keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

MTV3: Rasisti!

MTV3: Mari Haavisto: Rasisti! 28.4.2010
MTV3/45 minuuttia: Somalialaiset keplottelevat kasvattilapsilla (lopussa ohjelma tekstimuodossa)

Rasisti! Tätä leimaa ne kaikki pelkäävät. Viranomaiset nimittäin.

Olen tehnyt viimeiset viikot juttua somalialaisista kasvattilapsista ja väärinkäytöksistä, joita tähän ilmiöön liittyy. Ensin haastattelusta kieltäytyi Maahanmuuttovirasto. Asiantuntija ei halunnut haastatteluun, koska pelkäsi saavansa uhkailuja. Tämän jälkeen Maahanmuuttoviraston ylijohtaja päätti, että asiaa ei lähdetä kommentoimaan ollenkaan. Mitä ihmettä? Kun kerroin, että aiheesta tehdään joka tapauksessa juttu, haastattelu heltisi.

Seuraava haaste oli saada mukaan edustaja sosiaalivirastosta, sillä kaikkien lähteiden mukaan sosiaalivirasto tietää parhaiten kasvattilasten ongelmista. Helsingin sosiaalivirasto kieltäytyi kokonaan. Haastatteluaikaa ei löytynyt kahden viikon aikana kalenterista. Onneksi Turussa oltiin asiallisemmalla linjalla. Sieltä haastattelu irtosi, mutta ennen jutun tekoa kysymykset kävivät lakimiehen tarkastuksessa.

Sitten poliisi. Pitkän soittokierroksen jälkeen löytyi ihminen, joka olisi osannut puhua asiasta, mutta päällystö kielsi häneltä haastattelun. Oli kuulemma ulkomaalaispoliisin tehtävä kommentoida - ja onneksi he lopulta niin uskaltautuivat tekemäänkin.

Ja mitä teki samaan aikaan Somaliliitto. Puheenjohtajalta tuli kolmen kieltämisen suora: En tiedä asiasta, en voi kommentoida, ja en halua vastata. Myöskään tiedottajan mukaan ei ole hänen tehtävänsä puhua asiasta. Lopulta haastatteluun suostui liiton entinen puheenjohtaja, joka ymmärtää, että asiat eivät parane vaikenemalla.

Maahanmuuttoteemaa käsitellään tällä hetkellä silkkihansikkain. Asia halutaan pitää pinnalla, mutta kukaan ei uskalla antaa kasvoja edes tilastotietojen tiedottamiselle. Mielestäni asioista ei saa vaieta.

Eräs poliisi kertoi minulle, että kuulusteluissa maahanmuuttajat ovat suoraan myöntäneet, että Suomea käytetään hyväksi, koska laki mahdollistaa sen. Herätkää! Eiköhän olisi jo korkea aika tehdä asialle jotain.

__________________________________

MTV3/45 minuuttia: Somalialaiset keplottelevat kasvattilapsilla

Suomessa paljastuu kuukausittain tapauksia, joissa Somaliasta on tuotu niin sanottuja kasvattilapsia väärin perustein Suomeen. Vaikka väärinkäytös paljastuisi, kasvattilapsi saa silti lähes poikkeuksetta jäädä Suomeen.

Maahanmuuttoviraston mukaan Somaliasta tulleiden perheenyhdistämishakemusten määrä on tuplaantunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Sen jälkeen, kun hakijoiden henkilöllisyyttä alettiin seuloa DNA-testien avulla, hakemuksiin alkoi ilmestyä niin sanottuja kasvattilapsia. Kasvattilapsella tarkoitetaan ei-biologista lasta, josta perhe pitää huolta. Kasvattilapset ovat erityisesti Somalian ilmiö, sillä maasta ei ole saatavilla luotettavia henkilöpapereita.

Pelkästään tänä vuonna Somaliasta tulleesta 900 perheenyhdistämishakemuksesta 154 hakemusta koskee kasvattilasta.

- Kasvattilasten määrä on kasvanut ihan tässä viime aikoina siten. Jos meillä viime vuonna oli yhtä ja kahta kasvattilasta perheessä, niin nyt meillä on sellaisia perhekokonaisuuksia, joissa voi olla kahdeksankin, kertoo ylijohtaja Jorma Vuorio Maahanmuuttovirastosta.

Lapsi ei edes päädy kasvattiperheeseen

Sodasta kärsivässä Somaliassa moni kasvattilapsi on todellisessa avun tarpeessa. Kasvattilapsina tuodaan kuitenkin Suomeen sellaisia lapsia, jotka eivät todellisuudessa ole perheen kasvattilapsia.

