keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Uusi Suomi: Järjestöt: Homon kaula uhataan katkaista - Suomi ei anna turvapaikkaa

Uusi Suomi: Järjestöt: Homon kaula uhataan katkaista - Suomi ei anna turvapaikkaa 21.4.2010
Tiedote 21.04.2010: Suomi epäämässä turvapaikan gambialaiselta

Vapaa liikkuvuus -verkosto, Seksuaalinen tasavertaisuus ry Seta ja Amnesty kritisoivat Suomen viranomaisia gambialaisen homoseksuaalin turvapaikka-anomuksen hylkäämisestä.

Turvapaikan hakija on seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainottu nuori mies, jota uhkaa lähtömaassaan 14 vuoden vankeusrangaistus homoseksuaalisuutensa takia. Järjestöjen mukaan Gambian presidentti Yahya Jammeh ilmoitti vuonna 2008 tiukentavansa homoseksuaalien vainoa ja ”katkaisevansa homojen kaulat”, mikäli heitä tavataan Gambiassa.

Järjestöt ihmettelevät sitä, että maahanmuuttovirasto myöntää miehen saamassa kielteisessä päätöksessään, että Gambian poliisi noudattaa aktiivisesti maan rikoslakia homoseksuaalien kohdalla. Silti päätös oli kielteinen.

–Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistui Suomen rikoslaista vuonna 1971. Gambiassa homous on yhä rikos, josta voi seurata vankeutta ja Suomen tulisi huomioida tämä turvapaikkapäätöksiä tehtäessä, toteaa Setan vs. pääsihteeri Tanja Lehtoranta.

Gambialainen on hakenut turvapaikkaa Suomesta kahdesti. Ensimmäinen kielteinen päätös tuli elokuussa 2009.

–Ensimmäisellä kerralla hän ei uskaltanut kertoa homoseksuaalisuudestaan, sillä hänellä ei ollut tietoa siitä, että Suomessa homoseksuaaleja ei kohdella samoin kuin Gambiassa, järjestöt selittävät.

Toisen turvapaikka-anomuksen perusteella suoritetussa turvapaikkapuhuttelussa hän on järjestöjen mielestä dokumentoinut suomalaisille viranomaisille ”uskottavasti ja johdonmukaisesti” todellisen syynsä paolle kotimaastaan.

Järjestöjen mukaan Gambiassa homoseksuaaleihin sovelletaan maan rikoslain artiklaa 144, jonka mukaan homoseksuaalisuus tulkitaan luonnonvastaiseksi sukupuoliyhteydeksi, josta voi seurata lain mukaan 14 vuoden vankeusrangaistus.

Mies on ollut säilöönotettuna Metsälän säilöönottoyksikössä helmikuun alusta asti. Hänen lakimiehensä valittaa järjestöjen mukaan Maahanmuuttoviraston päätöksestä lähipäivinä Helsingin hallinto-oikeuteen sekä vaatii käännytyksen täytäntöönpanon keskeyttämistä.

–UNHCR:n mukaan henkilöille, jotka joutuvat hyökkäyksen, epäinhimillisen kohtelun tai vakavan syrjinnän kohteeksi homoseksuaalisuuden takia ja joiden hallitukset ovat kykenemättömiä tai haluttomia suojelemaan heitä, tulee myöntää pakolaisstatus, kommentoi Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

___________________________________

Tiedote 21.04.2010: Suomi epäämässä turvapaikan gambialaiselta

Vapaa liikkuvuus -verkosto, Seksuaalinen tasavertaisuus ry (Seta) ja Amnestyn seksuaali- ja sukupuolivähemmistöryhmä (HLBTI-ryhmä) järjestävät tiedotustilaisuuden seksuaalivähemmistöjen vainosta ja homoseksuaalin turvapaikanhakijan Jawaran tilanteesta torstaina 22.04. klo 14 Setan toimistolla (Mannerheimintie 170 A, viides kerros).

Gambialainen Jawara (nimi muutettu) on seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainottu nuori mies, jota uhkaa lähtömaassa vankeusrangaistus. Maahanmuuttovirasto on hylännyt hänen turvapaikka-anomuksensa.

Jawara on hakenut turvapaikkaa Suomesta kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän ei uskaltanut kertoa homoseksuaalisuudestaan, sillä hänellä ei ollut tietoa siitä, että Suomessa homoseksuaaleja ei kohdella samoin kuin Gambiassa. Hänen kumppaninsa kärsii vankilatuomiota seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Jawara itse pääsi pakenemaan maasta vastaavaa kohtaloa.

"Kampanjoimme jatkuvasti, jotta homoseksuaalisuus poistuisi rikoslaeista kaikissa maailman kolkissa", kommentoi Krister Karttunen Amnestyn HLBTI-ryhmästä.

Gambiassa homoseksuaaleihin sovelletaan maan rikoslain artiklaa 144: homoseksuaalisuus tulkitaan luonnonvastaiseksi sukupuoliyhteydeksi, josta voi seurata lain mukaan 14 vuoden vankeusrangaistus. Maahanmuuttovirasto myöntää Jawaralle tehdyssä kielteisessä päätöksessä, että Gambian poliisi noudattaa aktiivisesti maan rikoslakia homoseksuaalien kohdalla.

Gambian presidentti Yahya Jammeh ilmoitti vuonna 2008 tiukentavansa homoseksuaalien vainoa ja "katkaisevansa homojen kaulat", mikäli heitä tavataan Gambiassa. Presidentti on myös kehottanut homoseksuaaleja poistumaan maasta, määrännyt turvallisuusjoukot pidättämään homoseksuaaleja ja vaatinut heitä majoittavia hotelleja suljettaviksi.

"Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistui Suomen rikoslaista vuonna 1971. Gambiassa homous on yhä rikos, josta voi seurata vankeutta ja Suomen tulisi huomioida tämä turvapaikkapäätöksiä tehtäessä", toteaa Setan vs. pääsihteeri Tanja Lehtoranta.

Jawara on saanut ensimmäiseen turvapaikka-anomukseensa kielteisen päätöksen elokuussa 2009. Toisen turvapaikka-anomuksen perusteella suoritetussa turvapaikkapuhuttelussa hän on dokumentoinut suomalaisille viranomaisille uskottavasti ja johdonmukaisesti todellisen syynsä paolle kotimaastaan. Tästä huolimatta Maahanmuuttovirasto on antanut asiassa kielteisen päätöksen maaliskuussa 2010 ja päättänyt käännyttää hänet maasta.

Jawara on ollut säilöönotettuna Metsälän säilöönottoyksikössä helmikuun alusta asti. Hänen lakimiehensä valittaa Maahanmuuttoviraston päätöksestä lähipäivinä Helsingin hallinto-oikeuteen sekä vaatii käännytyksen täytäntöönpanon keskeyttämistä.

"UNHCR:n mukaan henkilöille, jotka joutuvat hyökkäyksen, epäinhimillisen kohtelun tai vakavan syrjinnän kohteeksi homoseksuaalisuuden takia ja joiden hallitukset ovat kykenemättömiä tai halutto-mia suojelemaan heitä, tulee myöntää pakolaisstatus", kommentoi Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

Tilaisuudessa on paikalla Vapaa liikkuvuus -verkoston, HLBTI-ryhmän ja Setan edustajia.