perjantai 15. tammikuuta 2016

Yle: Poliisin tietoon tullut tapauksia koskettelusta uimahallissa – poliisi: Rikosilmoitus kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti

Yle: Poliisin tietoon tullut tapauksia koskettelusta uimahallissa – poliisi: Rikosilmoitus kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti 15.1.2016

Poliisin tietoon on tullut muutamia tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaisen henkilön on kerrottu kosketelleen Kuusankosken uimahallissa uimassa olleita lapsia. Ilmoituksia on tehty yksi ilmoitus poliisille.

Kaakkois-Suomen poliisi muistuttaa kansalaisia ilmoitusten oikeanlaisesta tekemisestä. Poliisin tietoon on tullut lyhyen ajan sisällä muutamia tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaisen henkilön on kerrottu kosketelleen Kuusankosken uimahallissa uimassa olleita lapsia. Mahdollisesta koskettelusta on tehty yksi varsinainen ilmoitus poliisille.

Poliisi kehottaa ihmisiä olemaan ensisijaisesti yhteydessä uimahallin henkilökuntaan, mikäli häiriökäyttäytymistä esiintyy. Samalla poliisi toivoo, että poliisille ilmoitettaisiin epäillystä rikoksesta mahdollisimman nopeasti asian selvittämiseksi. Kuusankosken tapaus on kuohuttanut tunteita esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Kouvolan kaupungin liikuntapaikkapäällikkö Kirke Sipiläinen kertoo, että ainakin yhdessä tapauksessa Kuusankosken uimahallin työntekijä on puuttunut tilanteeseen ja sanonut ettei keneenkään saa koskea ilman lupaa.

Sipiläisen mukaan maahanmuuttaja-asiakkaita on käynyt Kuusankoskella viimeisen puolen vuoden aikana entistä enemmän, mutta pääsääntöisesti ongelmia ei ole ollut. Kulttuurieroista johtuvaa hermostumista on kuitenkin havaittavissa, ja välivuoroon aiotaan lisätä yksi uinninvalvoja ensi viikosta lähtien rauhoittamaan tilannetta hallissa.