HS: Radikalisoituneet toisen polven muslimit huolestuttavat Suomessakin

Helsingin Sanomat: Radikalisoituneet toisen polven muslimit huolestuttavat Suomessakin 11.4.2010
ETMU-blogi/Marja Tiilikainen: Somalialaiset Suomessa – ikuisesti toisia?

Länsi-Euroopassa ollaan huolestuneita nuorista muslimimiehistä, toisen polven maahanmuuttajista, joista osa on radikalisoitunut. Entä Suomessa. Millaiseen islamiin uskovat täällä aikuistuneet muslimit Hunde, Abdillahi, Nasrullah, Aden ja Mohamed?

Vakaumuksen näkee 23-vuotiaasta helsinkiläisestä Hunde Assefasta jo päällepäin, kun hän kävelee hunnutetun vaimonsa ja nelivuotiaan poikansa kanssa kadulla. Hundella on ohut liuhuparta, valkoinen asu ja muslimien päähine. Se viestii, että hän on hartaampi kuin keskitien suomalainen uskonveli.

Hunde on syntynyt 1980-luvun lopulla Suomessa ja asunut täällä koko elämänsä. Mutta kun häneltä kysyy identiteetistä, hän ei korosta suomalaisuuttaan.

"Ensisijainen identiteettini on muslimi. Muilta osin olen kansainvälinen: juureni ovat Etiopiassa, olen syntynyt Suomessa ja käynyt kansainvälisiä kouluja", hän sanoo.

Hundea voisi kutsua myös toisen polven maahanmuuttajaksi. Hänen perheensä on alun perin Etiopian kristittyjä. Islamiin Hunde kääntyi kuusi vuotta sitten. Ei siis ihme, että hän on hyvin uskonnollinen, sillä käännynnäiset usein ovat.

Hunde oli 18-vuotias, kun hän hyväksyi Allahin elämäänsä. Siihen vaikutti se, että teini-iän hän vietti suomensomalialaisten kanssa.

"Peruskoulun aikana alkoi se ulkomaalaisen identiteetti kehittyä. Kun somalialaisia ja muita ulkomaalaisia alkoi tulla Suomeen, minulla ei ollut epäilystäkään, ettenkö kuulu heihin."

Hunde on sanojaan huolellisesti harkitseva nuori sunni, jonka lainopillinen koulukunta on melko vanhoillinen shafi'i ja henkinen koulukunta on sielun puhdistamista korostava suufilaisuus. Islam määrää hänen elämäänsä.

"Kun ihminen rukoilee viisi kertaa päivässä tiettyinä aikoina, se tuo järjestelmällisyyttä elämään."

Päivätyö merkonomi Hundella on Itellan postikeskuksessa lajittelijana. Viikonloppuisin hän opettaa Malmilla lapsille Koraania ja lukee Aalto-yliopiston pääsykokeisiin. Loppu aika menee perhe-elämään.

Länsimaista populaarikulttuuria Hunde ei seuraa: "Populaarimusiikin sanoitukset ovat mitä ovat. En minä telkkariakaan paljon katso. Se vaikuttaa kuitenkin sieluun."

Jos oikein hyvin käy, Hunde lähtee jonakin päivänä islamilaiseen yliopistoon. Esimerkiksi Jemenissä on kiinnostava koulu, maltillinen Dar Al Mustafa.

"Sinne on mennyt länsimaista paljon opiskelijoita. Palattuaan he ovat tehneet tosi paljon hyvää yhteisöissään."

Muslimeja on Suomessa ainakin 45 000. Pääosa heistä on sunneja, shiialaisia on vain muutama tuhat. Valtaosa on saapunut 1990-luvun alun jälkeen: ensin tuli somaleja, sitten irakilaisia, kosovolaisia ja afganistanilaisia. Pieni tataarivähemmistö asettui Suomeen jo 1800-luvun lopulla.

Nyt osa Suomeen viime vuosikymmeninä muuttaneiden muslimien lapsista on kasvanut täysi-ikäisiksi. Osa heistä on maallistunut ja länsimaalaistunut, kun taas moni elää hyvin vakaumuksellista muslimin elämää. Mutta millaiseen islamiin he uskovat?

