HS: Neljä ihmistä, joille Suomi antoi pakit

Helsingin Sanomat: Anu Kantola: Neljä ihmistä, joille Suomi antoi pakit 5.4.2016

ELÄMME hetkiä, jotka kirjoitetaan historiaan sukupolviksi eteenpäin. Yksi sellainen hetki oli viime vuodenvaihteessa, kun YK:n kidutuksen vastainen komitea CAT antoi Suomelle päätöksen ihmisoikeuksien rikkomisesta.

Päätöksen aiheena oli angolalainen sikäläisessä vapautusliikkeessä toiminut mies. Sotilaat nappasivat hänet kadulta, hakkasivat aseenperillä ja veivät eristykseen, jossa miestä valvotettiin kuukausi vähällä ruualla ilman sairaanhoitoa siinä uskossa, että hän kuolisi. Lopulta mies lahjoi vartijan ja pakeni ­Suomeen.

Mitä Suomi teki? Päätti palauttaa hänet takaisin. Vuosien jälkeen CAT päätti, että Suomi rikkoi YK:n kidutuksen vastaista sopimusta.

SUOMI on alkanut saada muitakin samanlaisia päätöksiä. Vuosi sitten CAT:n langettava päätös tuli kongolaisesta naisesta, joka oli toiminut naisjärjestössä ja oppositiopuolueessa. Nainen vangittiin, häntä pidettiin kuopassa, pahoinpideltiin ja raiskattiin kahden kuukauden ajan. Lopulta hän pakeni paikallisen kirkon suojiin ja Suomeen.

Ja oli myös kaksi iranilaista miestä, joiden käännyttämisen CAT esti. Toiselta otettiin vaatteet ja häntä ki­dutettiin kylmällä vedellä, sähköllä, polttamalla ja riiputtamalla käsistä ja jaloista. Kiduttajat pahoinpitelivät erityisesti vartalon vasenta puolta, koska miestä pidettiin vasemmistolaisena jumalan vihollisena. Toista miestä hakattiin, hänen vasen kätensä murjottiin, ja hänen sidottiin keppiin niin, että jalat nostettiin ylös ja nenään kaadettiin vettä.

CAT saa arvioitavakseen vain hyvin selvät kidutustapaukset, jotka ovat samalla vain jäävuoren huippu. On myös joukko tapauksia, joissa CAT ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ovat estäneet käännytyksen kevyemmällä toimenpidekiellolla.

KIDUTETTUJA on yritetty käännyttää, kun turvapaikanhakijoita oli 3 000 vuodessa. Nyt heitä saapui talvessa kymmenkertainen määrä. Sadat uudet puhuttelijat ovat kokemattomia, eikä oikeusavustajia riitä kaikille. Hallitus miettii rajoituksia oikeusapuun ja valitusaikoihin. Poliittinen ilmapiiri keskittyy huijareiden paljastamiseen.

On hienoa, että prosessia vauhditetaan, mutta turvapaikkakäsittelyn tarkoitus ei ole vain paljastaa huijareita vaan tunnistaa kidutuksen ja vainon uhrit. On vaara, että Suomi alkaa tehdä yhä enemmän vääriä päätöksiä.

Turvapaikan hakeminen perustuu ihmisoikeuksiin. Onko ihmisoikeuksista tulossa luksusta, johon meillä ei ole enää varaa? Ihmisoikeuksien poliittinen historia menee suunnilleen niin, että toisen maailmansodan raunioilla kansakunnat huokasivat, ettei enää koskaan sotaa. Miljoonia ihmisiä oli kaasutettu ja tapettu rintamilla ja vankileireillä. Sitten joku keksi ihmisoikeudet: niitä kirjattiin perustuslakeihin ja niitä varten perustettiin kansainvälisiä järjestöjä ja tuomioistuimia.

IHMISOIKEUKSIA poljetaan edelleen laajasti. Diktatuurit, teokratiat ja kommunistiset valtiot ovat pahimpia. Mutta ihmisoikeuksien nimissä on myös parannettu oikeusjärjestelmiä, vähennetty mielivaltaisuutta ja pelastettu ihmishenkiä.

Ihmisoikeudet ovat erityisesti länsimaisten oikeusjärjestelmän perusta. Ne kertovat siitä, mistä länsimaisessa yhteiskunnassa on kyse. Siksi ihmisoikeuksilla on väliä, kun länsimaihin pakenee joukko ihmisiä Euroopan ulkopuolelta. Ihmisoikeudet ovat vastaiskumme diktatuureille ja teokratioille.

Tämän talven hetket piirtyvät monen suvun historiaan, kun tulevat sukupolvet muistelevat suurta sotaa ja sitä, kuinka joku isovanhemmista pakeni Suomeen ja aloitti uuden elämän.

PARIISIN ja Brysselin terrori-iskuissa kävi selväksi, että toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajien kotouttaminen ei ole onnistunut. Ensimmäisen polven maahanmuuttajat eivät yleensä aiheuta ongelmia, he pinnistelevät pärjätäkseen uudessa maassa. Jos heidän lapsensa ja lapsenlapsensa kokevat olevansa toisen luokan kansalaisia, tulee ongelmia.

Olisi tärkeää, että tarina, joka nyt kirjoitetaan, on hyvä. Tarina suomalaisesta yhteiskunnasta, joka teki parhaansa auttaakseen pakolaiset uuteen alkuun, vaikka oli talouskriisissä itsekin.

Suvun tarinan ei pitäisi olla sellainen, että vapausliikkeessä ollut isoäiti joutui kidutetuksi kotimaassaan ja pelkäsi sitten vuosikausia taistellessaan turvapaikasta maassa, joka antoi sen vasta YK:n pakottamana.

Hyvä tarina tietty sekin, mutta surkea pohja kotoutumiselle.