torstai 16. joulukuuta 2010

Keskisuomalainen: Maahanmuuttajat vastustavat kansalaisuustestiä

Keskisuomalainen: Maahanmuuttajat vastustavat kansalaisuustestiä 16.12.2010

Maahanmuuttajat eivät innostu ajatuksesta ottaa käyttöön kansalaisuustesti. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (Etno) maahanmuuttajajäsenten mielestä testi olisi hankala toteuttaa järkevästi eikä se kannustaisi aktiiviseen kansalaisuuteen.

- Kansalaisuuden hakeminen on jo nyt hidasta ja kallista, ja testi hankaloittaisi sitä entisestään, sanoo Etnon jäsen Petr Potchinchtchikov.

Hänen mukaansa olisi käytännössä mahdotonta kehittää testiin järkevää sisältöä, sillä kantasuomalaisillakaan ei ole yhtenäistä käyttäytymisnormistoa. Testillä olisi myös vaikea mitata maahanmuuttajan kotoutumista, sillä se perustuisi väkisinkin asioiden ulkoa opetteluun.

- Sitä paitsi suuri osa kantasuomalaisistakaan ei läpäisisi sellaista testiä.

YLE: Imatralla ehkäistään romanilasten syrjäytymistä

YLE Etelä-Karjala: Imatralla ehkäistään romanilasten syrjäytymistä 16.12.2010

Vuoksenniskan koulussa järjestetään romanikielen kursseja ja motivoidaan lapsia hankkimaan itselleen parempi koulutus. Tavoitteena on ehkäistä romaniväestön syrjäytymistä.

Verkkouutiset: Rasistisia rikoksia pyritään kitkemään pontevammin

Verkkouutiset: Rasistisia rikoksia pyritään kitkemään pontevammin 16.12.2010

YLE TV1: Hallitus haluaa puuttua tiukemmin internetin rasismi- ja vihakirjoitteluun (Brax) (video, 2:24)
FST5: Regeringen vill skärpa straffen för rasistiska brott (Brax) (video, 1:32)
FST5: Invandrare har också fördomar mot varandra (video, 2:01)
Helsingin Sanomat: Tougher punishments planned for hate crimes 17.12.2010

Hallituksen esitys (PDF-tiedosto, 81 sivua, 551 kt)

Rasistisia rikoksia halutaan kitkeä nykyistä pontevammin. Hallituksen esittämillä uudistuksilla pyritään torjumaan rasistista ja muukalaisvihamielistä propagandaa, joka leviää helposti erityisesti netissä.

Lakia esimerkiksi selvennettäisiin niin, että nettilinkin tarjoaminen rasistisille sivuille voisi olla joissakin tapauksissa kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Uusi rikosnimike olisi törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Sitä voitaisiin soveltaa tapauksiin, joissa kehotetaan esimerkiksi joukkotuhontaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon.

Monitori: Alexis Kouros: Suomeen perustettava siirtolaisparlamentti yhdistää maahanmuuttajat

Monitori: Alexis Kouros: Suomeen perustettava siirtolaisparlamentti yhdistää maahanmuuttajat 16.12.2010

Suomeen on parhaillaan perusteilla monikulttuurinen keskustelufoorumi, siirtolaisparlamentti. Sen tavoitteena on antaa Suomessa asuville siirtolaisille yhtenäinen ääni heitä koskevissa asioissa. Vielä ei tiedetä, millaiseksi tämä ääni muodostuu. Parlamentin perustajiin kuuluva, päätoimittaja Alexis Kouros toteaa, että siirtolaisten ääni on kuuntelemisen arvoinen. Parlamentille löytyy myös vastustajia, kuten Veronika Solovian, joka toi vastustusadressin sisäministeriöön.

Sari Sarkomaa: Jouluevankeliumi kuuluu lasten joulujuhliin

Verkkouutiset: Sari Sarkomaa: Jouluevankeliumi kuuluu lasten joulujuhliin (blogi) 16.12.2010

Joulu- ja kevätjuhlien läheisyys tuo aina tullessaan paljon iloa, mutta myös pohdintaa koulujemme ja päiväkotiemme perinteistä.

Oli hätkähdyttävää kuunnella TV-uutisissa opettajien puheenvuoroja, joissa pohdittiin, voiko joululaulua "Joulupuu on rakennettu" laulaa koulun tai päiväkodin juhlissa. Totta kai voi. On toivottavaa ja arvokasta, että perinteisiä joululauluja lauletaan lastemme juhlissa tänään ja tulevaisuudessa. Joulu on osa suomalaista kulttuuria ja perinnettämme ja sen vietto on olennainen osa koulujen ja päiväkotien toimintaa.

Sisäministeriö: ETNO:n kannanotto hallituksen ohjelmaan vuosille 2011-2015

Sisäministeriö: ETNO:n kannanotto hallituksen ohjelmaan vuosille 2011-2015 16.12.2010

Etnisten suhteiden neuvottelukunta esittää, että seuraava hallitus edistää maahanmuuttajien osallisuutta suuntaamalla aiempaa enemmän resursseja etnisten vähemmistöjen järjestötoiminnan ja uskonnollisten yhteisöjen tukemiseen. Myös asenneilmapiirin kovenemiseen on selkeästi tartuttava.

Sisäministeriön yhteydessä toimiva Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) painottaa, että eri väestöryhmien ja uskontokuntien välisen vuorovaikutuksen edistäminen tulisi määrätietoisesti huomioida osana kaikkea hallituksen toteuttamaa politiikkaa vuosina 2011-2015. ETNO esittää, että hallituksen tulee toimia aktiivisesti rasismia, muukalaisvihamielisyyttä ja syrjintää vastaan. Näin tuetaan myös suomalaisen yhteiskunnan vakautta.

AlueSanomat: Ruotsin tapahtumat tuovat esille realiteetit myös Suomessa

AlueSanomat, lukijalta: Pekka Sivonen: Ruotsin tapahtumat tuovat esille realiteetit myös Suomessa 15.12.2010

Nyt jopa naapurimaassamme Ruotsissa on herätty arkeen ja todellisuuteen siitä, millaisia uhkia ja seurauksia myös meillä pohjois-maissa voi olla silloin, kun on kysymys maahanmuuttajista.

Hallitsematon maahanmuutto ei voi tuoda tullessaan muuta kuin ongelmia. Se myös meillä Suomessa pitäisi lopultakin ymmärtää, vai kuuluuko nämä pommi-iskutkin siihen suvaitsevaisuuden piikkiin, jolla ei näiden hörhöilijöiden mukaan ole kärkeä ollenkaan. Siihen piikkiin mahtuu ilmeisesti heidän mukaansa mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa.

YLE: Rangaistukseen tuomituista 9 prosenttia ulkomaalaisia

YLE Uutiset: Rangaistukseen tuomituista 9 prosenttia ulkomaalaisia 16.12.2010

Käräjäoikeuksissa tuomittiin rangaistukseen viime vuonna 5 900 ulkomaiden kansalaista, mikä oli 9,1 prosenttia kaikista tuomituista. Tilastokeskuksen mukaan tuomittujen ulkomaalaisten määrä lisääntyi vajaat 10 prosenttia vuodentakaisesta ja osuus kaikista tuomituista yhden prosenttiyksikön.

Joka toisella tuomitulla ulkomaalaisella oli vakituinen asuinpaikka Suomessa.

YLE: Maahanmuuttajien määrä väheni

YLE Uutiset: Maahanmuuttajien määrä väheni 16.12.2010

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli marraskuun lopussa 5 373 600. Suomen väkiluku kasvoi tammi-marraskuun aikana 22 150 ihmisellä. Se on 1 450 vähemmän kuin vuosi sitten.

Maahanmuuttajia oli nyt runsaat 12 000 enemmän kuin maastamuuttajia. Suomeen muutti 22 900 ihmistä ja Suomesta pois 10 900. Suomeen muutti lähes 2 000 ihmistä vähemmän kuin viime vuonna. Myös maastamuutot vähenivät 450 ihmisellä.

Lapsia on syntynyt runsaat 56 000. Heitä on 600 enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.

Myös kuolleita oli 500 enemmän kuin viime vuonna, 46 000.

Freddy Van Wonterghem: Siirtolaiset eivät tarvitse omaa parlamenttia

Helsingin Sanomat, mielipide: Freddy Van Wonterghem: Siirtolaiset eivät tarvitse omaa parlamenttia 16.12.2010
Helsingin Sanomat, mielipide: Alexis Kouros: Siirtolaisparlamentti edistäisi integraatiota 15.12.2010

Alexis Kouros puolusti voimakkaasti (HS Mielipide 15. 12.) siirtolaisparlamentin tarvetta. Siirtolaisparlamentin vastaisen adressin toisena luovuttajana haluaisin tuoda esiin omat näkemykseni.

Ainoa seikka, joka meitä erottaa kantasuomalaisista on, että olemme syntyneet Suomen rajojen ulkopuolella. Yhteistä kantasuomalaisten kanssa on se, että kaikesta huolimatta olemme syntyneet samalla planeetalla. Ainoat ongelmat, jotka meitä siirtolaisia yhdistävät, ovat alkuvaiheen kieliongelma sekä vaikeudet sosiaalisen verkon luomisessa.

Kaikki muut ongelmat ovat yhteisiä kantaväestön kanssa. Minä ja melkoinen määrä muita siirtolaisia emme kaipaa emmekä halua, että pieni siirtolaisista koostuva elitistinen ryhmä alkaisi edustaa meitä.

THL kehittänyt sairaanhoitajien työperusteisen maahanmuuton toimintatapoja

THL kehittänyt sairaanhoitajien työperusteisen maahanmuuton toimintatapoja 16.12.2010

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kehittänyt toimintatapoja, jotka edistävät sairaanhoitajien työperusteista maahanmuuttoa EU-maista Suomeen.

THL toteutti Euroopan sosiaalirahaston varoin Attraktiivinen Suomi -hankkeen marraskuusta 2008 joulukuuhun 2010. Hankkeessa olivat mukana myös Helsingin kaupunki ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS), jotka työllistävät eniten sairaanhoitajia Suomessa.

Vantaan Lauri: Avoin vai suljettu

Vantaan Lauri, pääkirjoitus: Avoin vai suljettu 16.12.2010

Terrorismille ei pidä antaa periksi. Terrori-iskujen tekijät voittajat, jos länsimaat vetäytyvät kuoreensa ja sulkevat rajansa. Jos rasismi lisääntyy ja muslimeja aletaan kohdella karsaasti, terroristit saavat kaipaamaansa sytykettä vihan ideologialleen. Jos Afganistan jätetään yksin talibanin armoille ja pakolaiset leireilleen, terroristit riemuitsevat.