Islamilainen radikalismi on ollut Suomessa hyvin vähäistä, mutta juuri toisen polven muslimimiehiä pidetään riskiryhmänä kaikkialla Länsi-Euroopassa. Esimerkiksi Britanniassa ja Ranskassa osa toisen polven maahanmuuttajista on katkeroitunut, radikalisoitunut ja eristäytynyt yhteiskunnasta.

Heillä on syynsä. Moni heistä on syntynyt ja kasvanut Euroopassa, ja silti heitä kohdellaan – esimerkiksi työmarkkinoilla – b-luokan kansalaisina. Niin Suomessakin: kun vuonna 2005 kantaväestön työttömyysaste oli 9 prosenttia, suomensomalialaisilla se oli 58 prosenttia.

Se saa osan nuorista muslimeista etsimään vastauksia muualta kuin työvoimatoimistosta.

Pähkinärinteessa Vantaalla asuvan Abdillahi Farah Muhamedin tarina hiljentää. Elämänsä kuusi ensimmäistä vuotta hän eli kamelipaimenperheessä Somalimaalla. Nyt 21-vuotiaana hän näyttää jo siltä – isot kuulokkeet korvillaan ja pipo päässä –, miltä pääkaupunkiseudun nuoret näyttävät.

Abdillahi lähetettiin sotaa pakoon Suomeen vuonna 1996. Hän ei ollut kuullut edes Euroopasta. Hän näki lumen ja meren ensi kertaa. Ihmiset asuivat valkoisissa kuutioissa. Bussien huokailu kuulosti oudolta, sillä Abdillahi ei ollut kuullutkaan maakaasusta.

"Koulun pihalla sanottiin, että olet ruma neekeri. Tai kysyttiin, oletko kumivenepakolainen. Sitä en unohda koskaan", Abdillahi muistelee vantaalaishotellin ruokaravintolassa.

Teini-iässä meni lujaa. Abdillahi sopeutui suomalaiseen kulttuuriin niin, että ryyppäsi, käytti huumeita ja vaelteli yöt ulkona. Kerran Malmilla kolme suomalaismiestä osoitti aseella ja uhkasi ampua.

"Se on jäänyt mieleen".

Rasismi tuli silmille. Hänellä oli lyhytaikainen tyttöystävä, jolla oli venäläissyntyinen isä. Kun ukko löysi Abdillahin kodistaan, hän haki metsästyskiväärin ja sanoi, että "sinä neekeri et lähde täältä elävänä, lähden vaikka lusimaan".

"En ihan helpolla unohda näitä asioita", Abdillahi sanoo.

Vuonna 2007 Abdillahi pakeni sotkujaan puoleksi vuodeksi Saksaan sisarpuolensa luo. Se reissu muutti elämän. Abdillahi ei osaa oikein kertoa, mikä asia johti mihinkin, paitsi että kyse oli Allahin johdatuksesta. Kun hän palasi Vantaalle, hän ryhtyi fundamentalistiksi isolla F:llä.

Nyt hän uskoo sunnien erittäin vanhoillisiin tulkintoihin islamista. Osa hänen ajatuksistaan hämmentää, kuten käsitykset evoluutiosta: apinat polveutuvat ihmisistä, jotka tekivät miljoonia vuosia sitten syntiä Allahia vastaan, ja Allah muutti heidät apinoiksi.

Tai miehen ja naisen rooleista: "Suurin ongelma Suomessa on, että somalialaiset naiset ajattelevat olevansa vapaita ja voivansa tehdä mitä haluavat. He ovat vieneet mieheltä kunnian olla vastuussa kaikesta siitä, mitä nainen syö, mihin hän pukeutuu tai mitä lapsille opetetaan."

Ei Abdillahi silti mikään huppupäinen uskonsoturi ole. Hän on juuri aloittanut työn lasten päiväkodissa Vantaalla. Aiemmin hän on ollut esimerkiksi kehitysvammaisten hoitajana Rinnekodissa. Hän on kohtelias nuorukainen, mutta uskossaan kovin jyrkkä. "Yksinäinen susi", hän itsekin sanoo.

Tulee mieleen, ymmärtääkö nuori Abdillahi itsekään, mitä hän sanoo, kun hän silmää räpäyttämättä toteaa: profeetta Muhammedista pilapiirroksia tehneiden kuuluu kuolla. "Se on meidän pyhässä kirjassa. En voi tulla siinä vastaan. Jokainen meistä on teoistaan vastuussa."

Hän ei hyväksy myöskään shiiamuslimeja – jotka tälläkin hetkellä kahakoivat esimerkiksi Irakissa sunnien kanssa –, mutta tietää, että vielä tulee päivä, jolloin kaikki maailman muslimit pitävät yhtä.

"Meille on sanottu, että viimeinen maailmansota käydään palestiinalaisella alueella. Kaikki islamilaiset maat yhdistyvät ja kaikki kristityt maat yhdistyvät", Abdillahi sanoo muitta mutkitta.

Kuka teille niin on sanonut?

"Se löytyy ihan suoraan pyhästä kirjasta, Koraanista."

Oletko itse valmis siihen?

"Toivon, etten elä sinä päivänä, kun se käydään."

Puhutaanko tästä Suomen moskeijoissa?

"Ei tietenkään. Niissä opetetaan, miten eletään hyvää elämää, miten suhtaudutaan vanhempiin ja lähestytään Jumalaa."

Näin jyrkkiä sunneja on Suomessa vähän. Muslimiväestön radikalisoitumista ehkäisee tehokkaasti se, ettei täällä ole yhtä hallitsevaa muslimiryhmää, kuten Britanniassa (Intian ja Pakistanin muslimit), Saksassa (turkkilaiset, jotka tosin ovat melko maallistuneita) tai Ranskassa (pohjoisafrikkalaiset). Näin sanoo Helsingin yliopistossa työskentelevä islamin tutkija Marko Juntunen.

Mitä enemmän muslimiryhmät joutuvat puhaltamaan yhteen hiileen, sitä valmiimpia heidän on oltava kompromisseihin. Se vaimentaa äärisuuntia. Ei tosin kaikkia.

Helsingin yliopiston sudanilainen tutkija Kuel Jok väitti helmikuussa, että somalialainen al-Shabab-terroristijärjestö värvää Suomessa asuvia nuoria somaleja sotaan Somalian hallitusta vastaan. Suojelupoliisi pyysi alkuvuonna eduskunnalta 1,7 miljoonaa euroa, jotta se voisi lähettää poliiseja pysyvästi Afrikkaan ja Lähi-itään pysäyttämään mahdolliset Suomeen matkustavat terroristit.

Ylen toimittaja Tom Kankkonen puolestaan väittää kirjassaan Islam Euroopassa (2008), että saudiarabialaisen jyrkän linjan wahhabilaisuuden – jota lähellä oleva suuntaus on Suomessa harjoitettava salafismi – leviämistä Suomessa pidetään jo jonkinlaisena uhkana. Näitä uusfundamentalisia sunneja on Suomessa muutamia satoja, ja he toimivat sellaisissa yhteisöissä kuin Muslimikoti Helsingissä, Iqra-yhdistys, Totuudentie ja internetin Salafi-foorumi.

"Tämänkaltaiset ryhmät kaikkialla Euroopassa katsovat, että tärkeintä on luoda muusta yhteiskunnasta eristynyt puhtaan islamilaisuuden saareke", Juntunen sanoo. Hän huomauttaa kuitenkin, ettei ryhmien uskontulkinnalla ole välttämättä mitään tekemistä turvallisuuspoliittisten uhkien kanssa, vaikka salafismi saattaa kyllä motivoida radikalismia.

Hyvin konservatiivinen ja jäykän kirjaimellinen salafismi onkin – ainakin toistaiseksi – Suomessa suurempi huolenaihe maan maltilliselle muslimiväestölle kuin luterilaiselle valtaväestölle.

Nuorisotyöntekijä Mohamed Xadar Mukhtar Abdilla on selkeä työtehtävä: pitää somalinuoret kaidalla tiellä. Irti huumaavan khatin pureskelusta, alkoholista ja muusta elostelusta. Mohamed työskentelee maahanmuuttajia tukevassa Kanava-yhdistyksessä.

"Monet ovat siinä rajoilla, että tippuvat koulusta pois. Sitten on nuoria, jotka ovat jo tippuneet", 25-vuotias Mohamed sanoo.

