lauantai 2. huhtikuuta 2016

Ilkka: Islaminvastaisia iskulauseita eri puolilla Pohjanmaata

Ilkka: Islaminvastaisia iskulauseita eri puolilla Pohjanmaata 2.4.2016

Islaminvastaisia kylttejä ja lakanoita on ilmaantunut eri puolille Pohjanmaata.

– Poliisille on tullut useita ilmoituksia iskulauseista muun muassa Vaasasta, Seinäjoelta ja Kokkolasta, komisario Pasi Aho Pohjanmaan poliisista kertoo.

Aho muistuttaa, että sitä mukaa, kun poliisi tuollaisen lakanan tai kyltin löytää, se otetaan pikapikaa pois.

Islamia ja ulkomaalaistaustaisuutta vastustavia kylttejä on tämänhetkisen käsityksen mukaan ripusteltu lauantain vastaisena yönä tai varhain lauantaina.

– Poliisi on saanut ilmoituksia kylteistä ja lakanoista viimeisen parin tunnin aikana, Aho kertoi lauantaina puolen päivän aikoihin.

Koska kylttejä ja lakanoita on ilmaantunut teiden varsille niin paljon, saattaa olla, että asialla on useita tekijöitä.

– Ehtiikö yksi ihminen edes saada näin paljon aikaan vai onko tässä kyse jostain suuremman joukon suunnitelmallisuudesta, Aho pohtii.

Silminnäkijä kertoi toimitukselle, että Isossakyrössä valtatien varrella eli niin sanotun Sinisen tien varrella olevassa kivessä oli aamupäivällä suuri lakana, jossa oli Islamia herjaava teksti.

– Kankaassa oli jopa puupainot, että se pysyy paikallaan, hän kertoo.

Vajaa 10 kilometriä ennen Ylistaroa mielenilmaisu oli ripustettu Seinäjoen kaupunginteatterin ilmoituksen päälle. Ohikulkijan mukaan tuo kyltti tuntui olevan samaa sarjaa kivessä olevan kyltin kanssa.

Toimitukseen yhteyttä ottaneen lukijan mukaan Sopurahan lähistölle oli lauantaina ilmaantunut lakana, jossa on islaminvastainen teksti.

Aho muistuttaa, että banderollin pystyttämiseen vaaditaan aina maanomistajan lupa ja myös tiehallinnolla on sanottavansa asiaan.

– Kylttiä ei tietenkään saa ripustaa ilman lupaa minne vaan. Niistähän voi olla vaaraa myös liikenneturvallisuudelle, Aho sanoo.