Tukholman itsemurhaisku, joka ei onneksi kunnolla onnistunut, toi terrorismin Pohjolaan. Tämä ei ole suuri yllätys, sillä Afganistanin sodassa mukana olevat Pohjoismaat ovat osa pienten ääriliikkeiden vihaamaa länttä. Silti Ruotsi ja Suomi eivät ole terroristien pääkohde, eikä hysteriaan ole aihetta. Isku kuitenkin osoitti, että maailma on pieni sekä hyvässä että pahassa. Mitä tahansa voi sattua missä vain. Yleensä maailman avartumisen seuraukset ovat kuitenkin hyvät. Vai kuinka moni oikeasti haluaisi elää maailmassa, jossa kansat olisi suljettu omien rajojensa sisäpuolelle, matkailu olisi kielletty, tavaroiden tuonti ja vienti olematonta ja ulkomailta tulevia ajatuksia ja sanoja rajoittaisivat sensuuriviranomaiset? Siis moniko haluaisi elää Pohjois-Koreassa?

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Aamulehti: Vanhasta ja Kataista netissä uhkaillut kiistää rikokset

Aamulehti/STT: Vanhasta ja Kataista netissä uhkaillut kiistää rikokset 15.12.2010

Kahden ministerin uhkailusta syytetty mies kiistää syyllistyneensä rikoksiin.

Internetin keskustelupalstoilla julkaistiin keväällä kirjoituksia, joissa uhattiin valtiovarainministeri Jyrki Kataista (kok) ja silloista pääministeriä Matti Vanhasta (kesk). Tekstissä puhuttiin myös eduskunnan räjäyttämisestä.

Syytetyn puolustuksen mukaan kirjoitus oli pienelle ryhmälle tarkoitettu ja pakinatyylinen. Puolustus katsoo, ettei kenellekään ollut syytä pelätä.

Kouvolan Sanomat: Rohkeutta päättäjille

Kouvolan Sanomat, mielipide: Ashraf Benyamin: Rohkeutta päättäjille 15.12.2010

Olen todella iloisesti yllättynyt valtavasta kannatuksesta, jota olen saanut monilta kirjoituksestani (KoSa 9.12.) maahanmuuttajanaisten uimavuoroista. Lämmin kiitos teille kaikille! Se vahvistaa, että suomalainen katuihminen haluaa pitää omasta kulttuuristaan kiinni eikä halua luopua siitä. Sitten se on se yhteiskunta, josta olen ylpeä asuessani. Maassa maan tavalla -periaatteella eletään koko maailmassa paitsi muutamassa Euroopan maassa, jotka ovat antaneet periksi tässä asiassa. Nyt ne maksavat siitä kovan hinnan. Toivottavasti Suomi ei seuraa niitä. Vaara alkaa olla jo niin lähellä, Tukholmassakin.

tiistai 14. joulukuuta 2010

YLE: Moni koulu pitää uskonnollisen joulujuhlan erikseen

YLE: Moni koulu pitää uskonnollisen joulujuhlan erikseen 14.12.2010

Kouluissa ja päiväkodeissa on jälleen mietitty, millaista ohjelmaa joulujuhlassa voi esittää. Opetushallitus lähtee siitä, että kaikki oppilaat voivat osallistua juhlaan. Moni koulu onkin erottanut uskonnollisen juhlan omaksi kokonaisuudekseen.

HS: Somaliliiton saama sianpää lähetettiin ehkä Tampereelta

Helsingin Sanomat: Somaliliiton saama sianpää lähetettiin ehkä Tampereelta 14.12.2010

Somaliliittoa kohtaan on tehty tänä vuonna selvästi enemmän ilkivaltaa kuin aiemmin, kertoo liiton puheenjohtaja Abdirashid Dirie.

”Vuoden aikana ongelmia on ollut monta kertaa, sitä ennen ei juuri mitään.”

Maanantaina liiton toimistolle saapui sianpään sisältänyt postipaketti. Viikko sitten joku rikkoi toimiston ikkunan, ja aiemmin ikkunaan on heitetty kananmunia. Kesällä postilaatikosta sisään kaadettiin pari litraa öljyä.

Svenska YLE: "Radikala värvare också i Finland"

Svenska YLE: "Radikala värvare också i Finland" 14.12.2010
Svenska YLE: "De radikala muslimerna är fler än någon handfull" 16.12.2010

Det somaliska samfundet har redan en längre tid varit rädd för att marginaliserade unga somalier kan bli hjärntvättade i samband med bönestunder. Det säger den Somalia-födde frilansjournalisten Wali Hashi.

Redan i ett tidigt skede meddelade Finlands somaliska samfund att man är chockade över bombdådet i Stockholm. Samtidigt försäkrade man att det inte finns islamistiska extremrörelser i Finland.

Enligt Wali Hashi har radikala värvare ändå dykt upp också i finländska moskéer, precis som i resten av Norden. De försöker värva unga finländska somalier till jihad-krigare utomlands. Enligt Wali Hashi är de unga ett lätt byte.

Hashi har ändå svårt att tro att värvarna skulle vara här för att uppvigla till terrordåd i Finland.

YLE: Syyttäjä tyytymätön Thors-tuomioon

YLE: Syyttäjä tyytymätön Thors-tuomioon 14.12.2010

Ministeri Astrid Thorsin uhkailu-oikeudenkäynnin syyttäjä on ilmoittanut olevansa tyytymätön Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomioon. Käräjäoikeus tuomitsi Thorsia internetissä uhkailleen miehen kunnianloukkauksesta, laittomasta uhkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Miehelle tuli maksettavaksi 80 päiväsakkoa eli hänen tuloillaan 640 euroa. Syyttäjällä on aikaa jättää varsinainen valitus tammikuun alkupuolelle asti.

Jos valitus tehdään, asian käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Husein Muhammed: Demokraattisen yhteiskunnan suurin uhka: islamistien ja rasistien epäpyhä allianssi

Husein Muhammed: Demokraattisen yhteiskunnan suurin uhka: islamistien ja rasistien epäpyhä allianssi 14.12.2010

Viime lauantaina Tukholmassa räjähti pommi, joka olisi voinut tappaa useita henkilöitä. Onneksi pommin ainoaksi ihmisuhriksi joutui räjäyttäjä itse.

Viime viikolla Helsingissä rikottiin Suomen somaliliiton toimitilojen ikkunoita. Eilen toimitiloihin oli jätetty sianpää.

Poliisi selvittää vielä tapahtumien motiiveja. Edellinen on paljastumassa radikaali-islamistin terroriteoksi, jälkimmäisen motiivina on todennäköisesti rasismi.

Uusi Suomi: ”Heidät laitettiin rasisteiksi, ja sillä siisti”

Uusi Suomi: ”Heidät laitettiin rasisteiksi, ja sillä siisti” 14.12.2010
Mansikkamaan vartijat -historiikki (pdf)

Suomalaisen ulkomaalaispolitiikan kompastuskivi on ollut viranomaisten suhde mediaan. Tänään julkistettu kirja Mansikkamaan vartijat (Maahanmuuttovirasto, 2010) kertoo, kuinka ulkomaalaispolitiikkaa on riepoteltu julkisuudessa.

Ulkomaalaisvastaisuudessa on usein kyse tarkkaan ottaen pakolaisvastaisuudesta, mutta ei niinkään periaatteellisesta itsekkyydestä pakolaisvirtojen edessä kuin turvapaikkamenettelyn väärinkäytöksistä.

Kaleva: Ruotsin pommi-isku on muistutus myös Suomelle

Kaleva, pääkirjoitus: Ruotsin pommi-isku on muistutus myös Suomelle 14.12.2010
Turun Sanomat, pääkirjoitus: Yhteiskuntamallia koetellaan

Kaksi räjähdystä vavisutti Tukholman keskustaa lauantaina iltapäivällä viiden aikaan. Pian kävi selväksi, että kyse oli terrori-iskusta. 28-vuotias irakilaistaustainen mies ilmoitti uutistoimisto TT:lle ja turvallisuuspoliisi Säpolle ennalta pommiaikeistaan.

Nähtävästi vain pommimiehen kömpelyys ja hyvä onni estivät perusteellisen tuhon. Iskun tekijä kuoli itse ja kaksi muuta ihmistä loukkaantui lievästi. Ruotsin poliisi pitää suhteellisen varmana, ettei mies toiminut yksin. Teon motiiveja selvitellään vielä. Alustavien tietojen perusteella ne liittyvät radikaaliin islamilaisuuteen.

Aamulehti: Toimiiko kotouttaminen vai provosoiko se ääriryhmiä?

Aamulehti: Toimiiko kotouttaminen vai provosoiko se ääriryhmiä? 14.12.2010

Kotouttaminen on maahanmuuttajien opettamista maan tavoille, kieleen, kulttuuriin ja ylipäänsä ympäröivässä yhteiskunnassa pärjäämiseen. Kotouttaminen nähdään virallisessa Suomessa lähes yksinomaan positiivisena ja tavoiteltavana keinona, päämääränäkin.

Kotoutus kielikursseineen ja työnhakukoulutuksineen on myös valtaosalle vieraista kulttuureista Suomeen muuttaneita tervetullut tapa päästä sisään tähän 5,5 miljoonan suomalaisen omaan suljettuun klubiin.

Mutta joissakin tapauksissa tarina päättyy kodikkaan kotoutumisen sijasta tuhoon.

MTV3: Nuoret: Vaaleissa puhuttava homoista ja maahanmuutosta

MTV3: Nuoret: Vaaleissa puhuttava homoista ja maahanmuutosta 14.12.2010

Opintotuki, seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja maahanmuutto. Siinä suomalaisnuorille tärkeimmät vaalikysymykset ensi kevään eduskuntavaaleissa.

T-Median ja Taloudellisen tiedotustoimiston teettämässä kyselyssä nuoret olivat sitä mieltä, että opintotuen korotus on tärkein omaan ehdokasvalintaan vaikuttava asia. Kyselyyn vastanneista 16-21-vuotiaista nuorista 34 prosenttia nostaa korotuksen kolmen tärkeimmän asian joukkoon.

Nuorille miehille ehdokkaan kanta maahanmuuttoon on kuitenkin opintotuen korotusta ratkaisevampi asia äänestyspäätöstä tehtäessä. Vastanneista miehistä kaksi kolmasosaa haluaisi rajoittaa maahanmuuttoa.

maanantai 13. joulukuuta 2010

HBL: Begränsad yttrandefrihet

HBL, Läsarnas brev: Hans Ånäs: Begränsad yttrandefrihet 13.12.

Justitieminister Tuija Brax tillsatte sommaren 2009 en kommitté som skulle uppgöra ett lagförslag om kriminalisering av rasistiska och främlingsfientliga handlingar som begås i datasystem.

Till grund för lagsförslaget ligger EU:s rambeslut 2009/913/RIF och dessutom ett tillägsprotokoll om brottslighet på internet (2003). Lagförslaget kan tolkas some ett direkt angrepp på yttrendefrihetens principer och mot grundlägande demokratiska värden och beror huvudsakligen internet.

På grund av rasism och främlingsfientligher inte kan definieras exakt eller objektivt betyder detta i praktiken att praktiskt taget vem som helst kan åtalas för vad som helst. Det som yttras eller sägs på internet och inte anses stä i överensstämmelse ned den multikulturella agenda kan betraktas som rasistikt eller främlingsfientligt och kan leda till åtal. Maximistraffet skulle kunna bli upp till 4 års fängelse.

YLE: Ulkomaalaisvalvonta paljasti epäkohtia ravintoloissa

YLE Pohjois-Karjala: Ulkomaalaisvalvonta paljasti epäkohtia ravintoloissa 13.12.2010

Ravintoloihin tehty ulkomaalaisvalvontatarkastus on paljastanut epäkohtia Pohjois-Karjalassa. Joukko viranomaisia teki tarkastuksen yhteensä 23 ravintolaan Joensuussa, Liperissä ja Outokummussa. Tarkastusten pääteemana oli ulkomaalaislain mukainen ulkomaalaisvalvonta.

Tarkastuksissa havaittiin yksi henkilö työskentelemässä ilman palkkaa. Asiassa epäillään työnantajan osalta työsyrjintää.

Kolmessa ravintolassa havaittiin töissä henkilö, jonka epäillään työskentelevän ilman työnteko-oikeutta. Näiden tapausten lisäksi viranomaiset havaitsivat useita puutteita työntekijöiden työsuhdeoikeuksissa, paloturvallisuudessa ja elintarviketurvallisuudessa.

Kamut: Siirtolaisparlamentti ei kannusta demokraattiseen vuoropuheluun

Kansalliset Maahanmuuttajat Kamut ry: Siirtolaisparlamentti ei kannusta demokraattiseen vuoropuheluun 13.12.2010

Kansalliset Maahanmuuttajat Kamut ry. on seurannut mielenkiinnolla keskustelua Suomen siirtolaisparlamentin perustamisesta. Uusi ja erilainen ajatus on herättänyt runsaasti mielipiteitä. Mielestämme siirtolaisparlamentti on tarpeeton ja vaarantaa demokratian tasapuolisuuden.

Emme näe tarvetta rinnakkaiselle järjestelmälle, joka heijastelee, joskin vähäisessä määrin ja leikkisästi, maan demokraattisia instituutioita. Siirtolaisparlamentin perusta on, että saadakseen oman äänensä kuulluksi, maahanmuuttajien on itse valittava erillinen parlamenttinsa. Ehdotus on tehty huomioimatta, että Suomen lainsäädäntö, poliittiset puolueet, kansalaisjärjestöt sekä julkiset laitokset mahdollistavat maahanmuuttajien osallistumisen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon jo olemassa olevien kanavien kautta.

HS: Suomen maahanmuuttajat lähettivät kotimaihinsa 18 miljoonaa euroa

Helsingin Sanomat: Suomen maahanmuuttajat lähettivät kotimaihinsa 18 miljoonaa euroa 13.12.2010

Suomeen tulleet maahanmuuttajat lähettivät viime vuonna alkuperämaihinsa rahaa yhteensä noin 18 miljoonaa euroa. Tieto käy ilmi EU:n tilastolaitoksen Eurostatin maanantaina julkistamasta selvityksestä.

Suomesta lähtevä rahavirta on häviävän pieni koko EU:n vastaavaan lukuun verrattuna, sillä kaikkiaan unionimaista lähti siirtolaisten alkuperämaihin reilut 30 miljardia euroa. Tästä summasta 22 miljardia suuntautui EU:n ulkopuolelle.

Iltalehti: Tutkija: Terrorismi Suomessa epätodennäköistä

Iltalehti/STT: Tutkija: Terrorismi Suomessa epätodennäköistä 13.12.2010

Islamistisen terrorismin uhka Suomessa on huomattavasti pienempi kuin Ruotsissa, mutta ei täysin pois suljettu.

Näin arvioi Helsingin yliopiston uskontotieteen dosentti Tuomas Martikainen, joka on tutkinut Suomen islamilaisia yhteisöjä.

Martikaisen mukaan radikaali islamin tulkinta yleistyy yleensä maahanmuuttajien toisessa sukupolvessa, joka on Suomessa vasta kasvamassa aikuisuuteen. Lisäksi Suomen muslimiväestö on huomattavasti pienempi kuin Ruotsissa, joten rekrytointipotentiaali mahdollisiin terroritekoihin on pienempi.

Suomenmaa: Rasistit lähettivät Somaliliiton toimistolle sianpään

Suomenmaa: Rasistit lähettivät Somaliliiton toimistolle sianpään 13.12.2010

Somaliliiton Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevalle toimistolle lähetettiin tänään sianpää.

– Haju toimistolla on kauhea. Lähettäjät tietävät, että olemme muslimitaustaisia emmekä syö sianlihaa, Somaliliiton hallituksen jäsen Abdirahim Hussein sanoo.

Postilähetyksen mukana oli lappu, jossa toivotettiin Hyvää joulua. Lähettäjäksi oli merkitty porukka nimeltä ”Vapaat ajattelijat”. Saman rasistisen ryhmän epäillään rikkoneen Somaliliiton ikkunoita viikko sitten.

Etelä-Saimaa: Ehdollista kiskonnasta pizzerian omistajalle

Etelä-Saimaa: Ehdollista kiskonnasta pizzerian omistajalle 13.12.2010

Porvoolaisen pizzerian omistaja on tuomittu Vantaan käräjäoikeudessa kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä ja työaikasuojelurikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Rangaistukseen sisältyy seuraamukset myös laittoman maahantulon järjestämisestä ja väärennysaineiston hallussapidosta.

Tuomion saanut pizzerian omistaja oli järjestellyt Turkista ihmisiä Suomeen käyttämällä väärennettyjä passeja, jotka oli löydetty kotietsinnän yhteydessä. Kotietsinnässä oli löydetty lisäksi 66 690 euroa käteistä rahaa.

Yrityksen työaikakirjanpito oli kokonaan järjestämättä ja pizzerian omistaja oli käyttänyt hyväksi työntekijöiden tietämättömyyttä ja hänestä riippuvaista asemaa maksamalla työntekijöille noin 30 prosenttia työehtosopimuksen mukaisen minimipalkan alittavaa palkkaa.

Kaleva: Ukrainalaisvaimo passitettiin maasta miehensä tietämättä

Kaleva: Ukrainalaisvaimo passitettiin maasta miehensä tietämättä 13.12.2010

Poliisi pani maanantaina täytäntöön maahanmuuttoviraston tekemän ukrainalaissyntyisen Tamara Pirttijärven käännytyspäätöksen.

Pirttijärvi lennätettiin maanantaiaamuna kahden poliisin saattamana Oulusta Riikaan Latviaan ja sieltä edelleen kohti Ukrainan pääkaupunkia Kiovaa.

Käännytyksen perusteena on niin sanottu lumeavioliitto. Viime tammikuussa avioituneella parilla ei ole yhteistä kieltä, ja tämä on maahanmuuttoviraston mukaan merkki yrityksestä kiertää maahantulosäännöksiä.

YLE: Oulun seudulta käännytetään 200

YLE Oulu: Oulun seudulta käännytetään 200 13.12.2010

Oulun seudulta käännytetään tänä vuonna maasta noin 200 henkilöä. Yli puolet tapauksista liittyy kielteisiin turvapaikkapäätöksiin. Muut käännytystapaukset liittyvät pääosin rikoksiin, prostituutioon ja perhesiteisiin.

Oulun seudulta käännytetään tänä vuonna maasta noin 200 henkilöä. Tähän mennessä tänä vuonna käännytettyjä on 191 ja toimeenpanoa odottaa kymmeniä tapauksia. Ulkomaalaispoliisin Oulun toimiston esimiehen Jouko Aution mukaan yli puolessa tapauksista on kyse siitä, että henkilö on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Muut käännytystapaukset liittyvät pääosin rikoksiin, prostituutioon ja perhesiteisiin.

Suurin osa käännytettävistä lähtee Oulusta saatuaan maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen oleskelulupaansa. Osa hakee oleskelulupaa uudelleen ja osa heistä sen myös saa.

Ilta-Sanomat: Halonen: Terrori-isku voi tapahtua Suomessakin

Ilta-Sanomat: Halonen: Terrori-isku voi tapahtua Suomessakin 13.12.2010

Presidentti Tarja Halosen mukaan ei pidä tuudittautua siihen, etteikö Tukholman tapainen terrori-isku voisi tapahtua Suomessakin.
- Oma kantani on ollut, ettei kysymys ole siitä, että jos, vaan että milloin.
Koska kyllahän tämä maailma on yhteinen, hän sanoi suomalaistoimittajille Pietarissa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

- Ei oikeastaan muuta voi sanoa kuin että on tiedetty, etta näin voi tapahtua eikä se ole poissuljettua, etteikö meilläkin tapahtuisi.

Husein Muhammed: Haastatteluni Apu-lehdessä

Husein Muhammed: Haastatteluni Apu-lehdessä 13.12.2010

Synnyin vuonna 1980 Irakin Kurdistanissa. Kahdeksan vuotta myöhemmin lähdimme sieltä pakoon. Suomeen tulimme vuonna 1994, ensin Kemiin ja sen jälkeen Turkuun.

Toimin Pakolaisneuvonnan lakimiehenä. Olen nuoresta pitäen ollut aktiivinen erilaisissa kansalaisjärjestöissä ja ollut jo muutaman vuoden ajan puoluepolitiikassa mukana. Erehdyin ensin demarehin, mutta sitten löysin oikean kotini vihreistä. Yhteiskunnallinen aktiivisuus on aina ollut minulle luontevaa. Uskon, että asioihin voi vaikuttaa. Politiikka on kuitenkin vain yksi vaikuttamisen tapa muiden joukossa. Vaikuttaa voi myös kirjoittamalla, kansalaisjärjestöissä ja asiantuntijatehtävissä.

Kansan Uutiset: Ei rasite vaan resurssi

Kansan Uutiset: Ei rasite vaan resurssi 11.12.2010

Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa työskentelevä Kaisa Hyyti-Suojanen ei hyväksy, että turvapaikan saaneita maahanmuuttajia pidetään vain rasitteena kunnille. Suojasen mielestä heidät pitäisi nähdä resurssina. Punkalaitumella on halukkuutta auttaa turvapaikan hakijoita ja saajia.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

YLE: Supo: Terrori-iskulla ei yhteyksiä Suomeen - tarkkailussa kourallinen henkilöitä

YLE: Supo: Terrori-iskulla ei yhteyksiä Suomeen - tarkkailussa kourallinen henkilöitä 12.12.2010
Aamulehti: Supo: Kourallinen Suomessa asuvia on hakenut oppia terroristijärjestöjen leireiltä 13.10.

Suomen suojelupoliisi seuraa Ruotsin poliisin tutkimuksia Tukholman eilisestä itsemurha-iskusta. Suojelupoliisin turvallisuusyksikön päällikkö Kari Harju sanoo, että ainakaan toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, että iskulla olisi yhteyksiä Suomeen.

MTV3: Stubb: Uutinen Tukholman iskuista hätkähdytti

MTV3: Stubb: Uutinen Tukholman iskuista hätkähdytti 12.12.2010

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) on ilmaissut huolensa Tukholman pommiräjähdyksistä. Stubb muistuttaa, ettei vastaavaa tekoa ole Pohjoismaissa aiemmin tapahtunut.

- On hätkähdyttävää saada tällainen uutinen Tukholmasta ja näin läheltä Suomea. Huolestuttavinta on, että tämä on ensimmäinen tämänlaatuinen terrori-isku Pohjoismaissa. Totta kai se saa myös Suomen varuilleen, Stubb sanoi MTV:n uutisten haastattelussa.

Uusi Suomi: Uusi imaami pelkää: ”Islamofobia voi kärjistyä”

Uusi Suomi: Uusi imaami pelkää: ”Islamofobia voi kärjistyä” 12.12.2010
Ilta-Sanomat: Suomalaisimaami: Lupa mielipiteille, ei väkivallalle 13.12.2010

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar pelkää Tukholman terrori-iskun kasvattavan islamofobiaa Suomessa. Uuden Suomen haastattelussa hän penää malttia ja toivoo, etteivät ihmiset sotkisi enemmistön ajatuksia vähemmistön tekoihin.

- Tämä teko on lähtöisin ymmärtämättömyydestä. Me täällä yhdyskunnassa opetamme niin muslimeille kuin valtaväestöllekin sitä, mitä islam todella on, Hajjar sanoo Uudelle Suomelle.

Kainuun Sanomat: "Maahanmuutosta päästiin keskustelemaan"

Kainuun Sanomat: "Maahanmuutosta päästiin keskustelemaan" 12.12.2010

Oululainen kansanedustajaehdokas Olli Immonen (ps.) mainosti käyntiään lauseella tule keskustelemaan maahanmuuton ongelmista.

Miksi näin provosoiva mainos?

- En ole tyytyväinen Suomen harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan. Humanitäärinen maahanmuutto närästää. Paino pitäisi olla työperäisellä maahanmuutolla, Immonen sanoi Kajaanin Kauppatorilla lauantaina.

Hänen mielestään pakolaisten vastaanottoa pitäisi leikata samassa suhteessa kuin valtion menoja leikataan.

lauantai 11. joulukuuta 2010

YLE: Ammattikoulutus hamuaa maahanmuuttajia

YLE Keski-Pohjanmaa: Ammattikoulutus hamuaa maahanmuuttajia 11.12.2010

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä tukeutuu maahanmuuttajien kouluttamisessa pitkiin perinteisiin ja työelämän vetovoimaan. Nykyään koulutusyhtymän eri oppilaitoksissa opiskelee noin sata maahanmuuttajaa. Eniten heitä on aikuisopistossa, sosiaali- ja terveysalalla sekä ammattiopistossa.

Suosituin yksittäinen ammattiala maahanmuuttajien ammattikoulutuksessa on sosiaali- ja terveysala ja erityisesti lähihoitajakoulutus. Koulutusyhtymän yhtymähallitus saa käsittelyynsä (15.12.) strategian, jonka tavoitteena on perehdyttää maahanmuuttajat suomalaiseen työkulttuuriin ja kouluttaa työvoimaa yrityksiin.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Kansan Uutiset: Kotoutumiseen konkreettisemmat suunnitelmat

Kansan Uutiset: Kotoutumiseen konkreettisemmat suunnitelmat 10.12.2010

Maahanmuuttajien kotoutumisen parantamiseksi tarvitaan nykyistä konkreettisempia ja tavoitteellisempia suunnitelmia.

Maahanmuuttajien ohjauspalveluissa psykologina työskentelevä Reet Mammon tutki perjantaina Jyväskylän yliopistossa tarkastetussa psykologian väitöskirjassaan ison kulttuurimuutoksen kokeneiden maahanmuuttajien kotoutumista. Tutkimuksessa oli mukana kolmen etnisen ryhmän edustajia: afganistanilaisia, kurdeja ja venäläisiä.

Kotoutuminen on Mammonin mukaan monimutkainen ja pitkäaikainen prosessi, jossa maahanmuuttajat joutuvat sopeutumaan paikalliseen kieleen ja kulttuuriin sekä hyödyntämään paikallista neuvonta- ja ohjausjärjestelmää hyvän elämän tavoittelemisessa.

HS: Helsingin kouluissa ongelmia muslimilasten uskonnonopetuksesta

Helsingin Sanomat: Helsingin kouluissa ongelmia muslimilasten uskonnonopetuksesta 10.12.2010

Kolmessa helsinkiläisessä koulussa on syntynyt tänä syksynä kiistaa uskonnonopetuksesta, kun muslimilapsille on opettanut islaminuskontoa opettaja, joka ei ole itse muslimi.

Joidenkin oppilaiden vanhempien mielestä tämä ei ole ollut sopivaa ja he ovat vaatineet opettajaksi muslimia.

Verkkouutiset: Poliisi kertoo niukasti Tampereen palon tutkinnasta

Verkkouutiset: Poliisi kertoo niukasti Tampereen palon tutkinnasta 10.12.2010

Tampereen Hämeenkadun tuhopolton poliisitutkinta on edennyt. Poliisi on yhä vaitelias siitä, mitä epäiltyjen kuulusteluissa on saatu selville.

- Sen verran voi kertoa, että rasistisen tai viharikoksen todennäköisyys on entisestäänkin vähentynyt. Sitä ei enää pidetä varteenotettavana vaihtoehtona, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Hannu Kallioniemi.

YLE: Kansanedustajaehdokkaan nettikirjoittelu nyt hovioikeudessa

YLE Lahti: Kansanedustajaehdokkaan nettikirjoittelu nyt hovioikeudessa 10.12.2010

Syyttäjä uudistaa jättämässään valituksessa asikkalaisvaltuutettua kohtaan syytteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Asikkalalaisen kunnanvaltuutetun James Hirvisaaren kiihotusjuttu jatkuu Kouvolan hovioikeudessa.

Syyttäjä uudistaa jättämässään valituksessa syytteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi Hirvisaarta vastaan ajetun syytteen kuukausi sitten.

Ilari Hannula: Ihmisoikeuspäivän seminaari vihapuheesta

Ilari Hannula: Ihmisoikeuspäivän seminaari vihapuheesta 10.12.2010

Vihapuhe uudistuvassa rikoslainsäädännössä

1. Rasistinen rikos, viharikos ja vihapuhe

Otsikon käsitteitä ei ole laissa määritelty. Rikoslainsäädännössä pyritään kriminalisoimaan vain kaikkein moitittavimmat teot. Rikosoikeudessa rasistisena rikoksena voidaan pitää rikosta, joka on tehty rasistisesta vaikuttimesta. Rasistisena vaikuttimena on yleensä pidettävä rikoksen tekemistä rodun, ihonvärin, syntyperän tai kansallisen tai etnisen alkuperän vuoksi. Nämä kriteerit (rasistiset perusteet) pohjautuvat kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen (rotusyrjintäsopimus), jonka Suomi on ratifioinut 1970.

torstai 9. joulukuuta 2010

Suomen somali: Mihin siirtolaisparlamenttia tarvitaan?

Suomen somali: Mihin siirtolaisparlamenttia tarvitaan? 9.12.2010

Suomi on yhdistysten luvattu maa, suomessa on rekisteröitynä yli 100 000 yhdistystä. Monet yhdistykset tekevät töitä kulttuurin parissa ja edistävät maahanmuuttajien kotoutumista. Maahanmuuttajat ovat aktiivisesti mukana yhdistystoiminoissa ja he ovat perustaneet omia yhdistyksiä, etupäässä ovat venäjäläiset ja somalialaiset.

Siirtolaisparlamenttin perustamiselle on selitetty, että se tekee aloitteita ja tutkimuksia maahanmuuttajista ja toimii neuvonantajana lainsäätäjille ja viranomaisille. Mutta se ei tuo konkreettisia posittiivisia muutoksia maahanmuuttokeskustelussa, koska monet järjestöt ja yhdistykset tekevät samanlaista työtä. Esim. monessa kaupungissa on perustettu maahanmuuttajaneuvostoja, jotka edistävät maahanmuuttajien osallistumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

YLE: Kouros: Siirtolaisparlamentista olisi etua myös maahanmuuttokriitikoille

YLE Taustapeili: Kouros: Siirtolaisparlamentista olisi etua myös maahanmuuttokriitikoille 9.12.2010
(audio, 28:49 min)

Maahanmuuttajien äänitorveksi aiotun Siirtolaisparlamentin suunnittelu jatkuu. Hankkeelle riittää myös vastustajia, mutta idean isä, päätoimittaja Alexis Kouros uskoo, että Siirtolaisparlamentista olisi etua jopa maahanmuuttokriittisille. /Taustapeili 9.12.2010

Alunperin tavoitteena oli järjestää Siirtolaisparlamentin ensimmäiset vaalit jo kevään eduskuntavaalien kyljessä. Ne aiotaan järjestää sähköisesti ja niiden järjestämiseen liittyy kuitenkin vielä useampi auki oleva kysymys. Samaten Siirtolaisparlamentin rahoitus on vielä täysin auki. Alexis Kouros sanookin, että vaalien lykkäytyminen kesälle tai ensi syksyyn ei ole kohtalonkysymys.

Käytännössä kyse on kansalaisjärjestöstä, joka kokoaisi eri ikäiset ja –taustaiset siirtolaiset puhumaan asioista yhdessä.

Kouros haluaa parlamentin yhteydessä puhua nimenomaan siirtolaisista, hän katsoo että sana ”maahanmuuttaja” antaa väärän kuvan.

Husein Muhammed: Raportti: Huseinin esitelmä Tampereella 8.12.: Suomalaistuuko islam, islamilaistuuko Suomi?

Husein Muhammed: Raportti: Huseinin esitelmä Tampereella 8.12.: Suomalaistuuko islam, islamilaistuuko Suomi? 9.12.2010

Kuten tästä ilmoituksesta voi havaita, juristina ja aktiivisena maahanmuuttokeskustelijana tunnettu Husein Muhammed piti tänään (8.12.) illalla esitelmän Tampereen kaupunginkirjastossa. Esitelmän otsikkona oli "Suomalaistuuko islam, islamilaistuuko Suomi?", ja koska satuin olemaan paikalla, kirjoitan tähän lyhyen rabortin... anteeksi, raportin aiheesta. Saavuin paikalle pienessä influenssassa, enkä muistanut ottaa mukaan paperia tai kynää, joten kirjoitukseni on siis pakosta muistinvarainen. Yritän laatia sen nyt vielä kun tapahtuma on mielessäni tuoreena. Muut tilaisuudessa paikalla olleet ja tätä forumia kenties seuraavat voivat toki halutessaan täydentää kertomustani.
[...]

YLE: Pakolaisten kanssa hirvimetsällä ja kalassa

YLE Lappi: Pakolaisten kanssa hirvimetsällä ja kalassa 9.12.2010

Vuoden kotokaveriksi on valittu rovaniemeläinen Tapani Elonen. Kotokaveri on vapaaehtoistyöntekijä, joka auttaa Rovaniemellä asuvia maahanmuuttajia kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja arkeen.

Kolme vuotta kotokaverina ollut Tapani Elonen auttaa tällä hetkellä pääasiassa burmalaisia pakolaisia. Burmalaiset ovat innostuneet Elosen matkaan jopa hirvimetsälle ja kalastusreissuille.

- Opetin mökilläni kahdelle burmalaismiehelle verkkojen kokemista ja laskemista. Jo parin päivän päästä he kokivat verkot omatoimisesti pois.

- Sitten vein heidät vasankaadolle Vanttaukselle. He tekivät hirven elimistä ruokaa ja kutsuivat minut syömään, Elonen kertoo.

Ilkka: Ministeriö selvittää romaniväestön asumistilanteen

Ilkka/STT: Ministeriö selvittää romaniväestön asumistilanteen 9.12.2010
Aamulehti: Suomi tähtää kärkeen romaniasioissa 10.12.2010

Ympäristöministeriö käynnistää keväällä selvityksen Suomen romaniväestön asumistilanteesta. Tavoitteena on löytää ratkaisuja romanien asumisongelmiin, sillä he ovat riippuvaisia julkisesta vuokra-asuntotarjonnasta.

Valtioneuvoston torstaisessa periaatepäätöksessä linjattiin myös viisi muuta uutta romanipolitiikkaan liittyvää toimea, jotka kaikki on tarkoitus käynnistää maaliskuun loppuun mennessä. Romanikielen yliopistotasoista opetusta halutaan lisätä ja romanilasten vaikuttamis- ja harrastusmahdollisuuksia edistää. Kuntiin halutaan lisää romanitaustaisia henkilöitä sosiaalityöhön.

Apu: Ketä maahanmuuttaja äänestää?

Apu: Ketä maahanmuuttaja äänestää? 9.12.2010

Apu selvitti, kuinka 100 maahanmuuttajaa äänestäisi.

Metro: Kuusi ottolastani

Metro: Kuusi ottolastani  9.12.2010

Savimajassa asuvalla leskellä ei ole varaa huolehtia somalilapsista, aivan kuten ei meilläkään, kirjoittaa Janne Metso.

Kaleva: Oululaismies järkyttyi vaimonsa käännytyksestä

Kaleva: Oululaismies järkyttyi vaimonsa käännytyksestä 9.12.2010

Oululainen Mikko Pirttijärvi ja hänen ukrainalainen vaimonsa Tamara Pirttijärvi kokivat torstaiaamuna järkytyksen kun poliisi tunkeutui voimakeinoin heidän kotiinsa Myllytullissa pannakseen täytäntöön ulkomaalaisviraston tekemän käännytyspäätöksen.

Viranomaispäätöksen perusteena oli Mikko Pirttijärven mukaan lumeavioliitto. Pariskunta avioitui viime tammikuussa seurusteltuaan sitä ennen muutaman kuukauden. Pirttijärven mukaan avioliitto on aito eikä hän ymmärrä viranomaisten näkemystä.

Verkkouutiset: Maahanmuuttovirasto tarkkailee ulkomaisten opiskelijoiden väärennettyjä tiliotteita

Verkkouutiset: Maahanmuuttovirasto tarkkailee ulkomaisten opiskelijoiden väärennettyjä tiliotteita 9.12.2010

Opiskelijan oleskelulupaa on hakenut kuluvan vuoden tammi-lokakuussa 4185 henkilöä, mikä on 7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Hakijoista 89 prosenttia sai myönteisen päätöksen.

Oleskelulupa myönnettiin yhteensä 3864 EU-maiden ulkopuolelta tulevalle opiskelijalle.

Kuten aikaisempinakin vuosina, eniten oleskelulupahakemuksia ovat tehneet venäläiset (816) ja kiinalaiset (601). Heistä lähes kaikki saavat oleskeluluvan.

Kouvolan Sanomat: Maan kulttuuriin täytyy sopeutua

Kouvolan Sanomat, mielipide: Ashraf Benyamin: Maan kulttuuriin täytyy sopeutua 9.12.2010
Kouvolan Sanomat, mielipide: Seppo Mäkinen: Uimisella ja uskonnolla ei ole tekemistä keskenään 8.12.

En ollut uskoa silmiäni, kun luin Kouvolan Sanomista siitä, että Kouvolassa on käyty keskustelua maahanmuuttajanaisten uimavuoroista, joissa kielletään miesten pääsy uimatiloihin. Edes laitosmiehetkään eivät saa päästä sisään! On todella järkyttävää, että Suomi on mennyt tähän suuntaan. On aivan selvää, että maassa eletään maan tavalla. Eli loogisesti, jos maahanmuuttajanaiset haluavat elää Suomessa, heidän täytyy noudattaa maan tapoja. Ihmettelemme koko ajan, miksi ulkomaalaiset eivät millään osaa sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Miten voi heitä pyytää sopeutumaan, jos suomalaiset itse eivät pidä kiinni omasta kulttuuristaan ja tavoistaan?

YLE: Kokkolassa paljon rasistisia rikoksia

YLE Keski-Pohjanmaa: Kokkolassa paljon rasistisia rikoksia 9.12.2010

Keski-Pohjanmaalla tehdään vuositasolla selvästi enemmän rasistisia rikoksia kuin naapurimaakunnissa. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksen mukaan Kokkolassa käsiteltiin viime vuonna 16 rasistiseksi luokiteltua rikosilmoitusta.

Samaan aikaan rasistiseksi luokiteltujen rikosilmoitusten määrä Vaasassa oli 12 ja Oulussa 10. Myös Jokilaaksojen alue jäi selvästi Keski-Pohjanmaan taakse, kun rikosten määrä suhteutettiin alueella asuvien ulkomaalaisten lukumäärään.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Seurakuntalainen: Kansanedustaja Kirsi Ojansuu: ”Seurakunnat harjoittavat armollista anarkiaa”

Seurakuntalainen: Kansanedustaja Kirsi Ojansuu: ”Seurakunnat harjoittavat armollista anarkiaa” 8.12.2010

Kansanedustaja Kirsi Ojansuu (vihr) kannustaa seurakuntia luovaan tottelemattomuuteen käännytyspäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden suojelemiseksi. - Olen ollut hirveän ylpeä, että tietyt seurakunnat ovat tarjonneet turvapaikkaa turvapaikanhakijoille niissä oikeusprosesseissa, joissa on tehty käännytyspäätökset.

Muun muassa Turun Mikaelin seurakunta ja sen kirkkoherra Jouni Lehikoinen ovat tulleet tunnetuksi käännytyspäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden suojelemisesta maastakarkoituksen välttämiseksi. Piispaehdokkaanakin ollut Lehikoinen on ilmoittanut asettuvansa ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleissa keskustan listalla.

Suomenlaki.com: Juristi ja ihmisoikeus­aktivisti Husein Muhammed

Suomenlaki.com: Juristi ja ihmisoikeus­aktivisti Husein Muhammed 8.12.2010

Husein Muhammed, 30, haluaa ihmisoikeuksista kiinnostuneena lakimiehenä ja yhteiskunnallista tasa-arvoa ajavana poliitikkona pitää huolen siitä, etteivät tuloerot kasva ja että hyvä koulutus on kaikkien mahdollisuus Suomessa. Hän haluaa sellaista suomalaisuutta ja isänmaallisuutta, johon myös muualta tulevat voivat sopeutua ja josta he voivat olla ylpeitä.

Hän on Pakolaisneuvonnan juristi, oikeuspoliittisen yhdistyksen hallituksen jäsen, maahanmuuttoneuvottelukunnan jäsen, opetuslautakunnan varajäsen, Maahanmuuttoviraston neuvottelukunnan varajäsen ja Amnesty Internationalin aktiivi.

Wille Rydman: Kyllä integraatiolle, ei siirtolaisparlamentille

Wille Rydman: Kyllä integraatiolle, ei siirtolaisparlamentille (blogi) 8.12.2010

Joukko maahanmuuttajataustaisia henkilöitä kävi tiistaina sisäasiainministeriössä luovuttamassa adressin, jonka tarkoituksena on vastustaa Siirtolaisparlamentti -nimellä perustettua hanketta. Aiheesta kertoo esimerkiksi Kymen Sanomat 7.12.2010. Siirtolaisparlamentti on viime kesänä perustettu, toistaiseksi yhdistysmuotoisena toimiva järjestö, jonka puuhahenkilöinä ovat julkisuudessa hääränneet esimerkiksi Helsinki Times -lehden päätoimittaja Alexis Kouros ja kirjailija Umayya Abu-Hanna.

Olen alusta asti suhtautunut ajatukseen "siirtolaisparlamentista" kielteisesti. Luonnollisestikaan en vastusta yhdistystoimintaa enkä vapaata järjestäytymistä erilaisten yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseksi. Siirtolaisparlamentti on kuitenkin ajatuksena ja tavoitteidensakin puolesta sellainen projekti, joka ei edistä mitään sellaista, mistä olisi hyötyä Suomelle sen paremmin kuin Suomessa asuville maahanmuuttajillekaan. Ehkä lukuun ottamatta niitä muutamaa aktivistia, jotka näkevät tässä tilaisuuden saada itselleen verovaroin ylläpidetyn suojatyöpaikan.

YLE: Sotkamon koruvarkaita ei etsintäkuuluta kansainvälisesti

YLE Kainuu: Sotkamon koruvarkaita ei etsintäkuuluta kansainvälisesti 8.12.2010

Koruvarkauksista Sotkamossa epäillyt Romanian romanit joutuvat tuskin kansainvälisesti etsintäkuulutetuiksi. Rikoskomisario Seppo Nordström Kainuun poliisista kertoo, että törkeästä varkaudesta epäillyn nelikon etsintäkuulutuksen esteenä on muun muassa raha.

Jos epäillyt ovat poistuneet maasta, heidän Suomeen kuljettaminen tulisi kohtuuttoman kalliiksi rikoksesta saatuun hyötyyn verrattuna.

Sisäasiainministeriö: Pakolaiskiintiössä painotetaan heikossa asemassa olevia

Sisäasiainministeriön tiedote: Pakolaiskiintiössä painotetaan heikossa asemassa olevia 8.12.2010

Maahanmuuttopoliittinen ministeriryhmä keskusteli tänään vuoden 2011 pakolaiskiintiön kohdentamisesta. Pakolaiskiintiö on edellisvuosien tapaan 750 henkilöä. Ministeriryhmä puolsi sisäministeriön esitystä, jonka mukaan ensi vuonna otetaan kiintiöpakolaisina vastaan 200 myanmarilaista pakolaista Thaimaasta, 150 Kongon pakolaista Ruandasta ja 300 afganistanilaista pakolaista Iranista. Lisäksi Suomi varautuu 100 hätätapauksen vastaanottamiseen. Hätätapaukset ovat kiireellistä sijoitusta vaativia pakolaisia.

Voima: Rasismi nousi otsikoihin Turussa

Voima: Katja Lappalainen: Rasismi nousi otsikoihin Turussa 8.12.2010

Äärioikeiston esiintulo puhuttaa Turussa. Huomiota ovat herättäneet kaduilla entistä näkyvämmin kulkeneet porukat, joilta on takavarikoitu hiljattain muun muassa kaasusumutin ja teleskooppipamppu. Keskustelua ovat herättäneet myös äärioikeistolaiset iskulauseet sekä lievät pahoinpitelyt. Katja Lappalainen uppoutui rasistisen skinhead -kulttuurin taustoihin.

Kokkola-lehti: Hienoa Lukudu ja menestystä

Kokkola-lehti, pääkirjoitus: Hienoa Lukudu ja menestystä 8.12.2010

Kokkola on muuttunut ja muuttuu kansainvälisemmäksi ja monikulttuurisemmaksi. Uusi ilme leimaa tänään sekä Kokkolan arkea että myös juhlaa.

Kokkolan seudulla asuu kaupungin virallisten tilastojen mukaan vakituisesti noin 550 maahanmuuttajaa tai maahanmuuttajataustaista kokkolalaista. He edustavat yli viittäkymmentä eri kansallisuutta.

Maahanmuuttaja voi olla työn takia maahan muuttanut, pakolainen, turvapaikanhakija, adoptoitu, paluumuuttaja, avioliiton kautta maahan muuttanut, opiskelija tai muu ulkomaalainen, kertoo kaupungin tiedote.

Ilta-Sanomat: Lieksan autopaloa tutkitaan rasistisena rikoksena

Ilta-Sanomat: Lieksan autopaloa tutkitaan rasistisena rikoksena 8.12.2010

Ulkomaalaistaustaisen miehen henkilöauto poltettiin keskiviikon vastaisena yönä Lieksassa. Pohjois-Karjalan poliisi tutkii tekoa rasistisena rikoksena.
Auto tuikattiin tuleen palavan nesteen avulla yöllä yhden aikoihin Reunatiellä. Palossa vaurioitui myös viereinen auto.

Poltettu auto oli poistettu rekisteristä. Se oli joutunut vahingonteon kohteeksi jo kaksi kertaa aiemmin.

Ilta-Sanomat: Astrid Thorsin uhkaajalle 640 euron sakot

Ilta-Sanomat: Astrid Thorsin uhkaajalle 640 euron sakot 8.12.2010

Ministeri Astrid Thorsia (r) internetin Facebook -sivustolla uhkaillut 29-vuotias mies tuomittiin teoistaan 640 euron sakkoihin.

Mies perusti viime helmikuussa Facebookiin sivuston, jonka otsikkona oli "Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorsin taposta".

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kainuun Sanomat: Leijona oikealla asialla

Kainuun Sanomat: Leijona oikealla asialla 7.12.2010

Jyrki Kasvi: Vihreä Suomen Leijona 5.12.
Marko Kivelä: Politiikan maksiimi ja vihreiden isänmaallisuus 6.12.

Vihreät: Uuden Suomen manifesti 5.12.2010

Vihreät ottivat Suomen leijonan kierrätyskäyttöön. Puolue valjasti vaakunaeläimemme ”uuden Suomen” palvelukseen.

Ensin ”raivostui” Uusi Suomi -nettilehden omistaja Niklas Herlin. Hänhän on ostanut Uusi Suomi -tuotemerkin Alma Medialta. Herlinin mielestä mainonta voi jatkua, jos Vihreä liitto maksaa Uusi Suomi -sanojen painamisesta julisteisiinsa. Eli sepä siitä raivosta.

Uusi Suomi: Pisa-vertailu: Suomi on yhä ”turistikohde” – tässä haaste

Uusi Suomi: Pisa-vertailu: Suomi on yhä ”turistikohde” – tässä haaste 7.12.2010

Suomi sijoittui jälleen kärkisijoille, yhteispisteissä kolmanneksi Shanghain ja Etelä-Korean jälkeen, 15-vuotiaiden nuorten lukutaitoa sekä matematiikan ja luonnontieteiden osaamista mittaavassa PISA 2009 -tutkimuksessa.

Tutkimus keskittyi tällä kertaa lukutaitoon, ja juuri suomalaisnuorten lukutaidon pienoinen heikentyminen tiputti Suomen vuoden 2000 vastaavan tutkimuksen kärkipaikalta. Esimerkiksi ”erinomaisten lukijoiden” määrä oli vähentynyt 18 prosentista 15 prosenttiin, mikä on silti OECD-maiden huippua.

Kymen Sanomat: Siirtolaisparlamentti keräsi vastustusta

Kymen Sanomat: Siirtolaisparlamentti keräsi vastustusta 7.12.2010
Freddy Van Wonterghem: Siirtolaisparlamentin vastainen adressi luovutettiin sisäministeriölle (blogi)

Kesäkuussa valtakunnallisesti esille noussut ajatus siirtolaisparlamentin perustamisesta on aiheuttanut laajan vastustusadressin.

Ukrainalaisen Veronica Solovian alullepanema ja lähes 700 ihmisen allekirjoittama adressi luovutettiin tiistaina sisäministeriölle.

Adressi vastustaa siirtolaisparlamentin perustamista, koska hanke mielletään kalliiksi ja tarpeettomaksi. Lisäksi sen pelätään aiheuttavan kantaväestössä turhaa tyytymättömyyttä maahanmuuttajia kohtaan.

YLE: Kansalaisuustestille tukea eduskunnassa

YLE Uutiset: Kansalaisuustestille tukea eduskunnassa 7.12.2010

Enemmistö eduskuntaryhmien puheenjohtajista kannattaa maahanmuuttajien kansalaisuustestiä. YLEn Ajankohtaisen kakkosen tekemän kyselyn mukaan kahdeksasta puheenjohtajasta viiden mielestä kansalaisuustesti pitäisi ottaa käyttöön.

YLE: Karjalan Apu joutui rahapulaan

YLE Pohjois-Karjala: Karjalan Apu joutui rahapulaan 7.12.2010

Karjalan Apu jää ilman huomattavaa taloudellista tukea. ELY-keskus ei ole myöntänyt järjestölle sen ensi vuodelle hakemaa reilun 100 000 euron rahoitusta. Päätös merkitsee, ettei Karjalan Apu voi jatkaa työttömänä olevien maahanmuuttajien palkkaamis- ja kotouttamisohjelmaansa, jota yhdistys on tehnyt reilun kymmenen vuoden ajan.

HS: Poliisi keskeytti joukkotappelun Vaasassa

Helsingin Sanomat/STT: Poliisi keskeytti joukkotappelun Vaasassa 7.12.2010

Poliisi keskeytti joukkotappelun Vaasassa sunnuntain vastaisena yönä. Kahinassa oli vastakkain joukko paikallisia ja joukko ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä.

Hätäkeskus sai vähän ennen puolta yötä ilmoituksen, että parinkymmenen miehen porukka oli menossa kävellen Klemettilän suunnasta Vaasan Olympiakortteliin. Paikalle lähti useita poliisipartioita.

Olympiakorttelissa oli sinne saapuneen miesjoukon lisäksi useita ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä. Poliisin mukaan tilanne saatiin kuitenkin nopeasti rauhoittumaan.

Svenska YLE: "Stoppa all avvisning till Grekland"

Svenska YLE: "Stoppa all avvisning till Grekland" 7.12.2010

Finland borde inte överhuvudtaget avvisa asylsökande till Grekland. Det kräver Flyktingrådgivningen, angående Finlands beslut att inte stoppa avvisningar av asylsökande till Grekland. Sverige och flera andra europeiska länder har för tillfället stoppat alla avvisningar till Grekland.

Aamulehti: Tampereen pitseriat sulkevat ovensa tänään: "Emme halua olla samaa porukkaa"

Aamulehti: Tampereen pitseriat sulkevat ovensa tänään: "Emme halua olla samaa porukkaa" 7.12.2010

Mielenilmaus: 33 pitseriaa ja kebab-ravintolaa on tänään kiinni Hämeenkadun palon vuoksi

- Se oli paha tapaus, huokaa Kemal Uludag.

Hän pyörittää Galata Housea kahden veljensä kanssa. Ulugad pelkää, että Hämeenkatu 10:n tulipalo leimaa kaikki pitserioiden ja kebab-ravintoloiden omistajat.

Ilta-Sanomat: Veri lensi Linnan jatkoilla - katso kuvat tappelusta!

Ilta-Sanomat: Veri lensi Linnan jatkoilla - katso kuvat tappelusta! 7.12.2010

Linnan juhlien jatkoilla ravintola Teatterissa nähtiin poikkeuksellista dramatiikkaa ja verenvuotoa.

Juhlissa mukana ollut tummaihoinen mies käyttäytyi ravintolassa niin aggressiivisesti, että järjestysmiehet päättivät poistaa hänet paikalta.

Ulkona aggressiivinen käytös vaihtui pystypainiksi, mutta järjestysmiehet saivat miehen nopeasti käsirautoihin ja selkä seinää vasten.

