HS: Siis mä kuolen!

Helsingin Sanomat, merkintöjä: Ville Blåfield: Siis mä kuolen! 17.9.2011

Vastakkainasettelun aika on nyt: se elää, voi hyvin ja voimistuu Suomessa päivä päivältä.

Perussuomalaisten vaalimenestyksen yksi syy oli osin todellisen, osin kuvitteellisen rintamalinjan esittäminen: Suomessa hallitsee valtaeliitti, joka on täysin vieraantunut tavallisen kansalaisen arjesta. Eliittiä ei saa kritisoida, eivätkä sitä kiinnosta kansalaisten arjen ongelmat.

Siksi eduskuntaan äänestettiin kymmeniä "unohdetun kansan" edustajia, joiden joukossa on myös verkossa kannuksensa hankkineita maahanmuuttokriitikoita. He ovat vähemmistö saman kansanliikkeen sisällä, sen akateeminen klikki.

Vaalien jälkeen rintamat eivät ole lähentyneet toisiaan – päinvastoin. Uudet kansanedustajat ovat tuoneet Arkadianmäelle kansan ääntä ja retoriikkaa, ja se on ollut helppo kohde vanhan valtaeliitin halveksunnalle ja vastahyökkäyksille.

Tällä viikolla möläytyksiin kyllästyi jopa Timo Soini. Hänelle viimeinen pisara oli Jussi Halla-ahon "Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta" -päivitys Facebookissa. Se, miten tätä päivitystä luetaan ja kommentoidaan, tiivistää koko keskustelun ongelman.

Halla-ahon heitto oli varmasti tökerö, harkitsematon ja historiaton, mutta sen tahallinen väärin ymmärtäminen vain tiivistää Halla-ahon kannattajien rivejä ja vahvistaa niiden rakentamaa vastakkainasettelua, jonka mukaan suomalainen munaton valtaeliitti – johon valtamediakin kuuluu – ei joko osaa lukea tai halua ymmärtää kriittisten keskustelijoiden viestejä.

Kun Halla-aho toivoi saavansa rangaistuksen sen perusteella, mitä oikeasti on sanonut, eikä sen, "mitä lehdet väittävät minun sanovan", hän kai tarkoitti juuri tätä. Halla-ahosta tuntuu epäreilulta, että hänen oletetaan ja otsikoidaan vaatineen tankkeja Ateenan kaduille, kun hänen näkökulmastaan kyse oli vertauskuvallisesta puheesta.

Jos ollaan rehellisiä, tässä kohtaa Halla-ahon ajattelua on mahdollista seurata. Vaikka hänen voi tulkita tarkoittaneen, että Kreikan olisi syytä siirtyä demokratiasta sotilasdiktatuuriin, lienee kuitenkin oikeampi arvio, että tarkoitus oli ainoastaan kärjistyksen keinoin alleviivata demokraattisen päätöksenteon ongelmia Kreikassa.

Siis samaan tapaan kuin saatetaan todeta helteellä olevan "niin kuuma, että mä kuolen", vaikka todellisuudessa elämä jatkuu.

Tämä ei toki tee Halla-ahon kärjistyksestä tai sanaleikistä yhtään sen onnistuneempaa tai fiksumpaa.

Päivityksen hillitympikin tulkinta antaisi aiheen mojovaan debattiin: Onko eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja todella sitä mieltä, että Kreikan kriisissä suurin ongelma on halu viedä uudistukset läpi demokraattisesti? Jos hän pitää edustuksellista demokratiaa näin halvaantuneena järjestelmänä, mikä olisi parempi, todellinen vaihtoehto?

Politiikantutkija Ville Pernaa arvioi, että kohuissa on kyse perussuomalaisten kansanedustajien kokemattomuudesta (HS 15. 9.), mikä on varmaan myös totta. Kansanedustajan työhön liittyy aivan oma koodistonsa. Se on yhdistelmä korostettua kohteliaisuutta ja sivistynyttä keskustelukulttuuria, joilla on demokratiassa itseisarvonsa.

Tässä kiihkottomassa argumentoinnissa useilla perussuomalaisilla on vielä opittavaa. Teuvo Hakkaraisen neekeriukkokommentit eivät ole kansanedustajalle sopivaa puhetta, eivät myöskään monet Halla-ahon blogikirjoitukset – niitä tässä enää toistamatta.

Matka sivistyneeseen ja toisiamme kuulevaan keskusteluun ei kuitenkaan lyhene, jos harkitsemattomia möläytyksiä tulkitaan tieten tahtoen väärin.

Sen sijaan että Jussi Niinistöltä tivataan, haluaisiko hän todella turvautua aseelliseen väkivaltaan kuullessaan puhuttavan parlamentarismista, tulisi kysyä, mitä Niinistön mielestä on se todellinen parlamentarismi, jota tulisi puolustaa.

Sen sijaan että Jussi Halla-ahon otsikoidaan vaatineen Kreikkaan sotilasjunttaa, tulisi otsikoida Halla-ahon pitävän demokraattista yhteiskuntamallia Kreikan kriisin ongelmana.

Ja sitten olisi mahdollista kysyä: voisitteko hieman tarkentaa?