perjantai 29. huhtikuuta 2016

Aamulehti: Radikalismin ehkäisy keskittyy nuoriin – Supo tietää yli 70 Irakiin tai Syyriaan lähtenyttä

Aamulehti/STT: Radikalismin ehkäisy keskittyy nuoriin – Supo tietää yli 70 Irakiin tai Syyriaan lähtenyttä 29.4.2016
Sisäministeriön tiedote: Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyssa keskityttävä erityisesti nuoriin

Väkivaltaista ekstremismiä eli ääritoimintaa pyritään ehkäisemään perjantaina hyväksytyllä ohjelmalla, jonka kohderyhmänä ovat radikalisoitumisvaarassa olevat. Sisäministeriön mukaan ehkäisyssä nuorilla ja perheillä on keskeinen merkitys.

– Erityisesti halutaan vahvistaa lasten ja nuorten kykyä tunnistaa ja suojautua väkivaltaan yllyttäviltä viesteiltä ja vaikuttamiselta, kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen sanoo.

Joka puolella Suomea tulee olla valmiudet ehkäistä radikalisoitumista. Ammattiryhmistä avainasemassa ovat esimerkiksi poliisi ja sosiaalityöntekijät.

Tavoitteena on myös kääntää laskuun Suomesta konfliktialueille lähtevien määrä.

Suojelupoliisin tiedossa on yli 70 ihmistä, jotka ovat lähteneet Syyriaan tai Irakiin toimiakseen terroristijärjestöissä tai tukeakseen niitä. Kokonaisuudessaan lähteneiden määrä voi olla virallista arviota suurempi. Todellinen lähteneiden määrä on suurempi, mutta siitä ei ole olemassa virallista arviota.

Ennalta ehkäisevää työtä tekevät poliisin lisäksi opettajat, sosiaalityöntekijät, terveysalan ammattilaiset, nuorisotyöntekijät, järjestöt ja yhteisöt. Erityisen keskeinen merkitys on perheillä ja nuorilla.