YLE Helsinki: Vastaanottokeskuksissa toimeentulotuista vähennetään ruoka 4.12.2009
Osalta Helsingin turvapaikanhakijoista vähennetään jo nyt toimeentulotuesta ateriakulut. Käytäntö on voimassa entisissä hotelleissa toimivissa uusissa vastaanottokeskuksissa, joissa ei ole itsenäisiä keittomahdollisuuksia.
Turvapaikanhakijoiden toimeentulotuen pienentäminen on parhaillaan hallituksen käsittelyssä.
Ateriaosuus vähennetään Helsingissä Kallion ja Punavuoren vastaanottokeskuksissa, jotka toimivat entisissä hotellikiinteistöissä.
Kummassakaan asukkailla ei ole mahdollisuutta itsenäiseen ruuan valmistukseen.
Punavuoren vastaanottokeskus entisen Martta-hotellin tiloissa aloitti toimintansa marraskuun alussa ja Kallion keskus entisen Fenno-hotellin tiloissa kesäkuussa.
Tavallista kotiruokaa tarjolla
Ateriavähennys on 49 prosenttia toimeentulotuen perusosasta, kertoo Helsingin maahanmuuttopalveluiden päällikkö Sari Karisto.
Vähennyksen jälkeen yksinelävälle turvapaikanhakijalle maksetaan noin 192 euroa kuussa, kun perusosa on noin 376 euroa.
-Kallion ja Punavuoren keskuksissa esimerkiksi kahden aikuisen ja kahden lapsen perheelle ateriavähennyksen jälkeen toimeentulotuen suuruus on 557 euroa kuussa.
Sari Kariston mukaan keskuksissa tarjotaan tavallista kotiruokaa.
– Tietenkin aina on yksilöllisiä mieltymyksiä, mutta näitä ravintotottumuksia pyritään huomioimaan, Karisto kertoo.