tiistai 4. tammikuuta 2011

Kaleva: Somalian terroristeilla yhteyksiä Suomeen

Kaleva: Somalian terroristeilla yhteyksiä Suomeen 4.1.2011
Iltalehti: Toimiiko Suomessa jo yksi terrorijärjestö? 3.1.

Somaliassa veristä sisällissotaa käyvä ääri-islamilainen al-Shabaab-liike on rantautumassa myös Suomeen. Suomessa oleskelee henkilöitä, jotka ovat olleet yhteyksissä Somalian ääri-islamistiseen al-Shabaab-järjestöön, vahvistaa Suojelupoliisin (Supo) terrorismintorjunnan yksikön päällikkö Lasse Anttila.

Anttilan mukaan yhteydenpidon luonne ja tarkoitus ovat Suojelupoliisin jatkuvan seurannan kohteena, sillä Afrikan sarvessa tiedetään toimivan useita terroristien koulutusleirejä.

Anttilan mukaan pelkona on se, että Suomesta Somaliaan lähetettäviä somalinuoria ajautuisi mukaan al-Shabaabin taistelutoimintaan tai terroristien koulutusleireille, joita myös Somaliassa tiedetään olevan.

Seurantaa suorittavat esimerkiksi Suomen ja Somalian välisiin kauttakulkumaihin, Keniaan ja Etiopiaan, sijoitetut yhdysmiehet. Myös verkottumista ulkomaisten turvallisuustoimijoiden kanssa on lisätty.

Kovin voimallisiin otteisiin ei kuitenkaan voida ryhtyä senkään tähden, että terroristikoulutukseen osallistuminen ei ole Suomen lakien mukaan rikos.

"Kuten sisäministeri Anne Holmlundkin on todennut, terroristikoulutukseen osallistumisen kriminalisointi tulisi ottaa pohdittavaksi myös Suomessa. Tämä parantaisi viranomaisten keinoja ennaltaehkäistä terrorismista aiheutuvia uhkia", Anttila sanoo.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ei ota kantaa terroristikoulutuksen kriminalisointiin ennen kuin poliisi saa valmiiksi asiasta pyydetyn taustaselvityksen.

Lue lisää tiistain Kalevasta!

_____________________________________________

Iltalehti: Toimiiko Suomessa jo yksi terrorijärjestö?

Suomessa toimivaa islamilaista järjestöä on syytetty osallisuudesta terrori-iskuihin.

Tiedusteluviranomaiset ovat syyttäneet useita kertoja islamilaista Tablighi Jamaat -järjestöä osallisuudesta eri puolilla maailmaa tehtyihin terroritekoihin.

Samainen järjestö on toiminut verkkosivujensa mukaan myös Suomessa jo vuosien ajan.

- Arvioisin, että sen jäseniä on nyt Suomessa joitain kymmeniä, islamia tutkinut Åbo Akademin uskontotieteen tutkija Tuomas Martikainen sanoo Iltalehdelle. Martikaisen mukaan Tablighi Jamaatilla on toimintaa Suomessa Helsingissä ja Turussa.

Auttaa al-Qaidaa?

Keski-Aasiasta ympäri maailmaa levinnyt järjestö on yhdistetty usein radikaaleihin islamistijärjestöihin.

- Tablighi Jamaat on vahvasti edustettuna Yhdysvalloissa, ja meille on selvinnyt, että al-Qaida hankkii jäseniä sen avulla, Michael J. Heimbach Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n kansainvälisen terrorismin yksiköstä sanoi vuonna 2003 New York Times -lehdelle.

Myös muun muassa Britannian tiedustelupalvelu on syyttänyt järjestöä terroriyhteyksistä. Ranskan viranomaiset taas ovat arvioineet, että 80 prosenttia heidän tapaamistaan radikaaleista islamisteista on ollut jonkinlaisessa yhteydessä Tablighi Jamaatiin.

Kahden terroristeista, jotka surmasivat Lontoossa kesällä 2005 yli 50 ihmistä, kerrotaan käyneen järjestön tapaamisissa.

Vuonna 2008 terroristit aikoivat iskeä Espanjassa Barcelonan metroon, mutta poliisi ehti pidättää heidät. Eräs Barcelonan muslimivaikuttajista sanoi pidätettyjen kuuluvan Tablighi Jamaatiin.

Järjestö kiistää

Viime vuoden keväällä talibanien hyökkäys Pakistanin Lahoressa surmasi yli 80 ihmistä. Paikallisten viranomaisten mukaan tekijät valmistautuvat iskuun Tablighi Jamaatin päämajassa ja moskeijassa.

Liike on itse korostanut, ettei sillä ole mitään tekemistä terrorismin kanssa. Myös esimerkiksi International Crisis Group -tutkimusjärjestö on arvioinut, että Tablighi Jamaat olisi epäpoliittinen ja lakeja noudattava järjestö.

Tutkimuskeskus Stratfor on taas arvioinut, että järjestö auttaisi terroristeja epäsuorasti.