torstai 1. huhtikuuta 2010

HS: Oikeustieteilijät arvostelevat KHO:n Hallbergia isoäitikirjeestä

Helsingin Sanomat: Oikeustieteilijät arvostelevat KHO:n Hallbergia isoäitikirjeestä 1.4.2010
Jyrki Virolainen: KHO:n Hallberg -asia: Valtiosääntöoppineetkin heräsivät vihdoin (blogi)

Valtiosääntöoikeuden tuntijat arvostelevat korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin toimia.

Asiantuntijoiden mielestä Hallberg ei olisi saanut puuttua egyptiläisen ja venäläisen isoäidin käännytyspäätökseen tuomioistuimen ratkaisun jälkeen.

Hallberg kirjoitti viime viikolla Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksille kirjeen, jossa hän esittää, ettei käännytyksen toimeenpanoa pidä kiirehtiä.

Kirjeen saatuaan poliisi viivästytti käännytyksiä.

Professoreiden mielestä Hallbergin puuttuminen poliisin toimintaan horjuttaa vallan kolmijakoa, jossa tuomio-, toimeenpano- ja lainsäädäntövalta ovat erillään.

"Hallbergin toiminta on erikoista myös siksi, että hän jäi korkeimman hallinto-oikeuden äänestyksessä vähemmistöön. Poliittisten johtopäätösten tekeminen tuomioistuimen ratkaisusta eivät kuulu hänen toimivaltaansa", sanoo Helsingin yliopiston yleisen oikeustieteen professori Kaarlo Tuori.

Hallberg vetosi ulkomaalaislakiin mahdollisesti tehtäviin muutoksiin, jotka tekevät isoäitien oleskelulupahakemusten uudelleenkäsittelyn mahdolliseksi.

Valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén korostaa, että tuomioistuin voi puuttua täytäntöönpanoon vain kuten laissa on sanottu.

"On hyvin ongelmallista, että yksi ratkaisua tekemässä ollut tuomari pyrkii poliisille osoitetulla kirjeellä vaikuttamaan ratkaisun täytäntöönpanoon", Hidén sanoo.

Vallan kolmijako-opissa Suomessa vahvimpana on säilynyt tuomioistuimien asema.

"Hallbergin juridinen asema on hyvin kyseenalainen: millä mandaatilla hän oikein toimii. Näyttää siltä, että poliisi tuntee olevansa alistussuhteessa korkeimman hallinto-oikeuden presidentille. Tosiasiassa he toimivat sisäministerin alaisuudessa", Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Antero Jyränki sanoo.

Poliisin toimia ihmettelee myös Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen.

"Hallbergin lausunto ei voi olla poliisiylijohtajalle mikään peruste ryhtyä viivästyttämään tuomioon täytäntöönpanoa. Kirjeessään Hallberg esiintyy ikään kuin korkeimman hallinto-oikeuden nimissä, mikä on suorastaan käsittämätöntä. KHO ei ole tehnyt päätöstä täytäntöönpanon vitkuttelusta", Ojanen sanoo.

Arvostelua saa myös tasavallan presidentti Tarja Halonen, joka ilmoitti KHO:n ratkaisun jälkeen pitävänsä tuomiota oikeustajun vastaisena.

Professoreiden mielestä poliitikkojen sekaantuminen tuomioistuimen lainvoimaiseen päätökseen sopii huonosti oikeusvaltioon.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) arvosteli KHO:n päätöstä.

____________________________________

Jyrki Virolainen: KHO:n Hallberg -asia: Valtiosääntöoppineetkin heräsivät vihdoin (blogi)

1. Olen ihmetellyt jo viikon verran, että missä kaikki korkeasti oppineet valtiosääntöviisaamme oikein luuraavat, kun he eivät ole puhuneet eivätkä pukisseet mitään Suomen valtiovallan käytössä parhaillaan meneillään olevasta vallankaappausyrityksestä.

2. Tarkoitan tietenkin KHO:n presidentti Pekka Hallbergin itsevaltiaita otteita KHO:n Faidail -päätöksen (8.3.2010) täytäntöönpanon keskeyttämisasiassa ja siihen liittyen Hallbergin toimia ulkomaalaislain asianomaisen pykälän muuttamiseksi niin, että se vastaisi hänen selvään vähemmistöön jäänyttä äänestyslausuntoaan Faidailin-päätöksessä.

3. Kuten olen blogissani moneen kertaan todennut, riippumattoman tuomioistuimen päällikkötuomari Hallberg näyttäisi rikkoneen toimillaan räikeästi vallan kolmijako-oppia sekaantumalla sekä lainsäädäntövallan että toimeenpanovallan käyttöön.

