perjantai 30. huhtikuuta 2010

Ylioppilaslehti: Hei me puhutaan

Ylioppilaslehti, pääkirjoitus: Hei me puhutaan 30.4.2010

Siitä puhuvat nyt kaikki, koska se on kivaa. Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mikkihiirinaama kampanjajulisteessa vakuuttaa kyynisimmänkin vapunjuhlijan. Myös kampanja kantaa pirteää nimeä: ”Hei, me kaikki puhutaan maahanmuutosta!”

Viime viikonloppuna kokoomuslaiset keskustelivat Vanhalla ylioppilastalolla siitä, kuinka tärkeää avoin keskustelu maahanmuutosta on. Se on niin tärkeää, että kohotan maljan ja siemailen hieman kuohuviiniä.

”Minulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia”, Katainen kommentoi maahanmuuttopolitiikkaa runsas vuosi sitten. Niin on varmaan monella muullakin.
Silti toivoisi, että puolueet alkaisivat esittää myös vastauksia. Toistaiseksi ne ovat yrittäneet vastata vain niin kutsuttujen maahanmuuttokriitikoiden marinaan siitä, että maahanmuutosta ei voi puhua. Siitähän kokoomuksen kampanjassakin on kyse: Hei, me kaikki puhutaan maahanmuutosta. Ja puraistaan välillä pala munkkirinkelistä.

Poliitikoilla on vastuu maahanmuuttokeskustelun sisällöistä ja suunnasta. Toistaiseksi vallalla on kahden kärjen löperrys. Kokoomusnuoret heittävät ilmaan arvokonservatiivisia latteuksia, kokoomusaikuiset painottavat avoimen keskustelun tärkeyttä liberaalissa demokratiassa. Keskustalaisista eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli puhuu maahanmuuton räjähtämisestä käsiin ja puolueen puheenjohtaja Matti Vanhanen rauhoittelee. Demarit tuntuvat lähteneen lopullisesti perussuomalaisten kelkkaan: puheenjohtaja Jutta Urpilainen höpisee maan tavasta ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma pelottelee maahanmuuttajien vievän työpaikat. Ruotsalainen kansanpuolue sanoutuu irti rasismista. Vasemmistoliitto ja vihreät ovat hiljaa.

Poliitikot eivät haluakaan vastata. On helpompi paeta mainostoimiston rakentaman kampanjan taakse kuin esittää kannanottoja. Maahanmuuttopolitiikasta keskustellaan mieluummin Kolmen sepän aukiolla kuin Vuosaaressa. Aiheina ovat turvapaikanhakijat ja maahanmuutosta koituva taloudellinen hyöty, eivät maahanmuuttajien kohtaamat käytännön ongelmat.

Kun demarit keskittyvät uhkakuvien esittelyyn ja kokoomus energiseltä vaikuttavaan imagoonsa, Ylioppilaslehti haluaa työväen ja ylioppilaiden juhlan hengessä muistuttaa, että ei kannata uskoa totuudeksi tottumuksen sanelemaa.

Ja niille näytön kajossa nököttäville pyöreäposkisille miehille, joiden sormet jo syyhyävät halusta vastata tähänkin kirjoitukseen, toivotamme vapuniloa ja äidin rakkautta. On ymmärrettävää, että muuttuva maailma pelottaa. Juokaa ahdistukseenne vaikka lasi simaa ja syökää tippaleipä.

Antti Järvi
päätoimittaja