"Joillakin perhesiteet ovat katkenneet. He eivät tee mitään. Nukkuvat päivisin ja näkevät kavereita öisin. Pahin on khat. Koko yö valvotaan, ja seuraava päivä menee ihan sekaisin."

Paradoksi on siinä, että monet länsimaissa radikalisoituneista musliminuorista ovat itse asiassa hylänneet omien vanhempiensa perinteisen elämäntavan. He saattavat elää hyvinkin länsimaista elämää ja tuntea huonosti islamin oppeja. Joillekin maallisemmille muslimeille islam on vain yksi tapa brändätä kulutustavaroita.

"Yhä useampi globaali hyödyke on islamin merkkaama: barbinukeista internetsivustoihin, virvokejuomiin ja viihteeseen saakka", tutkija Juntunen toteaa.

Niinhän se menee. Suomen nuoret muslimit janoavat yksilöllistä elämäntapaa kuten muutkin. Se yksilöllisyys vain vaihtelee jyrkästi: ahdasmielisestä salafismista kulutuskeskeiseen kevyt-islamiin. Internetillä on keskeinen asema siinä, mitkä aatteet houkuttelevat. Ja arkielämän kokemuksilla.

"Viime vuoden lopusta suurimpia huolenaiheita täällä Kanavassa on ollut, että moni somalialainen nuori menettää työpaikkansa", Mohamed sanoo.

"Jos saa liikaa lokaa niskaansa, niin nuoren houkutteleminen johonkin [jyrkän linjan muslimien] järjestöön on helpompaa."

Jotkut tähän juttuun haastatelluista somalialaisista, kuten nuori Abdillahi, arvioivat, että Suomessa on "aika paljon" al-Shababin kannattajia. He tosin korostavat, että kannatuksessa ei ole kyse terrorin kannattamisesta, vaan siitä, että osa Suomen somaleista edustaa samoja klaaneja, jotka ovat enemmistönä al-Shababissa.

Mohamed kertoo, että radikaaliliikkeen mahdollista vaikutusta pelätään Suomen maltillisissa muslimipiireissä. Hän itse on todiste siitä, että harraskin muslimi voi omaksua härmäläisen elämänmenon. Hän on hiljainen kuin suomalaismiehet, ja hänellä on ainakin yksi peruspahe, jota somalialaisessa kulttuurissa ei hyväksytä: "Voi olla, etten moneen kuukauteen käy tapaamassa äitiä."

Silti: kun Mohamed katsoo peiliin, hän ymmärtää, että häntä tullaan hautaan asti pitämään somalialaisena. Se on leima.

"Jos se Sellon ampuja olisi ollut somalialainen, helvetti olisi ollut irti", hän sanoo.

Suomen sunnien ja shiiojen välit ovat viilentyneet 2000-luvulla. Tutkija Marko Juntunen selittää sitä koko islamilaisen maailman jyrkentyneellä kahtiajaolla. Syyskuun 2001 WTC-iskujen jälkeen radikalisoitumista on tapahtunut kaikkialla muslimimaailmassa. Se, mitä sunnien ja shiiojen välillä tapahtuu vaikkapa Irakissa tai Iranissa, heijastuu Suomeen asti.

"Pitäjänmäen [salafistinen] Muslimikoti-yhdistys kierrättää aika hurjaakin arabiankielistä shiialaisvastaista tavaraa verkossa", Juntunen kertoo.

Kahtiajako on Suomen muslimiyhteisössä arkaluonteinen asia. Kiistaa kuumentaa se, että jyrkän sunnilainen Saudi-Arabia tekee aktiivista lähetystyötä. Sitä on tehty Suomessakin 1980-luvulta alkaen.

"Saudit alkoivat suunnata rahaa Eurooppaan heti Iranin [shiialaisen] vallankumouksen jälkimainingeissa. Saudihallinto pelkäsi, että katujen islamilainen liikehdintä kaataisi hallituksia kaikkialla Lähi-idässä", Juntunen sanoo.

Rahaa saudilähteistä on saanut ainakin kolme suomalaismoskeijaa ja yksi yhteisö, esimerkiksi Itä-Pasilassa sijaitseva Helsinki Islam Keskus. Erimielisyyttä muslimien kesken on siitä, missä määrin rahan ehtona on Saudi-Arabian uskonoppien omaksuminen.

