Hän ennakoi, että ryhmä päätyy antamaan Halla-Aholle huomautuksen.

- Esimerkiksi Tony Halme sanoi ja teki paljon radikaalimpia juttuja eikä häntäkään erotettu. Samojen sääntöjen pitäisi päteä kaikkiin, Eerola sanoo.

Kansanedustaja Reijo Tossavainen on Eerolan kanssa samoilla linjoilla. Kirjoitus oli huumoria, mutta kansanedustajan pitäisi Tossavaisen mukaan harkita tarkemmin sanojaan. Hallintovaliokunnan johdossa Halla-Aho voi hänen mielestään jatkaa.

Lindström: Jokin sanktio pitää tulla

Perussuomalaisten kouvolalainen kansanedustaja Jari Lindström asettuu tukemaan puheenjohtaja Timo Soinia. Hänen mielestään Halla-Ahon kommentti oli ajattelematon.

- Jonkinlainen sanktio siitä pitää tulla. Ymmärrän puheenjohtajaa, että on ikävää kommentoida jatkuvasti muiden tekemisiä. Pitää tehdä selväksi pelisäännöt, jolla ryhmässä toimitaan, Lindström sanoo.

Lindstöm muistuttaa, että Facebook on julkinen paikka, jossa esitetyt kommentit vertautuvat tv-uutisissa annettuihin kommentteihin.
___________________________________

YLE Keski-Suomi: Hakkarainen ja Tuupainen: Perussuomalaisten linja pitää

Perussuomalaisten keskisuomalaiset kansanedustajat Kauko Tuupainen ja Teuvo Hakkarainen uskovat puolueen säilyvän yhtenäisenä Jussi Halla-ahon erottamissuunnitelmista huolimatta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin aloite erottaa kansanedustaja Jussi Halla-aho eduskuntaryhmästä ei puolueen keskisuomalaisedustajien mukaan uhkaa puolueen yhtenäisyyttä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsittelee kansanedustaja Jussi Halla-ahon määräaikaista erottamista tänään iltapäivällä.

Puolueen keskisuomalaisista kansanedustajista kokoukseen osallistuu vain Teuvo Hakkarainen, sillä kansanedustaja Kauko Tuupainen on sairauslomalla olkapääleikkauksen takia.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen sanoo, ettei hän näe puolueen sisällä merkkiä ajojahdista Halla-ahoa kohtaan.

- Ainahan me välillä tarvitaan piiskaa ja nuhteita, kun tehdään pahaa. Halla-aho on tehnyt pikku mokan ja sillä selvä, toteaa Hakkarainen.

Hakkarainen pitää Halla-ahon kirjoituksia yksittäistapauksena. - Tämä nyt on yksittäinen tapaus. Minä sain aikoinaan huomautuksen, kun sanamuodoissani oli virheitä, eikä missään muussa. Asiat eivät ole muuttuneet.

-Halla-aho ei todennäkösesti ole tarkoittanut, mitä on kirjoittanut. Perussuomalaiset ovat olleet koko ajan sitä mieltä, että me lähdemme koko Kreikka-paketista ulkopuolelle. Se koko asia ei kuulu meille, sanoo Hakkarainen.

Kumpikaan perussuomalaisten keskisuomalaisista kansanedustajista ei halunnut ottaa kantaa Halla-ahon erottamiseen.
___________________________________

YLE Turku: Kike Elomaa: En usko Jussi Halla-ahon erottamiseen

Jussi Halla-aho saatetaan erottaa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä Facebook-kirjoittelunsa takia. Perussuomalaisten varsinaissuomalainen kansanedustaja Kike Elomaa ei kuitenkaan usko eduskuntaryhmän hajoamiseen. Asiaa käsitellään torstaina iltapäivällä eduskuntaryhmän ryhmäkokouksessa.

Halla-aho kirjoitti keskiviikkona, että Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta panemaan lakkoilijat kuriin panssarivaunuilla.

- Halla-ahon tyyli kirjoittaa on tunnetusti rempseä ja vähän provosoivakin. En henkilökohtaisesti usko, että Halla-aho erotetaan lopullisesti, sanoo Kike Elomaa.

