lauantai 14. marraskuuta 2015

Ilta-Sanomat: Poliisilla tehtävä Oulun vastaanottokeskuksessa – kolme turvapaikanhakijaa säilöön

Ilta-Sanomat: Poliisilla tehtävä Oulun vastaanottokeskuksessa – kolme turvapaikanhakijaa säilöön 14.11.2015

Oulun poliisin mukaan ketään ei epäillä rikoksesta.
Oulun poliisilla oli lauantai-iltana tehtävä Oulun Hiukkavaaran vastaanottokeskuksessa, kun kolmen turvapaikanhakijan välille syntyi ruoka-aikaan riitaa.

– Heille tuli ruokajonossa jotain epäselvyyttä. Ilmeisesti joku oli jonossa etuillut. Poliisi kävi paikalla ja otti kolme ihmistä lakiperusteisesti säilöön yöksi, kertoo vanhempi konstaapeli Mikko Vuorio Oulun poliisilaitokselta.

Vuorion mukaan välikohtauksesta ei tehty rikosilmoituksia, eikä ihmisille syntynyt suurempia vahinkoja.

– Siellä oli tällainen häiriökäyttäytymistehtävä. Ketään ei epäillä mistään rikoksesta. Siellä on ollut kyse nahistelusta, joka on ratkennut sillä, että poliisi on ottanut kolme henkilöä kiinni, Vuorio sanoo.