Suomen islamilaisen puolueen 26-vuotias varapuheenjohtaja Wubulihaire Rousidan kertoo, että saudirahaa on saanut esimerkiksi vanhoillinen Muslimikoti-yhdistys. Rousidan, musliminimeltään Nasrullah, on uiguuri eli Länsi-Kiinasta kotoisin oleva muslimi. Hän vastustaa saudien uskonoppeja.

"Kun Muslimikoti osti paikkansa Pitäjänmäellä, rahoittajista yksi oli Saudi-Arabiassa asuva uiguuri. Se paikka ei sovi meidän uiguurien elämään. Esimerkiksi naiset ja miehet eivät voi käydä Muslimikodissa yhdessä. Miehet ovat toisella puolella, naiset toisella."

Suomeen tulevasta saudirahasta ei tarvitse sinänsä huolestua, muistuttaa suojelupoliisin terrorismin torjunnan yksikön päällikkö Lasse Anttila. Eikä edes siitä, että Suomesta on 2000-luvulla lähtenyt muutama kymmenen muslimia opiskelemaan Saudi-Arabian vanhoillisiin yliopistoihin. Sillä voi olla jopa radikalismia vähentävä vaikutus.

"Radikaaleja ajatuksia omaavat henkilöt ovat opiskelunsa aikana maltillistuneet ja hylänneet aiemmat äärimieliset ajatuksensa", Anttila sanoo.

"Ongelmat liittyvät ennemminkin virallisten oppilaitosten ympärillä toimiviin rekrytoijiin, jotka pyrkivät värväämään opiskelijoita väkivaltaiseen radikaaliin toimintaan. Olemme keskustelleet joidenkin opiskelemaan lähteneiden kanssa, jotta he tiedostaisivat tällaisen mahdollisuuden."

Kateeksi ei käy. Kuinka Afrikasta tai Lähi-idästä tullut nuori muslimimies ylipäätään voi todistaa sopeutumishalunsa?

No, hän voi vaikka lähteä Vekaranjärven varuskuntaan tykkimieheksi, kuten 25-vuotias somalialainen Mohamed Abdirashid Awad.

"Olin silloin ainoa tumma, vaikka se on Suomen isoin varuskunta. Kaikki muut oli jostain Heinolasta, ja oli siellä sellaisia, jotka eivät varmaan olleet ikinä nähneet tummaa kaveria. Mutta sain kavereita sieltä", Mohamed kertoo kantakahvilassaan Postitalossa.

Nyt hän opiskelee kirurgiseksi sairaanhoitajaksi, tienaa rahaa myymällä hampurilaisia, katsoo televisiosta lätkää ja käy moskeijassa rukoilemassa. Usein mukana on 26-vuotias Aden Ahmed Hassan.

Myös Aden on päässyt eteenpäin Suomessa, vaikka työpaikka on joskus tyssännyt siihen, kun hän on puhelimessa kertonut nimensä. Nyt hän opiskelee Hankenissa (hänet laitettiin lapsena ruotsinkieliselle ala-asteelle), kuuluu Rkp:hen ja työskentelee lentoaseman turvatarkastajana.

"Me tunnemme jo tämän kulttuurin kaikki jujut."

Luulisi, että heidänlaisensa euromuslimit Suomen on helppo niellä, mutta ei se ihan niin mene. Mohamed kertoo, että pari kuukautta sitten Helsingin rautatieasemalla vartijat haistattelivat, kävivät kimppuun ja sumuttivat kaasua naamaan. Paikalle saapunut poliisi väitti Muhamedin potkineen toista vartijaa. "Samaan aikaan valuin verta, kun vartija oli lyönyt päin naamaa."

Pian sotkua selvitetään käräjillä, mutta Mohamed ei usko somalialaisten olevan tuomioistuinten edessä samalla viivalla kuin kantaväki. Ei edes samalla viivalla kuin vaaleaihoiset maahanmuuttajat.

"Venäläisten ja virolaisten on helpompi päästä eteenpäin", Aden sanoo. "Haluaisin tietää, mistä se johtuu."

Ei sille ole yhtä syytä. Somalit olivat Suomen ensimmäinen iso pakolaisryhmä, ja sopeutuminen oli vaikeaa. Poliittinen islam taas on saanut synkän maineen Suomessakin, vaikka terrorismia vastustaa ylivoimainen enemmistö muslimeista.

