Iisalmen Sanomat/Tuula Väätäinen: Salaattikulho, sosekeitto vai vesipullo?

Iisalmen Sanomat/Tuula Väätäinen: Salaattikulho, sosekeitto vai vesipullo? 6.4.2010

Maahanmuutto on viime aikoina puhuttanut. Miten siihen tulisi suhtautua? Kolme karkeasti erilaista tapaa ajatella voisivat olla salaattikulho, sosekeitto ja vesipullo. Vesipullossa on vain vettä. Tällaista mallia edustaa "yksi maa, yksi kansa" ajattelu. Tämä on ollut viime vuosisadan alussa suosittu ajatus, mutta taitaa globalisaation aikakaudella olla kaukaa haettu.

Toinen malli on sosekeitto, jossa on eri lähtökohdista ihmisiä, mutta kaikki ovat pakotettu yhtenäiseksi soseeksi. Tämän tyyppistä ajatusta toteutettiin esimerkiksi itänaapurissamme viime vuosisadalla, eikä sekään näytä uudelle vuosisadalle sopivan.

Jäljelle jää salaattikulho: erilaiset ihmiset erilaisista lähtökohdista elävät samassa yhteiskunnassa rinnakkain, ominaisluonteensa säilyttäen, mutta yhtenäisen kokonaisuuden muodostaen.

Tällainen malli voi toimia, mutta sen myötä pitää miettiä tarkoin mitä Suomessa voidaan muuttaa maahanmuuttoon myötä. Salaattikulholla pitää olla reunat: kurkut ja tomaatit eivät voi pomppia laitojen yli pöydälle.

Minusta reunoihin joita Suomessa ei saa ylittää liittyy laki, ja toisaalta kulttuuri. Laki on kaikille sama, tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Maahanmuuttajien kohdalla tiettyjen lakien suhteen tarvitaan erityistä kotouttamista.

Joissain suhteissa Suomessa ollaan oltu edistyksellisiä. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi lastensuojelulaki, joka ehdottomasti kieltää lasten fyysisen kurituksen. Tämä ei ole kaikissa kulttuureissa itsestäänselvyys, eikä ole kyllä valitettavasti täysin Suomessakaan, mutta tämä vaatii eri keskustelua.

Osana maahanmuuttajien kotouttamista tulee olla tutustuttaminen tällaisiin lakeihin. Kotouttaminen kuuluu maahanmuuttoviranomaisille ja koulutuslaitoksille, mutta myös kaikille kantaväestöön kuuluville: meillä pitäisi olla parhaat mahdollisuudet näyttää esimerkkiä siitä, miten toivomme että Suomessa käyttäydytään.

Kulttuuri on lakeja vaikeampi juttu. Uskonto ja kulttuuri ovat monessa suhteessa limittäisiä, ja siksi uskonnon vapaus kyseenalaistaa tietyt uskontoon pohjaavat perinteet. On opittava erottamaan entistä selkeämmin uskonto ja siihen pohjaava kulttuuri: kulttuuria ja maan perinteitä pitää voida kunnioittaa pakottamatta kenellekään tulijalle vierasta uskontoa.

Esimerkiksi uskontotunneille ei pidä yhtäkään lasta pakottaa. Samalla, kouluista ja päiväkodeista ei pidä lopettaa uskontoon limittyvää kulttuuria, kuten suvivirttä, tai joulujuhlaa. Ne ovat osa suomalaista perinnettä vähintään yhtä paljon, kuin osa uskontoa.

Näiden perinteiden jatkuminen tarjoaa myös uusille suomalaisille mahdollisuuden ymmärtää, millaiseen yhteiskuntaan he ovat tulleet. Myös kulttuuri on osa sen kulhon laitoja, jossa erilaisia ihmisiä voi elää sovussa keskenään.

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Siilinjärveltä.