tiistai 9. marraskuuta 2010

Ilta-Sanomat: Perussuomalaisten ehdokas joutuu käräjille

Ilta-Sanomat: Perussuomalaisten ehdokas joutuu käräjille 9.11.2010

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas vastaa keskiviikkona Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa syytteeseen, joka koskee hänen rasistiseksi epäiltyä blogikirjoitustaan.

Asikkalan kunnanvaltuutettu ja nuorisolautakunnan jäsen James Hirvisaari kiistää syytteen.

Syyttäjä vaatii rangaistusta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Kiistanalainen kirjoitus julkaistiin viime helmikuussa Uuden Suomen blogeissa.

Hirvisaari oli saanut kimmokkeen tekstiin Helsingissä tapahtuneesta rasistisesta rikoksesta, joka sai hänet pohtimaan, oliko rikoksen uhri itse syypää tapaukseen ja ehkä "sietikin saada läksytyksen".

Kirjoitus laveni laajemmaksi kärjistykseksi islamista. Syytteen mukaan Hirvisaaren väitteet uskonnollisen ryhmän taipumuksesta väkivaltaisuuteen ja muuhun rikollisuuteen ovat syrjiviä ja vahvasti yleistäviä.

- Syytökset ovat pöyristyttäviä. Minkäänlaista tällaista intentiota minulla ei ollut, vaan kyse oli maahanmuuttokritiikistä, Hirvisaari sanoo IS:lle.

Hän katsoo, ettei puolusta oikeudessa vain itseään, vaan asialla on merkitystä kaikille, jotka haluavat ilmaista mielipiteitään.

Hirvisaaren mukaan syyteprosessi ei ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut vaaliehdokkuuteen tai valtuustotyöskentelyyn.