maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kansan Uutiset: Hallitus etenee vastoin omia linjauksiaan

Kansan Uutiset: Hallitus etenee vastoin omia linjauksiaan 26.4.2010
YLE Turku: Yrttiaho kritisoi hallitusta ulkomaalaisasiassa

Tällä hetkellä EU-maiden ulkopuolelta tuleva työntekijä tarvitsee työntekijän oleskeluluvan. Sen myöntämisessä työ- ja elinkeinotoimistot selvittävät, onko työhön saatavilla kohtuullisessa ajassa sopivaa työvoimaa kotimaisilta työmarkkinoilta.

Tämän ns. saatavuusharkinnan pohjaksi laaditaan viranomaisten ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyöllä valtakunnalliset ja alueelliset linjaukset.

Hallitus käänsi kelkkansa

Vanhasen hallitus kirjasi ohjelmaansa kolme vuotta sitten, että työperusteista maahanmuuttoa edistetään ottaen huomioon Suomen ja EU:n väestökehitys ja siitä aiheutuva työvoimantarve. Saatavuusharkinnasta luovutaan asteittain.

Kesällä 2006 hallitus hyväksyi maahanmuuttopoliittisen ohjelman. Ohjelman mukaan saatavuusharkinta tulee säilyttää herkimpien alojen kohdalla niin kauan, kun näiden alojen työllisyystilanne säilyy vaikeana. Työvoiman saatavuusongelmien lisääntyessä ja työttömyystilanteen helpottaessa saatavuusharkinnan soveltamisalaa tulee kuitenkin olennaisesti supistaa.

Viime vuoden huhtikuussa valmistui hallituksen työvoiman maahanmuuton toimenpideohjelma. Siitä työlupakäytännön muutos jätettiin pois dramaattisesti muuttuneen työllisyystilanteen takia.

Joulukuussa työllisyystilanteen heikennyttyä edelleen hallitus kuitenkin antoi ulkomaalaislain muutosesityksen, jonka mukaan saatavuusharkinta poistettaisiin. Työntekijän oleskelulupa myönnettäisiin viideksi vuodeksi nykyisen vuoden sijasta. Oikeus työntekoon sisällytettäisiin kaikkiin oleskelulupiin.

Asiasta äänestettiin jo

Sosialidemokraattiset edustajat äänestivät jo edellisellä viikolla eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa valiokunnan asiaa koskevaa lausuntoa käsiteltäessä esitystä vastaan ja jättivät lausuntoon vastalauseensa. Pääkritiikki kohdistui nimenomaan saatavuusharkinnan poistamiseen nykyisessä työllisyystilanteessa ja ulkomaalaisten työntekijöiden työehtojen valvonnan heikentämiseen entisestään.

Samansuuntaisen yhteisen vastalauseen jättivät myös kristillisdemokraattien ja vasemmistoliiton edustajat.

___________________________________________________________

YLE Turku: Yrttiaho kritisoi hallitusta ulkomaalaisasiassa

Vasemmistoliiton raisiolainen kansanedustaja Jyrki Yrttiaho syyttää maan hallitusta ulkomaalaisen työvoiman valvonnan laiminlyömisestä. Hänen mukaansa urakat menevät liian usein ulkomaalaisille vuokratyöfirmoille, koska ne kiertävät veroja ja pystyvät näin laskemaan hintansa alas.

Jyrki Yrttiahon mielestä hallituksen tavoite lisätä ulkomaalaisten työntekijöiden määrää Suomessa on järjetön.

- Hallituksen esitys on vastuuton tällaisessa työmarkkinatilanteessa. Tässä ei ole kysymys maahanmuuttokriittisyydestä. Kysymys on siitä, että vaadimme työperäisen maahanmuuton työehtojen ja yritysten tiukkaa valvontaa, Yrttiaho toteaa.

Hänen mukaansa ulkomailta tulleiden työntekijöiden rekisteröityminen Suomessa on täysin retuperällä.

- Tein juuri kyselyn verohallitukseen siitä, miten toteutuu kolme vuotta sitten säätetty laki EU-alueelta tulevan vuokratyövoiman verotuksesta. Nyt valmistunut verotus vuodelta 2008 osoittaa, että 640 työntekijää on rekisteröitynyt niin kuin laki edellyttää. Ja me tiedämme, että näitä työntekijöitä on kymmeniä tuhansia. Jos näin annamme tämän jatkua, niin tämä vääristää kilpailua ja vie urakat niille yrityksille, jotka laskevat riman alas, Yrttiaho lataa.