4. Hallbergia on asettunut tukeman maahanmuuttoministeri Thorsin ja pääministeri Vanhasen lisäksi myös Neljäs valtiomahti eli lehdistö pääedustajanaan Helsingin Sanomat. HS julisti jo viime viikolla heti Hallbergin toimien tultua julki, että nyt "isoäidit saivat vihdoin oikeutta." Ikään kuin lakia olisi jo muutettu Pekka Hallbergin mahtikäskyllä!

5. Helsingin Sanomat näyttää nyt palaavan hieman häntä koipien välissä takaisin ruotuun; samaan aikaan kun lehden päätoimittaja vaihtuu! Lehti on julkaissut tänään näkyvästi ykkösuutissivullaan laajan, toimittaja Petri Sajarin tunnetulla taidollaan laatiman uutisreportaasin otsikolla "Oikeusoppineet arvostelevat Pekka Hallbergin väliintuloa isoäitien asiassa."

6. Uutisjuttu on myös hs.fi:n tämän päivän numerossa.

7. Toimittaja Petri Sajari, jota olen avustanut joidenkin juttujen teossa, kysyi noin viikko sitten minultakin kantaa puheena olevaan Hallberg asiaan; olin tuolloin ehtinyt kirjoittaa blogissani jo ensimmäisen juttuni asiasta. Olin (muka) sen verran tuohtunut HS:n edellä mainitusta pääkirjoituksesta ("Isoäidit saivat vihdoin oikeutta"), että tokaisin toimittajalle siihen tapaan, että "minä en kyllä anna minkäänlaisia lausuntoja lehdelle, jossa kirjoitellaan noin idioottimaisia pääkirjoituksia."

8. Palautin Sajarin mieleen mieleen myös HS:n pääkirjoituksen 21.12.2008, joka koski yksityisten parkkiyhtiöiden toimintaa. Tuolloin lehti vihjaili pääkirjoituksessaan yksityisten parkkiyhtiöiden toiminnan olevan hämärää ja kenties jopa rikollista puuhaa; "Hämärän parkkisakotuksen on loputtava", huudettiin tuon pääkirjoituksen otsikossa. HS ennusti pääkirjoituksessaan, ettei KKO tule myöntämään ParkComille valituslupaa. Mutta kuten nyt tiedämme, asiassa kävi aivan toisin ja ParkComin toiminta todettiin KKO:n päätöksessä täysin lailliseksi.

9. Sanoin Sajarille myös, että kun häneltä menee ko. jutun tekoon reilu viikko, niin minä ehdin kirjoittaa samassa kyseisestä asiasta 4-5 blogijuttua. Näin on myös tapahtunut, sillä olen käsitellyt ennen tätä kirjoitusta Pekka Hallbergin toimintaa isoäitien käännytyspäätöksen yhteydessä jo neljässä blogissa:

- 234/25.3. KHO:n Pekka Hallbergilla outo kolmoisrooli
- 236/27.3. Isoäitien oleskelulupa-asia
- 237/30.3. KHO:n päätös Evelin Faidailia (Egypti) koskevassa asiassa
- 239/31.3. Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot

10. Helsingin Sanomien tämänpäiväisessä jutussa valtiosääntöoppineet (Jyränki, Hidén, Ojanen ja Tuori) näyttävät toistelevan aivan samoja asioita, joista olen itsekin kirjoittanut blogeissani. Hyvin näyttävät pojat lukeneen läksynsä! Nämä korkeasti oppineet valtiosääntöjuristimme eivät näytä pitävän omaa blogiaan, jossa voisivat ottaa tuoreeltaan kantaa asioihin.

11. Minusta valtiosääntöoikeus on aina ollut käytännön merkitykseensä nähden hieman yliarvostettu juridiikan osa-alue. Valtiosääntöoikeus on myös hyvin sangen suppea oikeudenala, jos sitä vertaa vaikkapa prosessioikeuteen, johon sisältyy myös insolvenssioikeus. Valtiosääntöoikeuteen kuuluvien säädösten määrä on tuskin kolmannestakaan prosessi- ja insolvenssioikeuden säädösmäärästä.

12. Valtiosääntöoikeusoppineiden oma hiekkalaatikko on perustuslakivaliokunta, jossa kuullaan kunkin käsiteltävänä olevan asian - usein myös aivan selviltä tuntuvien asioiden - yhteydessä suuri joukko valtiosääntöoppineita tai sellaisina itseään pitäviä juristeja. Yhtenä pääjehuna perustuslakivaliokunnan asiantuntijajoukossa on häärinyt vuosikymmeniä muuan Pekka Hallberg.