"Nyt moni nuori muslimi joutuu kärsimään sellaisesta, mihin heillä ei ole osaa eikä arpaa", nuorisotyöntekijä Mohamed sanoo.

Siitäkös kiukku kasvaa. Syrjäytyminen työelämästä, päihteet ja rahattomuus – yhdistettynä muukalaisvastaisuuteen – vievät itsetunnon. Siihen umpikujaan osa voi löytää vastauksen jyrkän linjan uskosta. Islamin globaaleilla markkinoilla on aatteita, mistä valita.

"Jos nuori ei ole henkisesti valmis ja jos nuori tuntee, että Suomi on häntä vastaan, tällaiset tiet helpottavat", Mohamed sanoo. "Joskus itsestänikin tuntuu siltä, että olisi odottanut enemmän Suomelta."

Tommi Nieminen

___________________________________________

ETMU-blogi/Marja Tiilikainen: Somalialaiset Suomessa – ikuisesti toisia?

Sisällissotaa paenneiden somalialaisten turvapaikanhakijoiden tuloa Suomeen kuvattiin aikoinaan ”somalishokiksi”. Akuutti shokkivaihe lienee kahdenkymmenen vuoden aikana jo ohitettu, mutta somalialaiset ovat säilyttäneet asemansa Suomen näkyvimpänä – ja samalla kiistellyimpänä – vähemmistönä. Mikä somalialaisissa jaksaa kiihdyttää suomalaisia? Mikä on median rooli tässä keskustelussa?

Suomen maahanmuuttajista erityisesti somalialaiset ovat kohdanneet syrjintää niin työssä kuin arjessa. Muun muassa Magdalena Jaakkola (2005, 2009) on tutkimuksissaan osoittanut, kuinka suomalaisten asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat koventuneet taloudellisten laskusuhdanteiden aikana ja aivan erityisesti kielteiset asenteet ja syrjintä ovat kohdistuneet somalialaisiin. Maahanmuuttajien elinolotutkimuksen mukaan (Pohjanpää 2003) somalialaisista 44 prosenttia oli kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa. Tyypillisesti väkivaltaa koettiin muualla kuin yksityisasunnossa ja tekijä oli tuntematon. Myös Euroopan Unionin Perusoikeusviraston tekemän kansainvälisen vertailututkimuksen mukaan (EU-MIDIS 2009) somalialaiset Suomessa kokivat suhteellisesti eniten väkivaltaa tai sen uhkaa (74 vastaajaa sadasta).

Monien suomalaisten silmissä somalialaisissa ruumiillistuvat kulttuurinen ja uskonnollinen toiseus, sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat, sekä lisääntyvästi myös globaalit turvallisuusuhkat. Muslimitaustaisten maahanmuuttajien liikkuvuus ja transnationaaliset yhteydet ovat alkaneet kiinnostaa myös viranomaisia aivan uudella tavalla 9/11-tapahtumien jälkeen. Vanhat uhkakuvat islamista läntisen maailman vihollisena ovat saaneet suuret mittasuhteet. Aivan erityisesti huolta kannetaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kasvavasta toisesta ja kolmannesta muslimien sukupolvesta, jonka radikalisoitumista pelätään.

Konfliktien raastama ja epävakaa Somalia nähdään yhtenä kansainvälisen terrorismin pesänä. Myös Suomessa keskustelun sävy on muuttumassa. Polarisoituneiden äänenpainojen – hyvät maahanmuuttajat, pahat maahanmuuttajat tai työperäinen maahanmuutto, humanitäärinen maahanmuutto – rinnalle on nousemassa eurooppalaisesta kehityksestä vauhtia ottava keskustelu islamista, muslimeista ja turvallisuudesta. Ei ole yllätys, että julkinen keskustelu Suomessa kiertyy jälleen kerran somalialaisten ympärille.