Elomaan mukaan vahinkoja sattuu, mutta linja ylilyöntien suhteen täytyy olla selvä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsittelee asiaa iltapäivällä. Elomaa kertoo olevansa asiassa Timo Soinin takana.

- Soini pitää alustuksen ja Halla-aho vastaa siihen. Sitten teemme yhteisen päätöksen linjasta, vahvistaa Elomaa.

Perussuomalaisten varsinaissuomalaiset kansanedustajat Lauri Heikkilä ja Maria Lohela eivät haluneet kommentoida asiaa ennen ryhmäkokousta.

___________________________________

YLE Etelä-karjala: Kansanedustaja Tossavainen: Harkitsematonta sarkasmia


Savitaipalelaisen kansanedustajan Reijo Tossavaisen mielestä Halla-Ahon Kreikka-kirjoitukset on ymmärretty väärin. Tossavainen pitää puheita kuitenkin harkitsemattomina.

Jussi Halla-aho ehdotti keskiviikkona Facebookissa, että Kreikan valtaan pantaisiin sotilasjuntta. Tämän jälkeen PS:n puheenjohtaja Timo Soini kertoi ehdottavansa Halla-Ahon erottamista määräajaksi.

Savitaipalelainen kansanedustaja Reijo Tossavainen ei usko Halla-Ahon oikeasti tarkoittaneen, mitä sanoi.

- Netissä kielenkäyttö on normaaleja puheita rankempaa. Tässä on kyseessä vahva sarkasmi, joka on ymmärretty väärin. Toki kansanedustajan on harkittava tarkemmin, mitä sanoo.

"Perussuomalaisten oltava muita tarkempia"

Tossavainen uskoo, että vastaavaa meteliä ei olisi syntynyt, jos kyseessä olisi ollut joku muu henkilö tai puolue.

- Kun on kyse perussuomalaisista, niin hyökätään kaikki tilaisuuksia käyttäen. Meidän on oltava muita tarkempia kielenkäytössä. Netin puolella näkee ronskia, tähän verrattavaa kielenkäyttöä muiltakin.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsittelee kansanedustaja Jussi Halla-Ahon asemaa tänään. Tossavainen ei kommentoi kantaansa siitä, pitäisikö Halla-Aho erottaa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

- Onko rangaistus paikallaan, vaan riittääkö varoitus, sen näkee sitten iltapäivällä.

Hallintovaliokunnan puheenjohtajana Halla-Aho voi Tossavaisen mielestä jatkaa.

- Eduskunta on hänet siihen valinnut ja yksittäiset kommentit ei siihen vaikuta millään lailla.

___________________________________

Kainuun Sanomat: Myös Kettunen erottaisi Halla-ahon

Kajaanilainen kansanedustaja Pentti Kettunen (ps.) kannattaa kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) määräaikaista erottamista perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

– Ei voi ilman sanktiota tämmöinen juttu mennä, Kettunen sanoi Kainuun Sanomille.

Kettunen kertoo tukevansa asiassa Timo Soinia ja kannattavansa erottamisessa kuukauden määräaikaa.

Kettunen on perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja. Eduskuntaryhmä kokoontuu torstaina iltapäivällä ennen eduskunnan täysistuntoa.

Puolueen puheenjohtaja Timo Soini päätti esittää Halla-ahon erottamista keskiviikkona sen jälkeen kun Halla-aho oli kirjoittanut Facebookissa, että Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta viemään läpi talouskriisin edellyttämät toimet.

Myöhemmin Halla-aho veti kirjoituksensa pois ja antoi ymmärtää sen olleen ”huonoa harkintaa”.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa pitävänsä erottamista erittäin todennäköisenä, vaikka osa ryhmän kansanedustajista onkin sitä vastaan. Hän sanoi keskustelleensa asiasta ryhmän jäsenten kanssa.

Ruohonen-Lerner totesi Ylelle, ettei Halla-ahon lausunto ollut puolueen linjan mukainen. Hänen mielestään mustaa huumoria ei myöskään pitäisi viljellä näin vakavassa tilanteessa.
____________________________________

Kaleva: Immonen: Halla-ahon erottaminen ei ole läpihuutojuttu

Perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Olli Immonen vastustaa kansanedustaja Jussi Halla-ahon erottamista puolueen eduskuntaryhmästä. Immosen mukaan päätös Halla-ahon erottamisesta ryhmästä ei tule olemaan yksimielinen.

Immonen ei aio äänestää Halla-ahon erottamisen puolesta.

"Muun muassa minä tulen vastustamaan Jussin erottamista", Immonen kertoo Kalevalle.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen–Lerner piti aamulla todennäköisenä, että Jussi Halla-aho erotetaan ryhmästä määräajaksi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä keskustelee tänään iltapäivällä kokouksessaan asiasta.

Puolueen puheenjohtaja Timo Soini kertoi keskiviikkona, että hän aikoo esittää Halla-ahon erottamista ryhmästä määräajaksi tämän Kreikkaa koskevien sotilasjunttalausuntojen takana.
____________________________________

MTV3: Erottaminen ei muuttaisi Halla-Ahon arkea juurikaan - "Noloa se olisi hänelle tietenkin"

Mikäli perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätyy tänään erottamaan Jussi Halla-Ahon määräajaksi puolueensa eduskuntaryhmästä, tuo se mukanaan vain pieniä muutoksia normaaliin eduskuntatyöhön.

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan mukaan määräaikainen erottaminen eduskuntaryhmästä on melko normaali tapa reagoida siihen, jos tapahtuu jotain hankalaa.

– Se on melko helppo toimenpide, sillä kun määräaika menee umpeen, kaikki palautuu taas normaaliksi. Erottaminen on tietenkin noloa tälle kohteelle, mutta ei mitenkään ennen kuulumatonta.

"Jos hän kehtaa, niin puheenjohtajanakin hän voi jatkaa"

Tarkka kertoo, että ryhmästään erotettu kansanedustaja voi jatkaa eduskunnassa lähes normaalisti.

– Hän voi osallistua täysistuntoihin ja pitää niissä puheita. Hän voi myös osallistua valiokuntakokouksiin. Sitä en tiedä, voiko hän toimia puheenjohtajana. Jos hän kehtaa sitä yrittää, niin luultavasti kukaan ei voi häntä siinä estää.

Oman ryhmänsä kokouksiin hän ei kuitenkaan voin osallistua.

Paineet pakottivat Soinin toimimaan

Mielenkiintoiseksi tapauksen Tarkan mukaan tekee se, että kun Halla-Aho ensimmäisiä kertoja mittasi kommenteillaan hyvän maun rajoja, perussuomalaiset puolustautui sillä, että valiokunnan puheenjohtajuus kuuluu eduskuntaryhmälle, eikä muilla ole siihen nokan koputtamista.

– Mielestäni tämä on kuitenkin sillä tavalla koko eduskunnan asia, että kyseessä on eduskunnan valiokunta eikä muut eduskuntaryhmät voi olla ihan voimattomia sivustakatsojia, jotka joutuvat katsomaan ulkopuolelta miten heidän puheenjohtajansa menettelee.

Soini jyrähti eilen aikaisempiin tapauksiin verraten poikkeuksellisen kovasanaisesti Halla-Ahoa vastaan. Tarkka uskoo, että Soinin reaktioon vaikuttivat muualta tulleet paineet.

–Kun ryhmä kuitenkin ryhtyy toimenpiteisiin niin kyllä muiden mielipiteillä on sitten kuitenkin merkitystä.

Ratkaisua vaikea ennustaa

Tarkka ei halua lähteä veikkaamaan, mitä puolueen ryhmä tänään päättää.

– Perussuomalaisten ryhmä on niin kokematon ja arvaamaton, että voi tapahtua ihan mitä tahansa. Voi myös käydä niin, että ryhmä päättää ettei se ota kantaa ollenkaan.

– Oma mielipiteen, johon ei sisälly mitään faktaperustetta, on se, että mielestäni Halla-Aho käyttäytyi huonosti ja kansanedustaja saisi mieluummin käyttäytyä hyvin.

________________________________________


Ilta-Sanomat: Kreikan kriisi: Junttakortin vetikin ensin esiin Soininvaara

Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon Facebook-kirjoituksesta nousi keskiviikkona kohu.

Halla-aho kirjoitti, että Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, joka suosiostaan välittämättä voisi panna lakkoilijat ja mellakoitsijat kuriin panssarivaunuilla.

Kirjoitus raivostutti puolueen puheenjohtajan Timo Soinin, ja torstaina perussuomalaisten eduskuntaryhmä päättää, erotetaanko Halla-aho ryhmästä määräajaksi.

Halla-aho ei ollut kuitenkaan ensimmäinen, joka veti junttakortin esiin Kreikka-asiassa.

Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara kirjoitti jo 31. elokuuta blogiinsa Kreikan ongelmista näin:

- Kreikalla on edessään niin raju vyönkiristys, että voidaan jopa kysyä, kestääkö Kreikan demokratia, vai palaako maa sotilashallitukseen. Yhteiskunnallisen luottamuksen taso on maassa kovin matala.

Sotilasjuntta on Kreikassa yhä arka asia.

Valta kaapattiin maassa eversti Georgios Papadopoulosin johdolla keväällä 1967.

Sotilaat hallitsivat maata väkivaltaisesti vuoteen 1974 asti. Kreikassa sotilashallintoa kutsutaan monesti vain "juntaksi" ja sotilaiden valta-aikaa "seitsemäksi vuodeksi".
__________________________________

Ilta-Sanomat: Halla-aho tyynenä ennen h-hetkeä: "Kerron, mitä olen sanonut"

Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) odotteli torstaina tyynesti parin tunnin päästä alkavaa ryhmäkokousta, jossa päätetään hänen erottamisestaan kuukaudeksi puoleentoiminnasta.

- Kerron, mitä olen sanonut ja ryhmä tehköön päätöksensä, Halla-aho sanoi ennen hallintovaliokunnan kokousta.

Halla-aho on valiokunnan puheenjohtaja.

Halla-aho ei pitänyt mahdollista rangaistusta järin oikeana.

- Jos ryhmä katsoo ryhtyä kurinpidollisiin toimenpiteisiin, ne olisivat seurausta siitä mitä minä olen oikeasti sanonut, eikä siitä, mitä ihmiset väittävät minun sanoneen, Halla-aho totesi.

Halla-aho kirjoitti Facebook-päivitykseensä keskiviikkona, että Kreikassa pitäisi olla sotilasjuntta, joka panssarivaunujen avulla voisi laittaa kuriin lakkoilijat ja mielenosoittajat.

_____________________________________

Ilta-Sanomat: Halla-aho ei usko ryhmän hajoavan: "Onko vielä järkeviä kysymyksiä?"

Kansanedustaja Jussi Halla-aho ei uskonut, että perussuomalaisten ryhmä hajoaa hänen mahdolliseen määräaikaiseen erottamiseen.

Halla-aho piti sotilasjunttapuheitaan väärinymmärryksenä.

Halla-ahon mukaan hän puhui vain siitä, kuinka Kreikan taloutta voitaisiin tasapainottaa ja tarvittaisiin diktatorinen hallitus runnomaan Kreikassa päätökset läpi.

- Tämän on sanonut myös saksalainen komissaari Günter Öttinger. Osmo Soininvaara (vihr) on kirjoittanut tästä pari viikkoa sitten. Ei tässä ole kyse siitä, mitä minä olen sanonut vaan siitä, että menin harkitsemattomuuttani antamaan aseita vastustajien käsiin.

- Öttninger ehdotti, että EU lähettää sotilaita Kreikkaan valvomaan veronkantoa ja heidän on parempi olla hyvin aseistaununeita, Halla-aho luonnehti.

Vaikka Halla-aho ei facebook-päivitystään itse pitänyt juuri minään, hän sen kuitenkin sivultaan poisti.

- Oli harkitsematonta sanoa mitään sellaista, mistä voidaan vääntää tällaisia tulkintoja. Tämä oli tähän mennessä pitänyt oppia, Halla-aho sanoi.

Kansanedustaja itse ei näitä muita tulkintoja pitänyt juuri mitään.

Miksi piiloudutte jonkun selän taakse ja väitätte, että tässä on vääristelty. Tehän olette itse kirjoittanut, että sotilasjuntta Kreikkaan ja panssarit kadulle?

- En ole sanonut, että sotilasjuntta Kreikkaan ja panssarit kadulle. Totesin vain, että poliittinen hallitus ei pysty toteuttamaan sellaisia toimenpitetä, jotka olisivat välttämättömiä. En minä mitään ehdotusta tehnyt.

Ette ole tunnettu suurena humoristina...

- Toimittajalla näyttää nyt olevan vaikeuksia, Halla-aho keskeytti kysymyksen.

.., niin tämä on ilmeisesti huumorianne. Huumoria ei ole kielletty, mutta pitäisikö tyylilaji kansanedustajankin ymmärtää?

- Olisi tässä kolmen vuoden aikana pitänyt oppia se, että ei pidä antaa helppoja koukkuja, Halla-aho vastasi.

Miksi te ette kommentoi asiaa, jos joku kysyy vähän vaikeamman kysymyksen?

- Tässähän olen kommentoinut.

Kyllä, mutta jos kysytään, ette anna vastausta. Jos kysytään panssareista, sanotte komisaarinkin näin sanoneen?

- Ei, minä vain halusin asettaa tämän kontekstiin. Oleellista ei kohun kannalta ole, mitä olen sanonut, vaan se, kuka on sanonut.

Pitääkö kaikilla muilla olla tietämys teidän kontekstistanne? Te puhutte omassa kontekstissa ja suuri yleisö omassa?

- Onko vielä järkeviä kysymyksiä? Halla-aho sivuutti taas kysymyksen.

______________________________________

YLE Uutiset: Puheenjohtajan vaihtaminen vaatisi koko valiokunnan asettamista uudelleen

Hallintovaliokunnan puheenjohtajan vaihtaminen ilman puheenjohtajan omaa pyyntöä vaatisi koko valiokunnan asettamista uudelleen. Keino on hyvin poikkeuksellinen, eikä sitä ole käytetty koskaan.

Jos esimerkiksi perussuomalaisten eduskuntaryhmä haluaisi Jussi Halla-ahon pois hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta, heidän pitäisi esittää asiaa eduskunnan puhemiesneuvostolle.

Mikäli puhemiesneuvosto pitäisi tilannetta valiokunnan työskentelyn kannalta vaikeana, se voisi esittää valiokunnan asettamista kokonaan uudelleen. Tämän jälkeen uusi valiokunta voisi valita keskuudestaan uuden puheenjohtajan.

Eduskuntaryhmien välisen sopimuksen mukaan hallintovaliokunnan puheenjohtajuus kuuluu perussuomalaisille, eli myös uusi puheenjohtaja tulisi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

Periaatteessa valiokunnan uudelleen asettamista voisi pyytää myös joku muu eduskuntaryhmä.

Mikäli Halla-aho pyytäisi eroa puheenjohtajuudesta itse, asia voitaisiin hoitaa valiokunnan sisällä. Tällöin valiokunta valitsisi keskuudestaan uudeksi puheenjohtajaksi jonkun muun perussuomalaisen.
______________________________________

Helsingin Sanomat: Timo Soini: "Nyt katsotaan, miten ryhmässä ollaan"

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan tänään torstaina kaikille puolueen eduskuntaryhmässä tulee selväksi, että edustajat ovat liittyneet puolueeseen ja eduskuntaryhmään "eikä toisinpäin".

"Nyt katsotaan, miten ryhmässä ollaan", Soini sanoi torstaina ennen kuin meni johtamaan puhetta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa.

"Tämä on minun tyylini. Minä johdan näin, olen jo 14 vuotta johtanut", Soini sanoi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on koolla kello 14.30 pohtimassa, millaisen kurinpitotoimen kohteeksi kansanedustaja Jussi Halla-aho joutuu puheistaan. Soini kertoi eilen, että aikoo esittää Halla-ahon erottamista eduskuntaryhmästä kuukauden ajaksi.

Halla-aho kirjoitti keskiviikkona Facebook-sivullaan, että juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla.

Halla-aho poisti kirjoituksensa myöhemmin, kun asiasta oli jo ehtinyt nousta kohu. Hän kirjoitti, ettei oikeasti kannata sotilasjunttaa Kreikkaan, vaan oli tarkoittanut omassa tyylilajissaan huomauttaa, että demokratiassa on vaikea toteuttaa ikäviä päätöksiä.

Jussi Halla-aho sanoi torstaina ennen menoaan hallintovaliokunnan kokoukseen, että aikoo eduskuntaryhmän kokouksessa kertoa kaikille, mitä on sanonut ja mitä sillä tarkoittanut.

"Toivoisin ennen kaikkea, että jos ryhmä ryhtyy kurinpidollisiin toimenpiteisiin, ne annettaisiin seurauksena siitä, mitä olen oikeasti sanonut eikä mitä lehdet väittävät minun sanoneen", Halla-aho sanoi.

Hän ei täsmentänyt, miten hänen kirjoitustaan on vääristelty. Useimmat lehdet kopioivat sen sellaisenaan hänen Facebook-sivultaan.

Halla-ahon mukaan hän on "oikeasti" sanonut, että poliittinen paine estää Kreikan hallitusta tekemästä sellaisia toimia, joilla taloutta voitaisiin tehokkaasti tasapainottaa.

"Jotta toimet voitaisiin runnoa läpi, siihen tarvittaisiin diktatorinen hallitus, jonka ei tarvitse välittää vaaleista. Tämä on tosiasia, tämän on sanonut muun muassa EU-komissaari Günther Oettinger, ja Osmo Soininvaara on kirjoittanut tästä pari viikkoa sitten", Halla-aho sanoo.

Hänen mukaansa kyse ei ole siitä, mitä hän on sanonut vaan siitä, että hän on mennyt harkitsemattomuuttaan "antamaan aseita vastustajien käsiin". Omasta ryhmästä Halla-aho kertoo saaneensa runsaasti tuen ilmaisuja.

Ryhmässä oli torstaina ennen kokousta myös näkemyksiä, että Soini toimi harkitsemattomasti vaatiessaan heti julkisesti kuukauden erottamista. Joidenkin ryhmäläisten mielestä erottaminen on liian järeä rangaistus, kun käytössä voisivat olla myös huomautus tai varoitus.
______________________________________

Helsingin Sanomat: Tutkija: Kokemattomat perussuomalaiset ovat helppoja maaleja

Politiikantutkija Ville Pernaa Turun yliopistosta katsoo, että perussuomalaisten ympärillä vellovissa kohuissa on kyse ennen muuta puolueen kansanedustajien kokemattomuudesta. Pernaan mukaan uudet kansanedustajat tarjoavat vastustajilleen helppoja maaleja, ja varomattomiin lausuntoihin tartutaan hanakasti.

Perussuomalaisedustajien lausunnot ovat olleet viime päivinä toistuvasti esillä. Suurin kohu on noussut Jussi Halla-ahon keskiviikkoisesta Kreikka-lausunnosta, jota edelsi hänen kollegansa Jussi Niinistön tiistainen esiintyminen eduskunnassa.

Halla-aho kirjoitti yhteisöpalvelu Facebookissa, että velkakurimuksessa painiskelevan Kreikan ongelmat eivät hoidu demokraattisesti vaan sotilasjuntan avulla. Niinistö puolestaan sanoi "poistavansa varmistimen", kun kuulee sanan parlamentarismi.

Osa poliitikoista on tulkinnut lausuntojen kielivän siitä, että Halla-aho ja Niinistö halveksuvat demokratiaa. Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamista on väläytelty.

Pernaan mielestä tällaiset tulkinnat eivät osu kohteeseen.

