torstai 22. huhtikuuta 2010

YLE: Pakolaisten vastaanotosta Vaasassa 20 vuotta

YLE Pohjanmaa: Pakolaisten vastaanotosta Vaasassa 20 vuotta 22.4.2010

Ensimmäisten pakolaisten saapuminen Vaasaan helmikuussa vuonna 1990 oli suojeltu ja varjeltu tapahtuma. Pakolaisten vastaanotto oli sykäys kehittyvälle maahanmuuttotyölle. Tänään kaupungissa järjestetyn juhlaseminaarin pääteemana on puhuttu kotouttaminen helppoudesta.

Vaasan ensimmäiset pakolaiset saapuivat helmikuun alussa 1990, kaupunkiin saapui 52:n hengen ryhmä Iranista lähteneitä kurdeja. He saapuivat maahan Turkin kautta. Pakolaisten tulo oli uusi tilanne ja sitä leimasi varovaisuus.

-Hyvin suojelevaa. Medialle ei saanut antaa mitään lausuntoja, ei saanut ottaa valokuvia. Pakolaisryhmä vietiin Alskatiin leirikeskukseen, jossa heitä pidettiin pari viikkoa yhdessä, muistelee Vaasan maahanmuuttotyön johtaja Mirja Törmä.

Törmä oli itse vastaanottamassa ensimmäisiä pakolaisia kaupunkiin. Pakolaisten vastaanotolla on ollut maahanmuuttotyössä Vaasassa ja laajemmin koko maassa iso merkitys.

Vastaanottokeskusten paikkoja tarkistetaan

Erityisesti viime vuodet työn koetinkivenä ovat kuitenkin olleet turvapaikanhakijat. Nyt tilanne turvapaikanhakijoiden suhteen on helpottamassa.

- Arvioiden mukaan tänä vuonna tulijamäärä jäisi ehkä noin 4000:een, eli näillä näkymin uusia vastaanottokeskuksia ei olla perustamassa. Sen sijaan tarkistetaan nykyisten keskusten paikkamääriä, sanoo sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtaja Mervi Virtanen.

Resursseja vähän - työ lisääntyy

Vaikka pitkä kokemus tuo Vaasassa maahanmuuttajatyöhön sujuvuutta, on sielläkin huolena resurssien riittävyys. Vastaanoton jälkeen työ jatkuu kotouttamisella.

- Asiakkaita on meidänkin toimistossa paljon. Riittääkö kaikille aikaa, koska se alku on semmoista että ohjausta ja neuvontaa tarvitaan paljon, huolehtii Vaasan maahanmuuttotyön johtaja Mirja Törmä.

Mitä kuuluu ensimmäisenä tulleille?

Maahanmuuttotyö Vaasassa jatkuu edelleen. Osin juhlavuodenkin vuoksi maahanmuuttotoimisto on selvittänyt Vaasaan 20 vuotta sitten tulleiden pakolaisten tilanteen.

- 52:sta yhdeksän on edelleen Vaasassa, loput ovat lähteneet muualle Suomeen tai ulkomaille. Mutta tänne jääneet ovat hyvässä tilanteessa. Kaikki ovat töissä, kertoo Törmä.