YLE Etelä-Karjala: Itsenäisyyspäivänä poltetaan kynttilöitä ja katsotaan Linnan juhlia 4.12.2009
Etelä-Karjalassa asuu useista eri maista tulleita maahanmuuttajia omine perinteineen ja kulttuuritaustoineen. Suomen itsenäisyyspäivä on heille tärkeä osa suomalaiseen kulttuuriin totuttelussa.
Lappeenrantaan muuttaneet Adriana Meksikosta, Ratchada Thaimaasta ja Meg Filippiineiltä kertovat, että heidän itsenäisyyspäivän viettotavat ovat jo varsin suomalaiset. Adriana ja Ratchada ovat asuneet Suomessa kaksi vuotta ja Meg kolme vuotta. Itsenäisyyspäivänä naiset sytyttävät kotonaan kynttilöitä ja katsovat televisiosta Linnan juhlia.
- Sytytämme kotona kaksi sinivalkoista kynttilää ikkunaan. Käymme myös kävelyllä ja katselemme, onko muiden talojen ikkunoissa kynttilöitä. Katsomme myös televisiosta Linnan juhlia. Itsenäisyyspäivä on meille todella tärkeä, kertoo Adriana.
Naiset ihmettelivät elämänsä ensimmäistä Suomen itsenäisyyspäivää viettäessään päivän rauhallisuutta.
- Ensimmäinen itsenäisyyspäivä oli ihmeellinen. Mieheni sanoi, että katsotaan televisiosta Linnan juhlia. Luulin, että se on iso festivaali. Katsellessani televisiota odotin koko ajan, että milloin ohjelma alkaa. Siellä vain käteltiin, Meg nauraa.
- Mieheni on selittänyt, miksi juhla ja päivä ovat tärkeitä, hän jatkaa.
Ratchadalle Linnan juhlat ovat tärkeät, sillä niistä oppii tunnistamaan Suomen merkkihenkilöt.
- Haluan tietää, kuka on kukin. Mieheni selittää, keitä ihmiset ovat ja miksi he ovat tärkeitä, Ratchada sanoo.
Naiset ovat oppineet myös sen, että juhlijoiden pukuja arvioidaan ja arvostellaankin.
Adrianalle, Ratchadalle ja Megin mielestä maahanmuuttajien on tärkeä oppia, mitä on suomalainen kulttuuri ja itsenäisyyspäivä.
Oman maan itsenäisyyspäivän juhlinta vähäistä
Meksikossa itsenäisyyspäivää vietetään 16. syyskuuta. Juhlinta on Adrianan mukaan äänekästä.
- Presidentti huutaa edustustalolla Meksikon itsenäisyyttä, soittaa kelloa ja paikalle kerääntynyt kansa vastaa huutamalla "Eläköön Meksiko!".
Adriana ei ole Suomessa ollessaan viettänyt lähtömaansa itsenäisyyspäivää. Hän tietää, että suurlähetystö järjestää Helsingissä suuret juhlat, mutta hän ei ole osallistunut niihin.
Filippiineillä itsenäisyyspäivä on 12. kesäkuuta. Suomessa Filippiinit -seura järjestää vuosittain juhlan Helsingissä, mutta Meg ei ole osallistunut juhlintaan. Hän on sen sijaan käynyt kahtena vuonna juhlimassa lähtömaansa itsenäisyyttä paikan päällä.
- Filippiineillä on silloin iso festivaali. Presidentti pitää puheen. Myös tanssitaan ja juhlitaan. Ihmiset voivat myös katsoa myös televisiota, mutta meillä on myös paljon ohjelmaa, Meg kertoo.
Thaimaassa ei itsenäisyyspäivää vietetä. Sen sijaan isän- ja äitienpäivät ovat Ratchadan mukaan tärkeitä.
Varaslähtö Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaan
Etelä-Karjalan monikulttuurisessa palvelukeskuksessa Momentissa Lappeenrannassa vietetään jo perjantaina 4. joulukuuta itsenäisyyspäivää. Kyseessä ovat Megin mukaan Linnanjuhlat pienoiskoossa. Paikalle ovat tervetulleita kaikki. Toiveena on, että tulijat pukisivat ylleen juhlapuvun.
- Mutta, jos pukua ei ole niin tietenkin saa siitä huolimatta tulla, Meg huomauttaa.
Tulija voi pukea ylleen myös kansallispuvun, jos sellainen kotoa löytyy.
Juhlaan on toinenkin syy sillä Momentti ja monikulttuurinen klubi täyttävät vuoden. Juhla alkaa kello 18.