keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

YLE: Parikkala haluaa sijoittaa turvapaikanhakijoita kuntaan

YLE Etelä-Karjala: Parikkala haluaa sijoittaa turvapaikanhakijoita kuntaan 7.4.2010

Parikkalan kunta haluaa mahdollistaa vastaanottokeskuksessa asuvien nuorten sijoittamisen joko omaan tai naapurikuntiin. Kunnanhallituksessa asia herätti keskustelua.

Kunnanjohtaja Hans Olanderin mukaan vastaanottokeskuksessa on tälläkin hetkellä toistakymmentä alaikäistä nuorta, joille on jo myönnetty oleskelulupa. Alaikäisiä ei kuitenkaan voida päästää asumaan itsenäisesti.

Olanderin mukaan alaikäiselle paras vaihtoehto vastaanottokeskuksessa asumiselle olisi perheryhmäkoti. Kunta ei ole ryhmäkoteja perustamassa, vaan toivoo sijoitusmahdollisuuksia yksityisiin perheryhmäkoteihin joko Parikkalassa tai lähikunnissa.

Näin nuorille voitaisiin myöntää kotikuntapaikka, mikä Olanderin mukaan helpottaisi nuorten sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Kunnalle voidaan korvata ilman huoltajaa olevan alaikäisen perheryhmäkotiin sijoittamisesta aiheutuvat kustannukset.

Vastustajiakin löytyy

Asiaa käsiteltiin Parikkalan kunnanhallituksessa tiistaina ja se herätti keskustelua puolesta ja vastaan. Sami Sinkkonen esitti, että kunta ei myöntäisi kotikuntapaikkaa alaikäisille oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille.

Lopulta kunnanhallitus päätti antaa kunnanjohtajalle valtuudet sopia tapauskohtaisesti opetuksen järjestäjien ja perheryhmäkotien kanssa alaikäisten oleskeluluvan saaneiden sijoittumisesta, mikäli heillä on tiedossa työ-, harjoittelu- tai opiskelupaikka.

Parikkala tullut jo tutuksi

Vastaanottokeskuksen vs. johtaja Sirpa Hirvonen suhtautuu perheryhmäkoteihin erittäin myönteisesti.

Aikuisiän kynnyksellä Parikkalan vastaanottokeskuksessa asuvat nuoret joudutaan lähettämään sellaisiin keskuksiin, jotka on takoitettu aikuisille. Parikkalaan sijoitetaan vain alaikäisiä turvapaikanhakijoita.

- Olisihan se hyvä, että vielä yli 18-vuotiaatkin voisivat jäädä tänne jo tutuksi tulleeseen ympäristöön, mutta toistaiseksi heidät lähetetään muualle.

Oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat voivat päästä kotikuntapaikoille aloittamaan itsenäisemmän elämän.

- Parikkalasta on lähdetty lähinnä Pohjois-Karjalaan, osa on mennyt esimerkiksi opiskelemaan Lieksan kansanopistoon, kertoo Sirpa Hirvonen.