Helsingin Sanomien artikkelissa ”Moskeijan nuori polvi” (11.4.2010; HS:n verkkolehdessä jutun otsikkona on ”Radikalisoituneet toisen polven muslimit huolestuttavat Suomessakin”) toimittaja Tommi Nieminen haastattelee toisen sukupolven muslimeja Suomessa. Keskeinen rooli tarinassa annetaan Somaliassa syntyneelle 21-vuotiaalle Abdillahi Farah Muhamedille, jota toimittaja kuvaa muun muassa ”jyrkäksi sunniksi”. Mielikuvaa vahvistaa sivun kokoinen kuva, missä Abdillahi istuu kotinsa lattialla pukeutuneena vaatteisiin, joita harras muslimi pitää moskeijaan mennessään. Radikalisoitunut islam Suomessa on saanut kasvot, ja sanoma uppoaa lukijoihin.

Niemisen jutun seurauksena sosiaali- ja kasvatusalaa opiskelevan Abdillahin työharjoittelusopimus Pähkinärinteen päiväkodissa Vantaalla puretaan. Kirjallisessa purkuilmoituksessa todetaan: ”Hänen mielipiteensä ovat ristiriidassa suomalaisen yhteiskunnan perusarvojen kanssa. Henkilö, jolla on artikkelissa esiintyviä arvoja, ei voi työskennellä kasvatusyhteisössä”.

Uskonnonvapautta suomalaisena arvona ei päätöksessä mainita. Sen sijaan todetaan, että Abdillahi on hoitanut työnsä päiväkodissa hyvin, hänen käytöksensä on ollut miellyttävää ja hän on ollut hyvin motivoitunut.

Mikä tekee nuoresta Abdillahista ”radikaalin”? Somalian sisällissodan keskeltä Suomeen muuttanut Abdillahi on elänyt normaalin murrosiän kuohuntavaiheen. Islamin usko on tarjonnut hänelle moraalisen selkärangan, jonka avulla hän on irtautunut muun muassa päihdekokeiluista. Helsingin Sanomien julkaiseman haastattelun jälkeen Abdillahi pyysi itselleen tukea luterilaisesta seurakunnasta. Järkyttynyt Abdillahi on kertonut, että haastattelusta oli käytetty irrallisia otteita sillä tavoin, että sanotun merkitys muuttui.

Toimittaja ei ollut myöskään tarjonnut journalistien eettisistä ohjeista tietämättömälle haastateltavalleen tilaisuutta tarkistaa, miten häntä oli lainattu. Nyt haastateltava sai lukea itseään koskevan jutun vasta lehdestä. Kuvassa Abdillahi poseerasi isänsä lainavaatteissa, jotta toimittaja saisi haluamaansa kuvituskuvaa. Lopputuloksena oli tarkoitushakuinen artikkeli, josta Abdillahi tuskin tunnisti itseään – naapurit ja työtoverit hänet sentään tunnistivat, olihan jutussa mainittu haastateltavan koko nimi ja myös asuinlähiö.

Helsingin Sanomat ei julkaissut Abdillahin vastinetta, missä hän halusi oikaista esitettyjä väitteitä ja kertoa olevansa tavallinen nuori. Toimittaja totesi Abdillahille lähettämässään viestissä, että oli ikävää että Abdillahi menetti harjoittelupaikkansa, mutta hänen ainoa päämääränsä oli ollut journalistinen.

Juridinen valitusprosessi asiasta on käynnistetty – työharjoittelusopimuksen purkaminen lehtijutun perusteella on luonnollisesti täysin epäasiallista. Tapahtunut herättää myös laajempaan pohdiskeluun median vastuusta aikana, jolloin maahanmuuttajavastaisuus sekä islamofobia ovat yhä avoimemmin esillä julkisessa keskustelussa. Miten negatiivisia stereotypioita vahvistava journalismi vaikuttaa asenneilmapiiriin yleensä sekä kyseisen nuoren maailmankuvaan ja motivaatioon integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan erityisesti? Mitä seuraa koulutuksesta ja työelämästä sivun jäämisestä? Pahimmillaan seurauksena voi olla syrjäytyminen, jopa radikalisoituminen. Abdillahi, samoin kuin monet muut etnisiin vähemmistöihin kuuluvat nuoret, saavat jatkuvasti kokea arjessaan rasismia ja syrjintää. Näitä haavoittuvassa asemassa olevia nuoria tulisi tukea eikä suinkaan vaikeuttaa heidän osallisuuttaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

Marja Tiilikainen

Tutkijatohtori, FT, Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto