HS: Pakolaispolitiikan teoria ja käytäntö

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Pakolaispolitiikan teoria ja käytäntö 25.4.2016

Turvapaikanhakijakriisi leimasi Juha Sipilän hallituksen alkutaivalta ja teki siitä monin tavoin poikkeuksellisen.

VIIME SYKSY myllersi Suomen turvapaikkapolitiikan ja maahanmuuttokeskustelun perusteellisesti. Vuonna 2015 jätettiin enemmän turvapaikkahakemuksia kuin kymmenen viime vuoden aikana yhteensä. Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi suhteessa edellisvuoteen enemmän kuin missään muussa EU-maassa.

Kuukausiennätys tehtiin syyskuussa, jolloin turvapaikanhakijoita tuli 10 836. Se oli lähes 27-kertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Nyt, puoli vuotta myöhemmin, tilanne on jo täysin toinen. Maaliskuussa Suomesta haki turvapaikkaa 359 henkeä. Se on kaksi turvapaikanhakijaa enemmän kuin vuosi sitten maaliskuussa.

Mitä tässä välissä oikein tapahtui Suomen turvapaikkapolitiikassa? Paljon ja poikkeuksellisen lyhyessä ajassa, kovasanaisen kansalaiskeskustelun säestämänä.

Tornioon perustettiin järjestelykeskus. Hylätyt motellit täytettiin kerrossängyillä ja muutettiin vastaanottokeskuksiksi. Maahanmuuttovirasto rekrytoi lisää väkeä. Turvapaikkaprosessiin pantiin vauhtia kaikissa portaissa. Kotouttamissuunnitelmat kaivettiin päivitettäviksi. Tulijoiden koulutustaustoja selvitettiin.

Viranomais-Suomi ratkoi uutta tilannetta varsin ripein ottein ja käytännöllisesti. Korostettiin kansallista turvallisuutta, varautumista ja turvapaikanhakijoiden julkistaloudelle tuomia kustannuksia. EU:ta kriisi repi kovasti, ja kriisi löi kiilan myös pohjoismaiseen rajayhteistyöhön. EU:ssa Suomi päätyi pitkälti tukemaan komission linjaa, pitelemään pystyssä Schengenin sopimusta ja jakamaan osaltaan taakkaa.

Suomen turvapaikkapolitiikka mullistui historiallisella tavalla. Liikkeelle ei lähdetty tyhjästä, mutta tahti oli tiivis. Hallitus linjasi syyskuussa ensimmäiset uudet toimet. Turvapaikkapoliittinen ohjelma tuli joulukuussa. Sitä, että tavoitteena on rajoittaa turvapaikanhakijoiden määrää, ei kätketty rivien väliin. Turvapaikkapolitiikkaa kiristettiin niin paljon kuin EU-direktiivit ja perustuslaki sallivat. Samoin teki moni muu EU-maa.

Turvapaikanhakijakriisi leimaa Juha Sipilän (kesk) hallituksen alkutaivalta ja tekee siitä monin tavoin poikkeuksellisen. Venäjä käytti tilanteen hyväkseen ja pakotti Suomen kanssaan kahdenväliseen rajasopimukseen, jotta turvapaikanhakijoiden tulo itärajan yli saatiin loppumaan.

Jo kesällä tilanteen nopea kehittyminen yllätti hallituksen. Etenkin perussuomalaisilta odotettiin kovaa linjaa. Voi kuitenkin kysyä, miten perussuomalaisten kädenjälki oikein on näkynyt – vai oliko kyse ratkaisuista, joihin myös muut olisivat päätyneet tasapainotellessaan yhä vaikeammaksi muuttuvan kriisin keskellä vaikeassa taloustilanteessa, nykyisessä eurooppalaisessa ilmapiirissä ja Venäjän painostaessa?

Oppositio toki arvosteli linjauksia, ja kritiikkiä saa eritoten perheenyhdistämisen vaikeuttaminen. Voi kuitenkin sanoa, että oppositio pitkälti ymmärsi hallitusta. Kaikkia yhdisti myös huoli äärioikeiston noususta. Kovin kritiikki kuultiinkin kansalaisilta.

Yhden peilin hallitukselle antaa Ruotsi. Siellä turvapaikanhakijatilannetta ratkoo sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen hallitus, joka on kiristänyt Ruotsin turvapaikkapolitiikkaa ennennäkemättömällä tavalla. Ruotsin esimerkki näyttää, ettei hallituspohjalla välttämättä ole suurta vaikutusta turvapaikkapolitiikkaan. Kaikki ovat joutuneet arvioimaan linjaansa uusiksi. Ruotsissa ympäristöpuolue teki täyskäännöksen.

Syksy oli poikkeuksellinen, ja ehkä isoja eroja ei siksi ole. Turvapaikanhakijoiden seuraava aalto testaa nyt luodun politiikan. Painotuksissa maahanmuutto erottelee yhä puolueet. Samaan aikaan siitä on tullut myös puolueita yhdistävä teema. Pelko äärioikeiston noususta on todellinen, ja se näkyy läpi puoluekentän.