Turun sosiaaliviraston mukaan yleisin kasvattilapsi-statuksen väärinkäytös on sellainen, että Somaliasta haetaan Suomeen samaan perheeseen useampi kasvattilapsi, mutta lapset eivät koskaan muuta perheen luo. Heille haetaan heti omaa asuntoa.

- Suomeen tultua käy ilmi, että kasvattilasten vanhemmat ovatkin elossa alkuperäisessä kotimassa, vaikka Suomeen saapuessa he ovat kertoneet, että vanhemmat ovat kuolleet. Näissä tapauksissa on ihan selkeästi ollut tarkoituksena se, että lapsi tai nuori saa oleskeluluvan ja voi hakea myöhemmin oikeaa perhettään perheenyhdistämisen kautta Suomeen, kertoo johtava sosiaalityöntekijä Jyri Mikkola Turun sosiaalivirastosta.

Suurimmat väärinkäytösyritykset karsitaan jo lähtömaassa haastattelun avulla. Esimerkiksi viime vuonna somalialaisten perheenyhdistämishakemuksista 43 prosenttia oli kielteisiä.

Somaliliitto sulki suunsa

Suomen somaliliitto ei halua kommentoida asiaa. Liiton entinen puheenjohtaja lupaa kuitenkin puhua.

- Kyllä minä olen yksittäisiin tapauksiin vuosien varrella törmännyt. Mutta en ole varma, onko tämä väärinkäytös ollut alkuperäissuunnitelmassa vai onko avun tarve syntynyt myöhemmin, kertoo Said Aden.

Mitä ajattelet niistä tapauksista?

- Tietysti on väärin, jos tätä perheenyhdistämiskuviota käytetään väärin, koska on myös paljon sellaisia, jotka todella tarvitsevat apua, Aden jatkaa.

Kotiapulainen vai oikea lapsi?

Silmiinpistävää kasvattilapsihakemuksissa on se, että teini-ikäisistä hakijoista suurin osa on tyttöjä.

- Kyllä tässä yhteydessä ja hakijoille tehdyissä haastattelussa täytyy pyrkiä sulkemaan pois sellaiset vaihtoehdot eli onko tyttö oikeasti kasvattilapsi, vai onko hän tulossa esimerkiksi kotiapulaiseksi tai onko hän mahdollisesti tulossa jonkun puolisoksi tänne Suomeen, sanoo Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio

Maahanmuuttoviraston mukaan kasvattilapsi ei välttämättä aina saa olla perheessä lapsen asemassa, vaan hän joutuukin kotiapulaiseksi.

- Minä en allekirjoittaisi tätä. Saattaa olla, että sukulaislapsi saattaa olla kotiapulaisen asemassa tietyllä tavalla Somaliassa. Mutta Suomessa en usko, että näin on, enkä ole siihen törmännyt, sanoo Said Aden.

Huoli tyttöjen joutumisesta kotiapulaisiksi on kirjattu myös hallituksen esitykseen, jonka pohjalta rakennetaan uutta ulkomaalaislakia.

Takana järjestäytynyttä keplottelua?

Viranomaisten on vaikea päästä käsiksi ongelmiin, sillä somaliyhteisö on niin tiivis. Kasvattilapsijärjestelmän väärinkäytössä on myös piirteitä, jotka vaikuttavat järjestelmälliseltä keplottelulta.

- Vaikea sanoa, onko tämä järjestelmällistä toimintaa. Kaikista näistä menettelytavoista he toki informoivat toisiaan. Tieto kulkee siitä, miten voi menetellä, mikä on mahdollista, mikä on sallittua ja mikä kenties ei sallittua, mutta voi onnistua, kertoo komisario Arvo Mäntykenttä Helsingin ulkomaalaispoliisista.

_________________________________________

Studiotoimittaja
Somaliasta tulleiden perheenyhdistämishakemusten määrä on tuplaantunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Samaan aikaan hakemuksiin on ilmestynyt yhä enemmän niin sanottuja kasvattilapsia, usein teini-ikäisiä tyttöjä. Suomalaisviranomaiset epäilevät, että osa tytöistä voi päätyä kotiapulaisiksi, ei osaksi perhettä.

Toimittaja Mari Haavisto
Helsingin ulkomaalaispoliisin kuultavana istui muutama viikko sitten teini-ikäinen somalialaistyttö, joka oli tuotu Suomeen niin sanottuna kasvattilapsena.

Arvo Mäntykenttä, komisario, Helsingin ulkomaalaispoliisi
Hyvin pelokas, arka. Kieltäytyi muistamasta vai eikö todella muistanut, vaikea sanoa. Ei halua vastata kaikkiin kysymyksiin. Siinä vanhalle poliisimiehelle tuli mieleen, että tämä ihminen on opetettu ja peloteltu mitä saa puhua.

Toimittaja
Viikonloppuna Espoossa järjestetyillä somalikulttuurin messuilla tunnelma on toinen.



Perheenyhdistämishakemukset Somaliasta
2007 1123
2008 1183
2009 2204

Toimittaja
Somaliasta tulleiden perheenyhdistämisten määrä on tuplaantunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Sen jälkeen kun hakijoiden henkilöllisyyttä alettiin seuloa DNA-testien avulla, hakemuksiin alkoi ilmestyä niin sanottuja kasvattilapsia. Kasvattilapsella tarkoitetaan ei-biologista lasta, josta perhe pitää huolta. Kasvattilapset ovat erityisesti Somalian ilmiö, sillä maasta ei ole saatavilla luotettavia henkilöpapereita.


Somalialaisten perheenyhdistämishakemukset/alkuvuosi 2010
Hakemuksia n. 900
joista kasvattilapsia 154 (17%)

Toimittaja
Pelkästään tänä vuonna 900:stä Somaliasta tulleesta perheenyhdistämishakemuksesta 154 koskee kasvattilasta.

Jorma Vuorio, ylijohtaja, Maahanmuuttovirasto
Kasvattilasten määrä on kasvanut tässä ihan viime aikoina siten, että jos meillä viime vuonna oli tällasta yhtä ja kahta kasvattilasta perheessä, niin nyt meillä on semmoisia perhekokonaisuuksia, joissa voi olla kahdeksan.

Toimittaja
Suurimmat väärinkäytösyritykset karsitaan jo lähtömaassa haastattelun avulla. Esimerkiksi viime vuonna somalialaisten perheenyhdistämishakemuksista 43 prosenttia oli kielteisiä. Sodassa kärsivässä Somaliassa moni kasvattilapsi on todellisessa avuntarpeessa. Kasvattilapsina tuodaan kuitenkin Suomeen sellaisia lapsia, jotka eivät todellisuudessa ole perheen kasvattilapsia.

Jorma Vuorio, ylijohtaja, Maahanmuuttovirasto
Se mitä on asiantuntijoiden kanssa täällä meillä keskusteltu, niin jos nyt voisi sanoa, että kerran kuussa paljastuu tällainen, niin se ei varmasti ole liioiteltu arvio.

Toimittaja
Mennään Turkuun. Sosiaaliviraston mukaan yleisin kasvattilapsistatuksen väärinkäytös on sellainen, että Somaliasta haetaan samaan perheeseen useampi kasvattilapsi, mutta lapset eivät koskaan muuta perheen luo. Heille haetaan heti omaa asuntoa.

Jyri Mikkola, johtava sosiaalityöntekijä, Turun kaupunki
He ei niinkun voikaan tässä niin sanotussa kasvattiperheessään asua. Että he ei ole siinä kovin pitkään asunu. Ja heillä on perheen vanhemmat elossa, vaikka tässä Suomeen saapuessa ovat kertoneet, että vanhemmat olis kuolleet. Että siinä oli ihan selkeästi tarkoituksena ollut se, että tämä lapsi tai nuori saa oleskeluluvan ja voi hakea myöhemmin perhettään sitten perheenyhdistämisen kautta Suomeen.

Toimittaja
Vaikka väärinkäytös paljastuisi, kasvattilapsi saa silti lähes poikkeuksetta jäädä Suomeen. Suomen Somaliliitto ei halua kommentoida asiaa. Liiton entinen puheenjohtaja lupaa kuitenkin puhua.

Said Aden, entinen puheenjohtaja
Kyllä mä olen yksittäisiin tapauksiin vuosien varsilla törmännyt, mutta mä en ole varma onko tämä ikäänkuin alkuperäissuunnitelmassa siinä mielessä, niinkun tavallaan perheenkokooja lähtisi sitä tavallaan hakemaan perheenyhdistämisen kautta perheitä tänne, vai onko myöhemmin syntynyt tarve.

Toimittaja
Mitä ajattelet niistä tapauksista?

