perjantai 23. huhtikuuta 2010

Ilta-Sanomat: 51 kansanedustajaa vaatii: Kerjäämiskielto lakiin!

Ilta-Sanomat: 51 kansanedustajaa vaatii: Kerjäämiskielto lakiin! 23.4.2010

Neljäsosa kansanedustajista on allekirjoittanut järjestyslain muuttamiseen tähtäävän lakialoitteen.

Sen mukaan kansanedustaja ja ylikomisario Juha Hakola (kok) sekä 50 muuta edustajaa vaativat, että kerjääminen yleisellä paikalla olisi kielletty.

Perustana lakiesitykselle on viime aikoina Suomessa lisääntynyt kerjäämisilmiö.

Perusteluissa sanotaan, että osa monista ulkomaalaisperäisistä kerjäläisistä ei tyydy pelkästään kerjäämiseen, vaan syyllistyy myös erilaisiin varkausrikoksiin.

Samalla vähennetään kaupunkiviihtyvyyttä ja lisätään muun muassa luvatonta leiriytymistä.

Kerjääminen oli esimerkiksi Helsingissä kielletty vuoteen 2003 asti.

Poliisin selvityksen mukaan kerjäämisessä on lisäksi mafiamaisia piirteitä. Näin käytetään hyväksi avuttomia vanhuksia, jotka pakotetaan kerjäämään rahaa rikollisporukalle.

Rikolliset käyvät vain rahastamassa vanhat naiset, välillä myös lapset. Kerjäläisiä myös kuljetetaan varta vasten Suomeen.

Poliisin havaintojen mukaan kerjäläisten määrä on viime päivinä lisääntynyt etenkin Helsingissä muutamilla kymmenillä henkilöillä. Poliisin mukaan valtaosa kerjäläisistä on kotoisin Romaniasta.

Epäkohtaan on kiinnittänyt huomiota myös Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok).