Kaleva: Maassa maan tavalla, porkkana

Kaleva: Maassa maan tavalla, porkkana 7.8.2010

Kun thaimaalainen marjanpoimija eksyi hillajängällä Sallan Kursussa, ryhdyin päivystämään netin keskustelupalstoja.

Odottelin, milloin verkonperiltä kuuluu ensimmäinen vaatimus ajaa moiset metsään eksyilevät marjakerjäläiset kepillä huitoen pois maasta.

Metsien marjat kuuluvat kantasuomalaisille. Ne ovat jokamiehen nautintaoikeus. Hillaa ei jää kuksallistakaan suomalaisen työttömän lisäansioksi, kun lakat nyhdetään mättäistä kaukoitäisin käsin.

Mielipiteet esitetään useissa verkkokeskusteluissa mitä kummallisimpina sielunpieruina. Verkon perusteella olemme kateellisia ja asenteellisia laajakaistalla mellastavia tolvanoita.

Eihän se pidä paikkaansa. Kasvokkain olemme järkeviä ja harkitsevia.

Mielipiteiden muodostaminen toimii verkkokeskusteluissa suoraviivaisesti kuin nyrkinisku.

Jokin asia repäistään irti kehyksestään ja sitä väännellään niin, että alkuperäiset perustelut murenevat. Lopuksi kootaan pörhevin sanoin rohkea ongelmanratkaisu halki, poikki, pinoon.

Omalla nimellä ei tohdita esiintyä, vaan tekstihökötys singotaan ilmoille piilosta. Nimimerkin käytön ymmärtää. Kuka kehtaa ottaa päästöjä nimiinsä.

Vahingonilo, ahdaskalloisuus ja toisten kärkäs neuvominen ovat rantautuneet verkkokeskusteluun 2000-luvulla. Omien näkemysten muodostamista leimaavat oletukset, ennakkoluulot ja uskomukset.

Thaimaalaisen katoamisesta kului tunti, kun siihen eräässä keskustelussa ympätään tuttu verkkonäkökulma: verotus.

Kirjoittajaa närkästyttää, että ulkomaalaisen hillastajan etsintään valjastetaan verovaroin kalustoa helikoptereista lähtien. Ja tavalliset ihmiset maksavat.

Hetkinen, onko tuo sitä populismia?

Populismiin kuuluu reipas jyrkkyys, vääristely, vastuuttomuus ja tunteiden pito pinnassa. Muutamassa vuodessa Suomen poliittiseen keskusteluun on saatu populistinen piirre - pitkälti sakeasta verkkomaailmasta.

Kansankiihotuksen kierrätyshuippu koettiin viime maaliskuussa, kun Sdp ryhtyi valmistelemaan maahanmuuttopoliittista ohjelmaa.

Sen kirkkain idea oli kopsattu Suomen Kansan Sinivalkoiset -ryhmältä vuodelta 1992: maassa maan tavalla - tai maasta pois. Sdp voisi poimia verkosta toisenkin lauseen: talo elää tavallaan - vieraat lähtee ajallaan.

Sdp hakee suosiota laimennetulla maahanmuuttokriittisyydellä, long drink mamuilulla. Puoluejohto yrittää tehdä populismista sivistynyttä tapaa tarttua asioihin. Näyttää siltä, että muut suuret puolueet ovat harppomassa perään. Vaalit tulevat.

Asiallinen keskustelu maahanmuutosta ei onnistu Jutta Urpilaisen mallilla. Keimailu maan tavalla ottaa herkästi jalat alleen ja juoksee päin seinää. Siitä tulee yhdellä enter-nappulan painamisella ällistyttävän raakaa vihaa, josta on laimeus kaukana.

Seuraava etappi valitulla demaritiellä vaatii jo kovempaa kielenkäyttöä, sitä seuraava vielä kovempaa. Voi se muuttua toiminnaksikin pakolaiskeskusten liepeillä.

Populismia leimaa autoritaarisuus ja ironian puute. Omakehua kyllä on. Kun ymmärrämme maailman noilla eväillä, ymmärrämme puoliksi.

Populismia on turha syyttää naaman vinoudesta. Kenties kaipaamme jyrkkyyttä ja pikkujulmuutta pitkän konsensuksen jälkeen. Piiskaa pyllylle.

Populismin hyvä puoli on kyky nostaa asioita äänekkäästi esille. Kursuun eksyneen tapauksessa mielipiteeksi muodostuu, ettei thaimaalaista hillastajaa saa etsiä verovaroin.

Käypää ratkaisua populismi pystyy harvemmin tarjoamaan. Veroista huolestunut verkkokansalainen ei kerro, millä keinoin onneton marjamies pitäisi metsästä hakea.

Jättäisikö hänet sinne mätänemään, muuttamaan maahan?


Petri Laukka