Suomenmaa: Johanna Korhonen: Peilin ääressä 1.2.2016
Turvapaikanhakijoiden saapuminen aiempaa suuremmin joukoin on aiheuttanut Suomessa suurta porua ja parkua.
Tämä ei aiheudu turvapaikanhakijoista, joita on nyt alle puoli prosenttia Suomessa oleskelevista henkilöistä, vaan meistä itsestämme. Tulijoiden kautta suomalaiset ovat päässeet ja joutuneet keskustelemaan niistä asioista, jotka meille itsellemme ovat tätä nykyä ongelmallisia.
Kun turvapaikanhakija on tummatukkainen ulkomaalainen (mutta ei mikään rahaa tuova hilpeä turisti), suomalaiset pääsevät keskustelemaan aiemmin kätketyistä rasistisista asenteistaan.
Kun turvapaikanhakija käpälöi ja raiskaa, suomalaiset pääsevät keskustelemaan kotimaisista raiskauksista ja naisten perinteisesti kokemasta häirinnästä.
Kun turvapaikanhakija törppöilee uimahallissa, suomalaiset pääsevät keskustelemaan uimahallien käyttäytymissäännöistä laajemminkin. (”Mikseivät uimasortsit käy?”)
Kun turvapaikanhakija on riippuvainen suomalaisten taloudellisesta tuesta, suomalaiset pääsevät keskustelemaan omista taloudellisista turvattomuuden tunteistaan. (”Miten tässä ruokitaan ulkomaalaisia, kun ei omillekaan riitä! Miten meidän käy!”)
Kun suomalainen rähinäremmi talsii kaduilla naisrauhaa turvaamassa Suomen lippuja heiluttaen, suomalaiset pääsevät keskustelemaan sellaisesta suomalaisuudesta, joka useimmille kansalaisille on tuntematonta.
Miten me kävisimme kaikki nämä keskustelut, jollei meillä olisi näitä ulkomaalaisia?
Seuraavaksi meidän pitäisi kai tunnistaa, mistä varsinaisesti on kyse, jos kyse ei olekaan heistä, vaan meistä. Ehdotuksia:
Monia meistä pelottaa, kun itsellä ei ole oikein paikkaa yhteiskunnassa – ei koulutusta, ei työtä, ei ketään jolle olla tärkeä. Ne meistä eivät ehkä halua antaa paikkaa toisellekaan.
Monia meistä pelottaa, kun eliitti hokee talouden kurjuutta. Ne meistä eivät ehkä uskalla jakaa omastaan, vaikka voisivatkin.
Monia meistä pelottaa, kun tunteet kuohuvat ja sanankäyttö käy koko ajan karskimmaksi. Ne meistä hakevat turvaa joukon suojista, ovat samaa mieltä kuin muutkin.
Monia meistä pelottaa, kun kohtaaminen Suomen ulkopuolisen maailman kanssa nostaakin esiin meidän omat heikot kohtamme. Ne meistä uskovat, että ongelmamme poistuvat samalla kuin ulkomaalaisetkin.
Mutta toisinkin voisi olla. Jos kohtaamme omat pelkomme, omat ahdistuksemme, omat heikot kohtamme, muutumme vahvemmiksi. Saamme voimaa selviytyä omista ongelmistamme tai ainakin lievittää niitä, on kyse sitten taloudesta, turvallisuudesta, väkivallasta tai mistä tahansa muusta.
Ja kun kohtaamme omat ongelmamme ja tartumme niihin, asiat asettuvat mittasuhteisiinsa. Alle puoli prosenttia porukasta ei enää suista meitä raiteiltamme.
Heidän ongelmansa ovat heille paljon suurempia kuin meille. Ratkaiskaamme niistä ne, jotka voimme.