HS: Epämiellyttäviä totuuksia

Saska Saarikoski kirjoittaa Helsingin Sanomien Näkökulma-palstalla Jussi Halla-ahon suhteesta mediaan. Saarikosken mukaan kuntavaaleihin asti Halla-ahosta ja maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä vaiettiin, mutta nyt se ei enää ole mahdollista. Tästä eteenpäin Saarikoski toivoo avointa keskustelua vaikeista asioista, mutta oikeiden faktojen valossa.

Helsingin Sanomat: kirjoitus
3.12.2008 00:00

Toimittajat ovat joutuneet viime aikoina tuskailemaan sen kanssa, miten suhtautua perussuomalaisten uuteen ääniharavaan Jussi Halla-ahoon. Hänen puheensa maahanmuuttajista, homoista ja feministeistä ovat lievimmilläänkin epäkorrekteja, pahimmillaan kuvottavia.

Kuntavaaleihin asti media lähes vaikeni Halla-ahosta, mutta enää se ei ole mahdollista. Helsingin Sanomissakin ilmestyi sunnuntaina Halla-ahosta sivun haastattelu.

Haastattelu on ehtinyt nostattaa vihaa molemmilla laidoilla: Halla-ahon tukijoiden mielestä juttu oli liian kriittinen, vastustajien mielestä liian ymmärtäväinen.

Reaktio on tyypillinen verkkoajan keskustelukulttuurille, jossa ääripäät voimistuvat tasapuolisuuteen pyrkivän perinteisen journalismin kustannuksella.

Ilmiö on edennyt pitemmälle Yhdysvalloissa, jossa media on jakautunut liberaaleihin ja konservatiiveihin.

Argumentoinnin on korvannut vastustajien mustamaalaus, eikä yhteisistä asioista kyetä enää käymään järkevää keskustelua. Ilmiöltä ei ole säästynyt edes tiedemaailma.

Halla-aho on ensimmäinen suomalaispoliitikko, joka on rakentanut kannatuksensa puhtaasti verkkojulkisuuden varaan. Hän saa taatusti seuraajia, joten median on mietittävä, miten suhtautua provokaattoreihin.

Ensin kannattaa katsoa peiliin. Miksi 5 000 ihmistä lukee Halla-ahon blogia? Onko media vaiennut jostain, mistä olisi pitänyt puhua?

Voi olla, että esimerkiksi kehitysyhteistyön tai maahanmuuton ongelmia on käsitelty silkkihansikkailla, kun vastustajille ei ole haluttu antaa vettä myllyyn.

Se ei ole järkevää, eikä verkkoaikana edes mahdollista. Holhoaminen ja sensurointi kääntyvät itseään vastaan. Harva oli varmaan edes kuullut Suomen Sisusta ennen kuin Matti Vanhanen meni pyytämään anteeksi sitä, että järjestö julkaisi kohutut Muhammed-pilapiirrokset.

Vaikeista asioista täytyy keskustella avoimesti, mutta oikeiden faktojen valossa. Esimerkiksi maahanmuuttajien rikokset ovat ikävää todellisuutta, mutta ne johtuvat tyypillisesti siirtolaisuuteen ja syrjäytymiseen liittyvistä tekijöistä – kysykää vaikka ruotsalaisilta, jotka muistelevat yhä kauhulla Suomesta 1960–70-luvuilla maahan muuttaneita puukkopekkoja.

Halla-aho julistaa pitävänsä länsimaista kulttuuria arvokkaampana kuin muslimikulttuuria.

Länsimainen kulttuuri ei kuitenkaan pohjaudu kieleen eikä kansallisuuteen vaan vapaiden ihmisten avoimeen keskusteluun, jossa ei julisteta vain omaa uskoa ja haukuta vastustajia vaan etsitään totuutta, kuunnellaan muiden mielipiteitä ja tunnustetaan joskus omatkin erehdykset.