"Kyse on siitä, että perussuomalaiset saavat nyt maistaa politiikan kovaa arkea. Uudet edustajat eivät ole enää samanmielisten keskuudessa. Heidän lausuntonsa ovat yhtäältä ajattelemattomia ja helppoja maaleja vastustajille. Toisaalta lausuntoihin tartutaan helposti, koska perussuomalaisten gallup-suosio on korkealla", Pernaa tulkitsee.

Pernaa ei halua ennakoida, enteilisikö Jussi Halla-ahon rankaiseminen puolueen mahdollista hajautumista. Hän kehottaa odottamaan millaisin voimasuhtein eduskuntaryhmässä asiasta päätetään.

Osa politiikantutkijoista on jo uumoillut, että "halla-aholainen" blokki erottautuisi omaksi ryhmäkseen.

Esimerkiksi Tampereen yliopiston tutkija Rauni Mickelsson sanoi Iltalehdelle torstaina, että Halla-ahon mukana puolueesta voisi erota 6–10 edustajan ryhmä.
______________________________________

MTV3: Blogi: Halla-ahon sanomiset laillisesti oikeutettuja

Jussi Halla-ahon sotilasjuntta-letkautukset ovat herättäneet kansalaisten keskuudessa runsaasti keskustelua. Lakimies ja professori Jukka Kemppinen nostaa blogissaan esille näkökulman, jonka mukaan Halla-ahon sanomiset ovat ainakin laillisesti täysin oikeutettuja. Kuitenkin kirjoittaja on sitä mieltä, että kansanedustajien sananvapaus on viety liian pitkälle.

Kemppinen tarkastelee asiaa lakimiehen katsantokannalta, vaikka ilmoittaakin itse karsastavansa Halla-ahon kommentteja.
Kansanedustajan sananvapaudesta eduskunnan ulkopuolella ei ole säädetty lakia

Kemppinen kirjoittaa, että perustuslaki antaa suojan kansanedustajan koskemattomuudelle. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kansanedustaja voi ilmaista mielipiteensä eduskunnan sisällä lähes rajoituksetta. Kirjoittaja siteeraa perustuslakia myös kirjoituksessaan:

"Kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut."

Kansanedustajan sanomisista eduskunnan ulkopuolella ei kuitenkaan ole säädetty minkäänlaisia lakipykäliä. Näin ollen Halla-aholla on Kemppisen mukaan laillinen oikeus kommenteilleen.

Vaikka kansanedustajaa koskee samanlainen rikosoikeudellinen vastuu kuin ketä tahansa kansalaista, ei kielellisistä ilmaisuista, toisin sanoen poliittisista mielipiteistä, ole rangaistuksia säädetty. Näin ollen Kemppisen mukaan Halla-ahon facebook-kirjoitus ei ole sisällöltään rikollinen.
_____________________________________

MTV3: Halonen: Kansanedustajan tulee muistaa asemansa vaatima käytös

Tasavallan presidentti Tarja Halonen pitäytyy aiemmassa linjassaan eikä kommentoi yksittäisten kansanedustajien puheita.

Presidentti ei halua puida julkisesti perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon kirjoituksia.

Halonen pitää kuitenkin hyvänä eduskunnan puhemiehen muistutusta, jonka mukaan kansanedustajien tulee toimia itsensä hyväksymien sääntöjen mukaisesti eli käyttäytyä arvokkaasti ja asemansa muistaen.

- Suomi on allekirjoittanut monet kansainväliset sopimukset, joiden mukaisesti meillä edellytetään hyvin säällistä käyttäytymistä, Halonen sanoo.

Halonen muistuttaa suomalaisia myös vanhasta luonnehdinnasta, jonka mukaan suomalainen ei paljon puhu, mutta puhuessaan pitää sanansa.

- Ei ole mikään häpeä, ettei ole kovin värikäs puheissaan. Päinvastoin, on hyvä pitää sellainen linja, että se mitä puhutaan - puhutaan sitten selän takana tai ei - niin se voidaan toistaa kasvojen edessä, presidentti sanoi MTV3 Uutisille.