Said Aden, entinen puheenjohtaja
Niinkun hyvin vaikea siinäkin ottaa kantaa, mutta tietysti se on väärin, jos tähän perheenyhdistämiseen niinkun tavallaan kuvioita käytetään väärin, koska on semmoisia, jotka todella tarvitsevat.

Toimittaja
Somalikulttuurin messuilla vieraillut nuori nainen on valmis kertomaan, mitä on kuullut kasvattilasten väärinkäytöksistä. Kun käynnistämme kameran, hänen miehensä tulee kieltämään haastattelun. Myös viranomaisten on vaikea päästä käsiksi ongelmiin, sillä somaliyhteisö on niin tiivis. Kasvattilapsijärjestelmän väärinkäytössä on myös piirteitä, jotka vaikuttavat järjestelmälliseltä keplottelulta.

Arvo Mäntykenttä, komisario, Helsingin ulkomaalaispoliisi
Kaikista näistä menettelytavoista he toki informoivat toisiaan. Miten voi menetellä, mikä on mahdollista, mikä on sallittua ja mikä kenties ei ole sallittua, mutta voi onnistua.


Kasvattilapsien hakemukset/alkuvuosi 2010
14-17-vuotiaat
Tyttöjä 61%
Poikia 39%

Toimittaja
Silmiinpistävää kasvattilapsihakemuksissa on se, että teini-ikäisistä hakijoista suurin osa on tyttöjä.

Jorma Vuorio, ylijohtaja, Maahanmuuttovirasto
Kyllä tässä yhteydessä ja tässä haastattelussa täytyy pyrkiä sulkemaan pois sellaiset vaihtoehdot. Eli onko tyttö oikeasti kasvattilapsi vai onko hän tulossa esimerkiksi kotiapulaiseksi. Tai onko hän mahdollisesti jo tulossa jonkun puolisoksi tänne Suomeen.

Toimittaja
Maahanmuuttoviraston mukaan kasvattilapsi ei aina saa olla perheessä lapsen asemassa, vaan hän saattaakin joutua kotiapulaiseksi.

Said Aden, entinen puheenjohtaja
No, mä en ehkä niin allekirjoittaisi. Kyllä saattaa olla nämä sukulaislapsi, semmoisia kotiapulaisasemassa tietyllä tavalla Somaliassa, mutta Suomessa en usko, enkä ikinä törmännyt.

Toimittaja
Huoli tyttöjen joutumisesta kotiapulaiseksi on kirjattu myös hallituksen esitykseen, jonka pohjalta rakennetaan uutta ulkomaalaislakia. Nyt mietitään, pitäisikö Suomessa asuvalla ihmisellä, joka hakee perheenyhdistämistä, olla riittävä toimeentulo perheen elättämiseen. Somaliasta tulevien kohdalla näin ei tällä hetkellä tarvitse olla.

Jorma Vuorio, ylijohtaja, Maahanmuuttovirasto
Käynnistävät tämän prosessin jo siellä vastaanottokeskuksessa ja jos he ei pääse sieltä siirtymään, sieltä Addis Abebasta saattaa tulla 20-henkinen perhe tänne Suomeen, jolla ei ole asuntoa tiedossa laisinkaan. Eikä kukaan kunta ole käsittääkseni velvollinen sitä heille osoittamaankaan, koska tämä perheenkokoaja on vielä vastaanottokeskuksessa.

Toimittaja
Suomi on maana houkutteleva, koska se tarjoaa ainoana maana Euroopassa ilmaiset matkat perheenyhdistämistapauksissa. Mutta kuka kasvattilapsistatuksen väärinkäytöksistä sitten hyötyy?

Jyri Mikkola, johtava sosiaalityöntekijä, Turun kaupunki
Jos puhutaan tästä, että tämmönen kasvattilapsi hakee myöhemmin sitten perheensä Suomeen, niin kyllähän tämä kotimaahan jäänyt perhe ja vanhemmat siitä hyötyy sitten, että he sen oleskeluluvan sitten mahdollisesti sen uuden perheenyhdistämishakemuksen mukana saa.

Toimittaja
Palataan vielä Helsingin ulkomaalaispoliisin puhutteluhuoneeseen, jossa haastateltiin teini-ikäistä somalityttöä.

Arvo Mäntykenttä, komisario, Helsingin ulkomaalaispoliisi
Tässä nyt lopputulos varmastikin on niin, että tämä kasvattilapsena esiintyvä, kyllä hän varmastikin jää tänne. Ja valistunut veikkaus olis, että hän muutaman vuoden kuluttua hakee perheenjäseniä tänne.