tiistai 27. huhtikuuta 2010

HS: Äärioikeistolaisen musiikin levityksestä syyte kouvolalaismiehelle

Helsingin Sanomat/STT: Äärioikeistolaisen musiikin levityksestä syyte kouvolalaismiehelle 27.4.2010

Aärioikeistolaisen white power -musiikin levittämisestä epäilty mies saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Asiasta päätti apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.

Syytteen mukaan 43-vuotias kouvolalaismies markkinoi internetsivujen kautta cd-levyjä, joille on tallennettu ns. white power -musiikkia. Hän myi kyseisiä tallenteita kotimaassa ja ulkomailla oleville ostajille. Osassa laulujen teksteistä uhataan, panetellaan tai solvataan kansallisia, etnisiä, rodullisia, uskonnollisia tai niihin rinnastettavia ryhmiä.

Epäilty on ollut tutkinnan aikana hetken pidätettynä. Poliisi on kertonut, että mies on kuulusteluissa puhunut myyntitoiminnastaan ja myöntänyt myyneensä tallenteita. Rikollisen toiminnan epäillään tapahtuneen vuosien 2006 ja 2007 aikana.

Esitutkinnassa on selvitetty myös mahdollista julkista kehottamista rikokseen. Tältä osin Kalske jätti syytteen nostamatta.

Juttua istutaan Kymenlaakson käräjäoikeudessa ensi kuussa.