keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Yle: Vastaanottokeskuksen tuhopoltosta epäilty otettiin kiinni

Yle: Vastaanottokeskuksen tuhopoltosta epäilty otettiin kiinni 13.1.2016

Tampereen Rautaharkon vastaanottokeskuksessa asuvan miehen epäillään sytyttäneen taukohuoneen verhot palamaan tiistaina. Tiloissa on ollut jo kolme tulipaloa joulu-tammikuussa.



Poliisi on ottanut kiinni Tampereen Rautaharkon vastaanottokeskuksessa asuvan turvapaikanhakijan tuhotyöstä epäiltynä. 39-vuotiaan miehen epäillään sytyttäneen vastaanottokeskuksen taukohuoneen verhot palamaan tiistaina.

Palo saatiin sammumaan nopeasti, mutta savu ja noki ehtivät vahingoittaa kiinteistöä. Jotkut talon asukkaat hengittivät savua.

Rautaharkossa on joulu- ja tammikuussa syttynyt kaikkiaan kolme tulipaloa tai palonalkua, joista kaksi viimeisintä on poliisin mukaan suurella todennäköisyydellä sytytetty tahallaan. Toistuvat tulipalot ovat saaneet Rautaharkon vastaanottokeskuksen työntekijät ja asukkaat erityisen tietoisiksi paloturvallisuudesta.

Rautaharkon vastaanottokeskuksen johtaja Päivi Nikkola harmitteli tapahtunutta Yle Tampereen haastattelussa tiistaina.

– On ikävää, että omalle elintilalle aiheutetaan vahinkoa. Surullista.

Rautaharkon vastaanottokeskuksen toiminnasta vastaa Hoivapalvelu Metsätähti, joka on osa Mehiläisen konsernia. Tilaa on 120 turvapaikanhakijalle.