keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Savon Sanomat: Ylä-Savon afgaanit matkustivat 26 tuntia

Savon Sanomat: Ylä-Savon afgaanit matkustivat 26 tuntia 16.1.2013

Kodit Lapinlahdella ja Iisalmessa odottivat valmiina, kun Ylä-Savoon valituista Afganistanin kiintiöpakolaisista ensimmäiset saapuivat Suomeen tiistai-iltana.

Ensimmäisenä maahan saapui kaksi yksinhuoltajaäitiä perheineen. Toisella äidillä on kolme, toisella neljä lasta. Nuorimmat lapset ovat neljä- ja kuusivuotiaat.

– Saapuminen Kuopioon sujui rauhallisesti, vaikkakin äidit ja lapset olivat erittäin väsyneitä. Heillä oli takanaan 26 tunnin lento Iranin Teheranista, kertoi pakolaisasioiden palveluohjaaja Tiina Miettinen, joka oli afgaaneja vastassa pakolaisohjaaja Nina Herdin sekä SPR:n edustajien Pentti Rythin ja Taru-Maija Kokkosen kanssa.

Helsingistä afgaanien seurueeseen liittyi kaksi tulkkia, jotka ovat perheiden mukana tänään tiistaina, kun sopeutuminen uuteen maahan ja kulttuuriin alkaa.

– Perheet olisivat halunneet levätä ensimmäisen päivänsä, mutta valitettavasti keskiviikosta on tulossa kiireinen päivä. Me hankimme afgaaneille muun muassa henkilötunnukset ja jätämme hakemukset kelakorttia varten, Miettinen kertoo.

Lapinlahdelle asettuvaa perhettä odotti perillä rivitalokolmio. Iisalmelaisperheen uusi koti on kerrostalossa Lippumäellä.