torstai 1. syyskuuta 2011

YLE: Suomen kansalaisuuden saaminen helpottuu

YLE Uutiset: Suomen kansalaisuuden saaminen helpottuu 1.9.2011

Suomen kansalaisuuden saa vastedes aiempaa helpommin. Esimerkiksi entinen Suomen kansalainen voi saada menetetyn kansalaisuutensa takaisin yksinkertaisella ilmoitusmenettelyllä, vaikkei asuisikaan Suomessa.

Muut syyskuun voimaan tulleet lainmuutokset koskevat lähinnä asumisaikaa. Kansalaisuuteen edellytettävä yhtäjaksoinen asumisaika lyhenee kuudesta viiteen vuoteen. Hakija voi saada kansalaisuuden jo neljän vuoden Suomessa asumisen jälkeen, jos osaa tyydyttävästi suomen tai ruotsin kieltä.

15 vuotta täyttänyt hakija voi saada kansalaisuuden, kun on asunut Suomessa yhteensä seitsemän vuotta. Aiemmin täällä oli asuttava kaikkiaan kahdeksan vuoden ajan. Viimeiset kaksi vuotta hakijan täytyy kuitenkin asua Suomessa keskeytyksettä.

Maahanmuuttovirasto arvioi, että entisten Suomen kansalaisten tekemien kansalaisuusilmoitusten määrä kasvaa heti syksyllä. Myös kansalaisuushakemusten odotetaan lisääntyvän pienellä viiveellä ensi vuoden puolella.