perjantai 8. maaliskuuta 2013

Turkulainen: Turun maahanmuuttajat keskittyvät neljään lähiöön

Turkulainen: Turun maahanmuuttajat keskittyvät neljään lähiöön 8.3.2013

Turun maahanmuuttajat ovat keskittyneet neljään lähiöön: Variossuolle, Lausteelle, Runosmäkeen ja Halisiin. Tutkijan mukaan keskittymistä ei pidä nähdä ongelmakeskeisesti.

– Korttelit, joissa asuu maahanmuuttajia ovat lisääntyneet, mutta alueelliset keskittymät ovat hyvin monikulttuurisia. Näin myös Varissuolla. Eli ei voida puhua jostain Pikku-Moskovista tai Mogadishu Avenueista, muistuttaa tutkija Jarkko Rasinkangas Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitokselta.

Rasinkangas on tutkinut maahanmuuttajien alueellista keskittymistä Turussa. Nyt esimerkiksi Turun albaaneista ja vietnamilaisista yli puolet asuu Varissuolla.

– Sinänsä maahanmuuttajien keskittymisestä on sekä hyötyjä ja haittoja. Esimerkiksi on syytä välttää kantaväestön huono-osaisuuden ja maahanmuuttajien keskittymistä samalle alueelle.

Keskittymisessä on kuitenkin myös hyviä puolia. Samalle alueelle sijoittuneet maahanmuuttajat saavat sosiaalista tukea, voivat perustaa helpommin yhdistyksiä ja synnyttää myös liiketoimintaa, kun esimerkiksi etnisten tuotteiden kaupoille ja ravintoloille syntyy kysyntää.

Ongelmia taas voi aiheuttaa jos jää ilman opiskelu- tai työpaikkaa eikä naapurustossa juuri kuule suomen kieltä. Näin kielitaito jää puutteelliseksi ja syrjäytyminen uhkaa.

Rasinkankaan mukaan keskittymisriskiä voidaan ehkäistä esimerkiksi asuntopolitiikan ohjauksella.

– Turussa asia on noteerattu, mutta siinä ollaan vielä alkuvaiheessa. Monelle maahanmuuttajalle sosiaalisesti tuettu vuokra-asuminen on ainakin aluksi ainoa asumismahdollisuus. Näin ollen alueellisen vuokra-asuntokannan jakautuminen heijastaa myös keskittymistä.

Kokonaisuutena Rasinkangas ei näe Turun maahanmuuttajien keskittymisessä esimerkiksi rasismin lisääntymisen näkökulmasta suurta uhkaa.

– Omien haastatteluideni perusteella ei Varissuolla ole maahanmuuttajien omia jengejä vaan sekoittuneita porukoita. Törmäyksiä on varmasti ollut ja rasistisiakin ilmiöitä on tapahtunut, mutta tavallinen kommentti asukkailta on, että toleranssi ja suvaitsevaisuus on lisääntynyt.

Venäläiset asuvat ympäri Turkua
- Turun muunkielisten määrä väestöstä oli viime vuoden lopulla 8,5 prosenttia
- Turun seudulla maahanmuuttajat ovat keskittyneet Turkuun, Raisioon ja Kaarinaan
- Asuinalueista maahanmuuttajia asuu eniten Runosmäessä, Halisissa, Varissuolla ja Lausteella
- Somaleista, albaaneista ja vietnamilaisista yli 50 prosenttia asuu Varissuolla
- Suurin maahanmuuttajaryhmä ovat venäläiset. Heistä yli puolet asuu muualla kuin näissä neljässä lähiössä.