Korrekti käytös ei Halosen mukaan tarkoita sitä, etteikö samaan aikaan voitaisi olla myös päättäväisiä. Hänen mielestään tyyli pitää säilyttää vaikka kuinka oltaisiin tiukkana.

______________________________________

Iltalehti: Halla-aho nöyränä kuulemiseensa: "Ei juhlatunnelmaa"

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on juuri aloittanut kokouksensa, jossa käsitellään kansanedustaja Jussi Halla-ahon erottamista kuukaudeksi puolueen eduskuntaryhmästä.

Perussuomalaisten uusimman kohun aiheuttanut Halla-aho marssi kokoukseen nöyränä.

- En voi sanoa, että olisin juhlatunnelmissa, Halla-aho totesi Iltalehdelle.

Kohun herättänyttä Facebook-päivitystään Halla-aho kommentoi vain lyhyesti.

- Se oli muotoiltu niin, että siitä saattoi vääntää tällaisen perverssin tulkinnan.

Halla-aho sanoi kuitenkin ottaneensa opikseen.

- Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätyy todennäköisesti erottamaan Halla-ahon kuukaudeksi, vaikka osa ryhmästä vastustaakin niin jyrkkää rangaistusta.

Iltalehti seuraa perussuomalaisten kokousta.
_______________________________________

Uusi Suomi: Jussi Halla-aho: Emme hajoa – sitähän te odotatte

Kansanedustaja Jussi Halla-aho vakuuttaa, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ole hajoamassa hänen mahdollisen väliaikaisen erottamisensa vuoksi.

–Sitähän te mediassa olette odottaneet. Ei ole, vastasi Halla-aho hetki sitten eduskunnassa kysymykseen siitä, onko puolueen eduskuntaryhmä jakautumaisillaan kahtia.

Halla-aho toivoo, että kahnaus ei aiheuta säröä hänen ja perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin väleihin. Hän ei aio erota hallintovaliokunnan puheenjohtajan pestistään eikä puolueensa eduskuntaryhmästä.

Timo Soini esittää hetki sitten alkaneessa eduskuntaryhmän kokouksessa Halla-ahon erottamista väliaikaisesti rangaistuksena hänen Kreikka-puheistaan. Tänään on perussuomalaisten ja Halla-ahon omien kannattajien joukossa pohdittu, voiko kaksikon kiista johtaa jopa perussuomalaisten eduskuntaryhmän ja puolueen jakautumiseen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä löytyy sekä Soinin ratkaisun puolustajia että vastustajia, joten Soinin vaatimuksen läpimeno ei ole selviö.

Soinin mitta tuli täyteen keskiviikkona Halla-ahon todettua Facebook-päivityksessään, että "juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla". Myöhemmin Halla-aho poisti kirjoituksen sivuiltaan ja totesi, ettei "oikeasti" kannata sotilasjunttaa Kreikkaan. Vahinko oli kuitenkin tapahtunut, sillä lausunto päätyi ihmisten luettavaksi muun muassa Taiwanissa.

Halla-aho selitti myöhemmin hänen tarkoituksen olleen "omassa tyylilajissani huomauttaa, että demokratiassa on vaikea toteuttaa ikäviä ja kansan vastustamia päätöksiä, vaikka ne olisivat välttämättömiä".

Useimmat varmaan ymmärsivät viestin, mutta koska siihen oli helppo tarttua, sen julkaiseminen osoitti huonoa harkintaa, ja siksi olen poistanut sen", Halla-aho kirjoitti iltapäivällä.

Halla-aho vetosi tänään Ilta-Sanomien haastattelussa siihen, että esimerkiksi kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) on kirjoittanut sotilasvallankaappauksen mahdollisuudesta Kreikassa.

Näin onkin, mutta Soininvaaran ja Halla-ahon kirjoituksissa on merkittävä ero. Soinivaara toteaa tässä blogissaan huolestuneena Kreikalla olevan edessään "niin raju vyönkiristys, että voidaan jopa kysyä, kestääkö Kreikan demokratia, vai palaako maa sotilashallitukseen". Sotilasjuntan "tarpeesta" Soininvaara ei puhu, toisin kuin Halla-aho.