Hannele Luukkainen: On aika herätä ruususenunesta

Hannele Luukkainen: On aika herätä ruususenunesta 18.4.2010

”Kaksi nuorta miestä pahoinpiteli 20-vuotiaan afrikkalaista syntyperää olevan miehen Itäkeskuksessa” (HS 2.4.). Tämä pieni riviuutinen pisti miettimään mistä tässä ilmiössä oikein on kyse. Onko tämä merkki siitä, että kansan syvät rivit ovat totaalisen turhautuneita hallitsemattoman maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin, joista ei edes uskalleta ääneen puhua, jotta ei leimattaisi rasistiksi. Kyseessä on polttava aihe ja ilmeisesti sytytyslanka palaa jo.

Olen nyt asunut Itä-Helsingissä liki pari vuotta ja täällä näkee ja kuulee kaikenlaisia kertomuksia. Ikävintä niissä on se, että ne ovat tosia. Tässä kolme esimerkkiä. Ensimmäinen: Kontulan ruokakaupan kassalle syntyy jono, kun vanhan rouvan ostosten summa 11,15 e ylittää hänen kukkaronsa sisällön eurolla ja hän joutuu miettimään luopuuko maidosta tai leivästä. Hänen takanaan afrikkalaista alkuperää oleva pariskunta lappaa kukkurakuormaisesta ostoskärrystä tavaroita hihnalle ja kuittaa laskun sosiaalitoimen maksusitoumuksella. Vanhus huokaa: mistähän noita saisi? Toinen: Eläkeläismiehen silmälasit ovat menneet rikki ja hän kiertää Itiksen optikkoliikkeet etsimässä halvimpia kehyksiä. Kassalla hänen edellään nuori ulkomaalaista alkuperää oleva nainen lunastaa yli tuhannen euron silmälasit muotipokineen sosiaalitoimen ostokortilla. Suomalaismies kiehuu kateudesta. Kolmas: Moni koko ikänsä Helsingissä asunut on katkera, koska heidän hakemuksensa ei etene asuntojonossa, kun maahanmuuttajat menevät aina heidän edelleen. Lisäksi jotkut afrikkalaistaustaiset miehet jatkavat täällä savimajojensa elämäntyyliä; heillä on monta perhettä ja he vaativat, että kaikille pitää saada kaupungin asunto.

Ei ole kenenkään etu synnyttää kateutta, katkeruutta tai vihaa maahanmuuttajia kohtaan. Meidän on herättävä ruususenunesta ja muutettava järjestelmät sellaisiksi, että niitä ei voida käyttää väärin – ei sen enempää maahanmuuttajat kuin kantasuomalaisetkaan.

Maahanmuuttajat eivät ole homogeeninen joukko. He koostuvat kiintiöpakolaisista, turvapaikanhakijoista, ankkurilapsista sukulaisineen, rekrytoiduista huippuasiantuntijoista jne. Joukossa on niin luku- ja kirjoitustaidottomia kamelikuskeja kuin korkeasti koulutettuja tohtoreitakin. Tämä asettaa aikamoisen haasteen heidän kotouttamiselleen ja työllistämiselleen. Suomessa kun ei taida olla kuin pari kamelia Korkeasaaressa ja puutteellisen kielitaidon vuoksi tohtoreita joutuu työskentelemään siivoojina.

Viime syksynä vierailin Barcelonassa, Katalonian pääkaupungissa, tutustumassa sikäläiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Kun siellä nuoret eivät halua hoitaa vanhuksia eikä tehdä maataloustöitä, näillä aloilla on jo pitkään vallinnut työvoimapula. Siksi Katalonian alue on houkutellut maahanmuuttajia aktiivisesti ja joka vuosi sinne muuttaa noin 100 000 uutta asukasta eli viimeisen kymmenen vuoden aikana yli miljoona maahanmuuttajaa - hallitusti. Maahanmuutto perustuu siellä ”maassa maan tavalla” –sopimukseen eli jokaisen tulijan kanssa tehdään henkilökohtainen sopimus, jossa vaatimuksena on kielen oppiminen ja koulutus- ja työ. Vasta siten lähtevät sosiaalituet rullamaan. Sopimuksen ankaruutta kuvaa hyvin se, että kielitaidoksi ei riitä espanjan osaaminen, vaan on opiskeltava katalaanin kieli. Näin tulokkaat saadaan oikeasti sitoutetuiksi katalonialaisiksi.

Olisiko meillä jotain oppimista Katalonian mallista?