-Joku oli sisällä haukkunut häntä rasistisesti. Hän oli tulistunut siitä, ulkomaalaistaustaisen miehen suomalainen naisseuralainen.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Uusi Suomi: Suomalainen ilmiö ärsyttää: ”Vain he ovat mamuja”

Uusi Suomi: Suomalainen ilmiö ärsyttää: ”Vain he ovat mamuja” 6.12.2010

Finlandia-ehdokas, slovakialainen Alexandra Salmela ihmettelee Uuden Suomen itsenäisyyspäivän haastattelussa suomalaista kielikeskustelua ja paikallisuuden ihannointia. Salmelaa ärsyttää Suomessa se, että maahanmuuttajaan suhtaudutaan sen mukaan, onko tämä kotoisin G8-maasta vai ei. Vain toisesta käytetään nimitystä "mamu".

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Iltalehti: Nasima Razmyar lähtee SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi

Iltalehti: Nasima Razmyar lähtee SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi 5.12.2010

Vuoden pakolaisnaiseksi valittu Nasima Razmyar, 25, vahvisti Ylen Arto Nyberg -ohjelmassa, että hän lähtee eduskuntavaaleihin SDP:n ehdokkaaksi.

- Olen harkinnut sitä (ehdokkuutta) pitkään. Hetki tuntuu nyt oikealta, ja perheeltä on tullut iso tuki, Razmyar sanoi ohjelmassa.

Nasima nähtiin syksyllä Tanssi tähtien kanssa -kisassa, mikä kohahdutti afgaaniyhteisöä. Kritiikistä huolimatta hän jatkoi kisaa.

Nasiman ehdokkuudesta huhuttiin jo lokakuussa, jolloin hän kommentoi asiaa Iltalehdelle.

- Puhetta on ollut, mutta en ole vielä päättänyt lähdenkö mukaan, Nasima sanoi Iltalehden haastattelussa.

HS: Siirtolaisparlamentin aloitus voi lykkääntyä suunniteltua myöhemmäksi

Helsingin Sanomat: Siirtolaisparlamentin aloitus voi lykkääntyä suunniteltua myöhemmäksi 5.12.2010

Sähköisten vaalien toteuttamistapa on vielä ratkaisematta. Sisäministeriö kannattaa hanketta.

Suomeen kaavaillun siirtolaisparlamentin ensimmäiset vaalit saattavat siirtyä suunniteltua myöhemmäksi.

Perustajat kaavailivat kesällä, että maahanmuuttajat pääsisivät äänestämään parlamenttiin ensimmäiset 50 edustajaa ensi kevään eduskuntavaalien yhteydessä.

Äänioikeutettuja olisivat Suomessa asuvat ensimmäisen ja toisen polven yli 18-vuotiaat maahanmuuttajat.

HS: Kimmo Sasi: Suomessa sovelletaan Suomen lakia

Helsingin Sanomat, mielipide: Kimmo Sasi: Suomessa sovelletaan Suomen lakia 5.12.2010

Kotimaa24 kysyi noin viikko sitten mielipidettäni etnisten ryhmien sovitteluun. Vastasin, että on aina hyvä, jos asioita voidaan sovitella ja täten välttää pitkiä ja kalliita riitoja tuomioistuimissa. Etnisten ryhmien osalta totesin, että sovittelijalla voi olla parempi ymmärrys henkilöiden kulttuurista, ja se saattaa auttaa sovinnon syntymisessä.

Totesin, että Suomessa ratkaisuissa kuitenkin aina noudatetaan Suomen lakia. Sovittelussa voidaan toki ottaa etnisiä traditioita huomioon, mutta ne eivät voi olla koskaan ristiriidassa Suomen lain kanssa. Eri ryhmille ei siis luotaisi omia lakeja ja sääntöjä.

HS: Sunnuntaisuomalainen: Maahanmuuttajiin suhtaudutaan sallivasti

Helsingin Sanomat/STT: Sunnuntaisuomalainen: Maahanmuuttajiin suhtaudutaan sallivasti 5.12.2010

Suomalaiset suhtautuvat maahanmuuttajiin melko sallivasti. Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalaisen kyselyn mukaan sallivinta linjaa maahanmuuttajien valtakulttuuriin sopeutumiseen edustavat puoluekannaltaan vihreät, rkp-läiset ja keskustalaiset.

Maassa maan tavalla -ajattelu sai eniten kannatusta perussuomalaisten ryhmässä, mutta samanmielisiä oli paljon myös kristillisdemokraattien ja kokoomuslaisten joukossa.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Vantaan Sanomat: Imaami Anas Hajjar sai sijaistaa lääkäriä

Vantaan Sanomat: Imaami Anas Hajjar sai sijaistaa lääkäriä 4.12.2010
Aamulehti: "Suomeen saatava tuomareita, jotka tuntevat islamin lain" 3.12.2010

Joitakin Vantaan Sanomien lukijoita hätkähdytti tieto siitä, että Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamiksi valittu Anas Hajjar toimii Katriinan sairaalassa atk-asiantuntijana (VS 27.11.). Hajjar on myös hoitanut potilaita lääkärin sijaisena ja harjoittelijana.

Katriinan sairaalan johtava ylilääkäri Juha Jolkkonen vahvistaa, että Hajjar on toiminut sekä lääkärin sijaisena, lääkäriharjoittelijana että atk-asiantuntijana.

–Hajjarilla on takanaan niin merkittävä määrä lääketieteen opintoja, että hän on voinut aiemmin myös sijaistaa lääkäriä.

YLE Uutiset: Turun torilla joukkotappelu

YLE Uutiset: Turun torilla joukkotappelu 4.12.2010

Useat kymmenet suomalaissyntyiset ja ulkomaalaistaustaiset nuoret miehet tappelivat perjantain ja lauantain välisenä yönä Turun Kauppatorilla. Poliisi otti kuulusteluja varten kiinni yhden rähinöitsijän.

Turun Kauppatorin jengitappelua oli rauhoittamassa peräti seitsemän poliisipartiota. Suomalaissyntyiset ja ulkomaalaistaustaiset miehet löivät ja potkivat toisiaan, mutta kukaan ei loukkaantunut tappelussa vakavasti.

Poliisi otti kuulusteluja varten kiinni yhden ulkomaalaistaustaisen miehen. Useita tappeluun osallistuneita vietiin putkaan.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Iltalehti: HS: Pelastuspalvelun varastettu vaunu löytyi romanileiristä

Iltalehti: HS: Pelastuspalvelun varastettu vaunu löytyi romanileiristä 3.12.2010

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) kadonnut asuntovaunu on löytynyt Helsingin Kalasataman romanileiristä, kertoo Helsingin Sanomat.

Vaunussa ollut irtaimisto, kuten radiot ja 12-metrinen telemasto on yhä kateissa.

Helsingin Sanomien mukaan yhdistys löysi kadonneen vaunun itse. Se on yhdistyksen edustajan mukaan "toivottomassa" kunnossa.

Nimellä Peppis tunnettu vaunu oli maksanut Vapepalle ostettaessa 2 000 euroa. Sillä johdettiin pelastustehtävien viestiyhteyksiä.

Suurin osa romaneista lähti kotimatkalle viikonloppuna, kun kaupunki maksoi heille lauttaliput ja bensarahat.

Taloussanomat: Tästä alkaa asuinalueen alamäki

Taloussanomat: Tästä alkaa asuinalueen alamäki 3.12.2010

Kun kotikulmien kauppojen tilalle muuttaa kirpputoreja ja karaokebaareja, on syytä olla huolissaan. Ne ovat merkkejä siitä, että asuinalueen alamäki on alkanut. Lue, miksi asuinalueelta menee maine, miten tunnistat muut vaaran merkit ja miksi kierrettä on niin vaikea pysäyttää. Kotikulmilla on väliä, sillä huonon asuinalueen asukkaan elinikä voi jäädä jopa lähes kymmenen vuotta muita lyhyemmäksi.

torstai 2. joulukuuta 2010

YLE: Rakel Hiltunen vaatii kansallista kerjäläisstrategiaa

YLE Helsinki: Rakel Hiltunen vaatii kansallista kerjäläisstrategiaa 2.12.2010

Helsinkiläinen kansanedustaja Rakel Hiltunen kaipaa kansallista ryhtiliikettä romanikerjäläisongelman ratkaisemiseksi. Hän katsoo, että kiusallinen kysymys on jätetty Helsingin hoidettavaksi. Hiltunen katsoo toiveikkaasti sisäasianministeriön suuntaan.

Rakel Hiltunen toivoo kansanedustajatovereidensa ymmärtävän, että romanikerjäläisten leiri voi ensi kesänä olla kenen vaalipiirin alueella tahansa.

– Vaikka pakkaset pakottivat nyt kiireelliseen toimintaan vain Helsingin kaupungin, saattaa kiusallinen asetelma olla totta muissakin kaupungeissa. Siksikin tässä on toimittava kansallisella tasolla. Paikallinen päätöksenteko ei riitä, sanoo Rakel Hiltunen.

Sisäasiainministeriö: Kotoutumisen seuranta tehostuu

Sisäasiainministeriö: Kotoutumisen seuranta tehostuu 2.12.2010

Sisäasiainministeriössä on kehitetty kotouttamisen, kotoutumisen ja etnisten suhteiden seurantajärjestelmää. Sen avulla saadaan tietoa maahanmuuttajien elinoloista, heidän kotoutumiseen liittyvistä näkemyksistä sekä julkisen sektorin tarjoamien palveluiden riittävyydestä ja saatavuudesta. Seurantatietoa saadaan sekä valtakunnalliselta, alueelliselta että paikalliselta tasolta.

Iltalehti: JSN ei toistaiseksi laadi ohjeita nettikeskusteluiden valvonnasta

Iltalehti: JSN ei toistaiseksi laadi ohjeita nettikeskusteluiden valvonnasta 2.12.2010

Osa tiedotusvälineistä ei pidä nettikeskusteluita journalistisena sisältönä.

Julkisen sanan neuvosto (JSN) ei ole toistaiseksi laatimassa tiedotusvälineille erillisiä ohjeita nettikeskustelujen valvonnasta. Asiaa pohtinut työryhmä keskeytti työnsä viikko sitten, koska sen alustava luonnos ohjeista on herättänyt runsaasti erimielisyyttä viestintäalan järjestöissä.

- Aikakauslehtien Liitto ja Sanomalehtien Liitto antoivat aika napakan lausunnon, että asia ei tässä muodossa etene vaan vaatii perusteellisemman valmistelun, kertoo JSN:n sihteeri Ilkka Vänttinen, joka johti työryhmää.

