sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kainuun Sanomat: "Maahanmuutosta päästiin keskustelemaan"

Kainuun Sanomat: "Maahanmuutosta päästiin keskustelemaan" 12.12.2010

Oululainen kansanedustajaehdokas Olli Immonen (ps.) mainosti käyntiään lauseella tule keskustelemaan maahanmuuton ongelmista.

Miksi näin provosoiva mainos?

- En ole tyytyväinen Suomen harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan. Humanitäärinen maahanmuutto närästää. Paino pitäisi olla työperäisellä maahanmuutolla, Immonen sanoi Kajaanin Kauppatorilla lauantaina.

Hänen mielestään pakolaisten vastaanottoa pitäisi leikata samassa suhteessa kuin valtion menoja leikataan.


24-vuotias Immonen on listansa nuorin ja toimii turvallisuusalan tehtävissä. Nivalassa syntynyt Immonen on asunut Kuhmossa aiemmin 17 vuotta.

Kuinka tiukkoja kysymyksiä ovat kajaanilaiset tehneet?

- Maahanmuutosta päästiin keskustelemaan. Viesti on yleisesti, ettei nykytilanteeseen olla tyytyväisiä ja muutosta haluttaisiin.

Immonen myöntää, että hänen mielipiteitään pidetään poliittisella kentällä hyvin radikaaleina.

Hän kuuluu myös Perussuomalaisten Nuorten hallitukseen, Suomalaisuuden liittoon ja toimii Suomen Sisun ry:n Pohjois-Pohjanmaan piiripäällikkönä.

Perussuomalaisten kojulla oli kuuntelijoita, mutta useat katosivat paikalta toimittajan ja kuvaajan tullessa paikalle.

Kritiikkiä tullut

Immonen on Oulun kaupunginvaltuutettu. Edellisessä talousarviokokouksessa hän vastusti maahanmuuttajien erityisryhmäkohtelua, kuten musliminaisten omia uimahallivuoroja.

Linjasta tuli kritiikkiä.

Hänen mielestään rasismi-sanaa käytetään nykyään kuitenkin liian heppoisin perustein.

- Jos joku on minua syyttänyt rasistiksi, esitän kysymyksen, määrittele, mitä rasistilla tarkoitetaan. Sanakirja määrittelee, että rasismi on etnisin perustein tapahtuvaa syrjintää, jossa eri ihmisrodut jaetaan arvohierarkioihin. Tällaista näkemystä en missään nimessä allekirjoita. Minusta kaikki ihmiset ovat ihonväriin katsomatta ihan saman arvoisia.

Immosen mukaan kulttuureiden välillä on toki eroja.

- Näen länsimaisen kulttuurin, johon myös suomalainen kulttuuri kuuluu, parempana kuin islamilaisen kulttuurin.

Hän haluaisi pitää länsimaisen yhteiskunnan vapaamielisenä.

Jos Suomeen tulee maahanmuuttajia kolmansista maista, heidän pitää sopeutua, integroitua ja tehdä töitä.

Immonen pitää maahanmuutossa ongelmana rahan lisäksi mahdollisia konflikteja. Hän pelkää ghettoutumista.

- Tulee kulttuurien yhteentörmäyksiä, lähinnä islamin kanssa.