torstai 7. huhtikuuta 2016

HS: Vastaanottokeskuksiin kohdistuneiden iskujen tekijät saattavat välttää lain kouran – poliisi keskeyttänyt tutkintoja

Helsingin Sanomat: Vastaanottokeskuksiin kohdistuneiden iskujen tekijät saattavat välttää lain kouran – poliisi keskeyttänyt tutkintoja 7.4.2016

POLIISI on keskeyttänyt ainakin kahden turvapaikanhakijoiden majoitustiloihin kohdistuneen iskun tutkinnan, koska rikostutkijat eivät ole päässeet tekijöiden jäljille.

Keskeyttämispäätös tarkoittaa sitä, ettei poliisi enää tutki tapausta mutta tarvittaessa tutkinta voidaan avata myöhemmin uudelleen.

HS selvitti kymmenen vastaanottokeskukseen kohdistuneen iskun poliisitutkinnan tilanteen. Viidessä tapauksessa tekijät ovat yhä tavoittamatta, ja muissa viidessä tapauksessa poliisi näyttää selvittäneen teon.

Käräjätuomioita on kuitenkin annettu vasta vähän.

ISKUT alkoivat Suomessa viime syksynä, kun maahan tuli muutamassa kuukaudessa ennätysmäärä turvapaikanhakijoita ja lukuisille paikkakunnille perustettiin vastaanottokeskuksia.

Useita majoitustiloja kohti heitettiin muun muassa polttopulloja ja savupommeja.

”Tiedossamme olevissa tapauksissa epäillyt tekijät ovat olleet yleensä alkoholin vaikutuksen alaisia paikkakuntalaisia miehiä. Taustalla on vaikuttanut vähintäänkin maahanmuuttovastainen ajattelu, mutta iskuilla voi olla myös rasistinen motiivi”, kertoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Tommi Reen.

HÄMEENLINNAN Lammin iskun osalta poliisi on ainakin toistaiseksi nostanut kädet pystyyn ja keskeyttänyt tutkinnan. Kyseessä on yksi vakavimmista iskuista vastaanottokeskuksiin Suomessa.

Poliisi ei onnistunut selvittämään, kuka heitti viime lokakuussa palavan polttopullon SPR:n vastaanottokeskuksen käyttämän kerrostalon ikkunaan. Kerrosikkunan viimeinen ikkuna esti pullon lennon huoneeseen.

Huoneessa nukkui kaksi lasta.

Rikoskomisario Marko Mäkinen perustelee Lammin tutkinnan keskeyttämistä sillä, etteivät poliisin taktiset, tekniset ja muut tutkintatoimet johtaneet tekijän jäljille.

”Emme saaneet niiden avulla mitään lähtöjä tutkinnalle. Tutkintaa jatketaan, jos jotain uutta tulee vielä ilmi”, Mäkinen sanoo.

Lammin polttopulloiskuun reagoi lokakuussa tuoreeltaan myös pääministeri Juha Sipilä (kesk).

”Tuomitsen jyrkästi Lammin vastaanottokeskusta vastaan tehdyn tuhopolton yrityksen”, Sipilä kirjoitti Twitterissä.

POLIISI on keskeyttänyt myös Imatran tapauksen esitutkinnan. Siellä heitettiin vastaanottokeskukseen savupommi.

Myös Asikkalan vastaanottokeskuksen tuhopolttoyrityksen tutkinta näyttää olevan nyt umpikujassa. Poliisi aikoo päättää huhtikuun aikana, keskeyttääkö se rikoksen tutkinnan.

Luvatusta vihjepalkkiosta ei ole ollut apua Asikkalan tapauksen tutkinnassa.

Selvittämättä ovat myös muun muassa Kankaanpään ja Rauman epäillyt tuhopoltot, jotka kohdistuivat turvapaikanhakijoiden majoitustiloiksi kaavailtuihin rakennuksiin.

Poliisin mukaan Rauman tuhopolton mahdollinen motiivi voi tosin liittyä johonkin muuhunkin kuin turvapaikanhakijoihin.

POLIISI on löytänyt epäillyt tekijät muun muassa Kouvolan, Siilinjärven, Ylivieskan, Oulun ja Petäjäveden iskuihin, joskin vasta pieni osa tapauksista on johtanut käräjille.

Ensimmäisenä tuomion sai noin 50-vuotias mies, joka oli tuomion mukaan heittänyt polttopullon hätämajoitustilojen ovelle Kouvolassa. Rangaistuksena oli yhden vuoden ehdoton vankeustuomio.