YLE: Leikkipuistot aloittavat suomen kielen opetuksen maahanmuuttajaäideille

YLE Helsinki: Leikkipuistot aloittavat suomen kielen opetuksen maahanmuuttajaäideille 2.12.2010

Helsinki aloittaa kotona olevien maahanmuuttajaäitien suomenkielen opetuksen leikkipuistoissa ensi vuonna. Äidit saavat opetusta 2-3 kertaa viikossa.

Opetusta antavat työväenopiston ja Helsingin aikuislukion opettajat. Kaupunki perustelee opetuksen aloittamista sillä, että se edistää maahanmuuttajaäitien opiskelun aloittamista tai työllistymistä.

Apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen sanoo, että opetus on tarkoitus aloittaa ensi vuoden elokuussa.

Kieliopetukselle tulee hintaa noin 250 000 euroa.

Verkkouutiset: Hyvä persut! Muistakaa äänestää kehitysavun puolesta!

Verkkouutiset: Hyvä persut! Muistakaa äänestää kehitysavun puolesta! 2.12.2010

Kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) ei laita juurikaan painoarvoa perussuomalaisten puheille turvapaikanhakijoiden auttamisesta lähellä kotimaata.

Kansanedustaja Pietari Jääskeläinen (ps.) esitteli tiistaina perussuomalaisten "patenttiratkaisun" pakolaisten kotouttamisongelmiin.

Puolueen mielestä Suomen ei tulisi vastaanottaa lainkaan turvapaikanhakijoita, vaan turvapaikkaa tarvitsevat tulisi kotouttaa lähellä kotimaataan.

- Aina kun sanotaan, että ihmisiä autetaan lähellä, niin odotan, että hyvä, muistakaa sitten äänestää korkeamman kehitysyhteistyömäärärahan puolesta eduskunnassa, sanoo Pekka Haavisto Verkkouutisille.

Iltalehti: Kristina Stenman sisäministeriön maahanmuuttojohtajaksi

Iltalehti: Kristina Stenman sisäministeriön maahanmuuttojohtajaksi 2.12.2010

Maahanmuuttojohtajan tehtävänä on johtaa maahanmuuttajien kotouttamisesta vastaavaa yksikköä.

Valtioneuvosto on nimittänyt oikeustieteen kandidaatti Kristina Stenmanin sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston maahanmuuttojohtajaksi ensi vuoden alusta.

Stenman toimii tällä hetkellä Vaasan kaupungin sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen määräaikaisena apulaiskaupunginjohtajana. Hän oli myös RKP:n ehdokas Vaasan perusturvajohtajaksi ja toiminut aikaisemmin RKP:n ministerien erityisavustajana

YLE: Ikääntyneet maahanmuuttajat kantaväestöä sairaampia

YLE Uutiset: Ikääntyneet maahanmuuttajat kantaväestöä sairaampia 2.12.2010

Venäläis- ja somalitaustaisten ikäihmisten terveys on usein selvästi kantaväestöä huonompi. Syynä ovat muun muassa vieraan ympäristön ja kieliongelmien aiheuttama stressi sekä lähtömaan olosuhteet.

Masentuneisuus, passiivisuus ja kipuilu ovat maahanmuuttajien parissa selvästi yleisempiä kuin kantaväestöllä, sanoo Urve Jaakkola Vanhustyön keskusliitosta. Hän on työskennellyt vuosia Vanhustyön keskusliitossa venäjän- ja vironkielisten ikäihmisten parissa.

Verkkouutiset: "Maahanmuutto vahvistaa kuntien elinvoimaisuutta"

Verkkouutiset: "Maahanmuutto vahvistaa kuntien elinvoimaisuutta" 2.12.2010
Kuntaliiton maahanmuuttolinjaukset (pdf)

Työperäistä maahanmuuttoa on edistettävä, jotta kuntien palvelut voidaan turvata myös tulevaisuudessa. Samoin on huolehdittava siitä, että kuntien resurssit riittävät pakolaisten vastaanottamiseen ja kotouttamiseen.

Muun muassa nämä kannanotot sisältyvät Kuntaliiton hallituksen juuri hyväksymiin maahanmuuttolinjauksiin.

Vartti: Romanit siirtyivät Rastilan leirintäalueelle

Vartti: Romanit siirtyivät Rastilan leirintäalueelle 2.12.2010

Osa Helsingissä olevista Romanian romaneista on siirtynyt Rastilan leirintäalueelle. Leirintäalueella on ainakin yksi kilvetön matkailuvaunu ja muutamia Romanian kilvissä olevia henkilöautoja.

-  Romaneita on näkynyt täällä noin viikon verran. Muutamana yönä he ovat vuokranneet mökin. Nyt alueella on näkynyt kolme henkilöautoa, ja keskiviikon vastaisena yönä autoissa nukkui noin kymmenen henkilöä, kuvan leirintäalueelta lähettänyt Vartin lukija kertoo.

Helsingin sosiaaliviraston johtavan asiantuntijan Jarmo Räihän arvion mukaan Helsingissä on tällä hetkellä noin 30 Romanian romania. Osa on yksityismajoituksessa.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

YLE: Tamara Suzin käännytys keskeytettiin

YLE: Tamara Suzin käännytys keskeytettiin 1.12.2010

Kouvolassa asuvan iäkkään venäläisnaisen Tamara Suzin käännytys on keskeytetty. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi tiistaina välipäätöksen, joka estää Suzin käännytyksen Venäjälle toistaiseksi.

Tuomioistuimen mukaan huonokuntoisen Suzin käännyttäminen Venäjälle olisi hengenvaarallista. Suzin ainoa omainen on hänen Kouvolassa asuva tyttärensä.

Verkkouutiset: Vähemmistövaltuutettu käräjöi romaniyhteisön asuntojaosta

Verkkouutiset: Vähemmistövaltuutettu käräjöi romaniyhteisön asuntojaosta 1.12.2010

Vähemmistövaltuutettu vie Tuusulan käräjäoikeuteen ennakkotapauksen, jossa kiistellään asunnonhausta romaniyhteisön pelisäännöillä.

Järvenpääläinen romaninainen ja hänen valtaväestöön kuuluva puolisonsa kokivat tulleensa syrjityksi asunnonhaussa.

Vastaajina jutussa ovat Järvenpään kaupunki ja kaupungin omistama asuntovuokrayhtiö Järvenpään Mestariasunnot.

YLE: Rehtori ei lämpene ulkomaalaisten lukukausimaksuille

YLE: Rehtori ei lämpene ulkomaalaisten lukukausimaksuille 1.12.2010

Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola ei kannata lukukausimaksujen perimistä ulkomaalaisilta tutkinto-opiskelijoilta. Ylä-Kotola pitää mahdollisena, että lukukausimaksut johtaisivat käytäntöön, jossa maksuja kerätään tulevaisuudessa myös suomalaisilta opiskelijoilta.

Länsi-Uusimaa: Lohja ei ota vastaan pakolaisia

Länsi-Uusimaa: Lohja ei ota vastaan pakolaisia 1.12.2010

Lohja ei ota vastaan pakolaisia vuosina 2011-2013. Kaupunginhallitus on antanut vastauksensa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Hallitus perustelee Lohjan päätöstä sillä, että sillä ei ole vastaanottamiseen taloudellisia edellytyksiä.

Amicase: Työtön, mutta pätevä - mistä töitä korkeasti koulutetuille maahanmuuttajille?

Amicase 2/2010: Työtön, mutta pätevä - mistä töitä korkeasti koulutetuille maahanmuuttajille?

Said Aden työskentelee AFRO-hankkeen projektikoordinaattorina sisäasiainministeriössä maahanmuutto-osaston kotouttamisyksikössä.

>> Said Aden, mikä on AFRO-hanke?
Alkuvuonna 2010 käynnistyneen hankkeen tavoitteena on lisätä kolmansien maiden kansalaisten edustusta valtion ja kunnallishallinnon työtehtävissä, lieventää syrjinnästä aiheutuvien haittojen vaikutusta kotoutumisprosessissa sekä edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua. Hanke on toteutettu EU:n kotouttamisrahaston tuella.

YLE: Yhä useampaa ravintolaa pitää maahanmuuttaja

YLE Helsinki: Yhä useampaa ravintolaa pitää maahanmuuttaja 1.12.2010

Pääkaupunkiseudun yrittäjävetoisista ravintoloista joka neljäs on jo ulkomaalaistaustaisen omistajan vetämä. Ravintola-ala työllistää maahanmuuttajia selkeästi muita aloja enemmän.

Runsas kolmannes kaikista ulkomaalaistaustaisista ravintoloista on Turkista peräisin olevien maahanmuuttajien omistuksessa, kertoo matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n tutkimuspäällikkö Heikki Lankinen.

– Sitten tulee tällaisia maita kuin Vietnam, Irak, Kiina, entinen Jugoslavia ja Iran.

Tamperelainen: Uusi maahanmuuttovastainen puolue keräsi 90 prosenttia väestään Tampereelta

Tamperelainen: Uusi maahanmuuttovastainen puolue keräsi 90 prosenttia väestään Tampereelta 1.12.2010

Puoluerekisteriin viime viikolla viedyn vapauspuolueen kannattajakorteista 90 prosenttia kerättiin Tampereelta, kertoo puheenjohtaja Kalevi Helo.

Oikeusministeriö hyväksi Vapauspuolue–Suomen tulevaisuus -yhdistyksen puoluerekisteriin sen jälkeen, kun puolue oli toimittanut parisataa uutta korttia hylättyjen tilalle.

Ryhmäloikkausten takia uudella puolueella on valtuustopaikkoja Turussa ja Salossa. Eduskuntavaaleissa ehdokkaita tavoitellaan kaikiin vaalipiireihin.

Maahanmuuttovastainen vapauspuolue kannattaa muun muassa kansanäänestysten lisäämistä ja vastustaa Natoon liittymistä.

Ilta-Sanomat: Kansalaisuutta hakevien Suomi-tietoa aletaan testata?

Ilta-Sanomat: Kansalaisuutta hakevien Suomi-tietoa aletaan testata? 1.12.2010

Eduskunta haluaa selvittää, pitäisikö Suomessakin ottaa käyttöön kansalaisuustesti.
Se tarkoittaa kansalaisuutta hakevalle tehtävää testiä, jolla selvitetään hakijan tietämystä uuden kotimaan yhteiskunnallisista asioista, paikallisista tavoista sekä historiasta.

- Siinä voitaisiin testata kielellisiä perustaitoja sekä perustietoja yhteiskunnan rakenteista ja demokratiasta, kertoo IS:lle eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Antti Rantakangas (kesk).