HS: Kerjäläisetkin ovat osa Eurooppaa

Helsingin Sanomat: Kerjäläisetkin ovat osa Eurooppaa 20.4.2010
Ennen siirtolaiset käännytettiin kristinuskoon, nyt kulttuuriin

Kari Hukkila (s. 1955) opiskeli nuorena Helsingin yliopistossa kirjallisuustiedettä, taidehistoriaa, filosofiaa, historiaa, arabian kieltä ja muita kieliä. Akateemiset opinnot eivät kuitenkaan olleet paras kirjoittajakoulu tulevalle esseistille, näytelmäkirjailijalle ja käsikirjoittajalle.

Parhaat eväät kirjoittamiseen hän sai pitkiltä reissuilta Keski-Eurooppaan 1980-luvulla. Hän tutustui taiteilijoihin, kirjailijoihin, tutkijoihin ja opiskelijoihin ja näki heidän työskentelytapansa.

"Oli äärimmäisen stimuloivaa huomata, miten perusteellisesti he tekivät työtä. Kaikki asiat käsiteltiin perin pohjin. Jouduin purkamaan vanhat ajattelutapani ja aloittamaan uudelta pohjalta."

Hukkila kirjoitti laajan esseetuotannon 1980-luvulla. Myös kirjan kirjoittaminen alkoi muhia mielessä, mutta sille piti antaa aikaa. Hänen esikoisteoksensa Kerettiläisesseiden aiheet olivat olemassa jo 1990-luvun alussa. Kirjaksi ne jalostuivat, kun vastaan tuli kustantaja, joka oli kiinnostunut poleemisista esseistä.

Toinen ajatteluun ja kirjoittamiseen vaikuttanut taustavoima oli vilkkaat algerialaiset, joihin hän tutustui Ranskassa. Kerettiläisesseissä mainitaan usein eloisa ja tiiviisti silmiin katsova Hafed, josta hän saa motiivin pohtia ystävyyttä.

"Klassiset länsimaiset kirjoitukset ystävyydestä painottavat samankaltaisuutta. Etusijalla ystävyydessä ovat maanmiehet ja sukulaiset. Halusin käsitellä tilannetta, jossa ystävällä onkin erilainen tausta kuin itsellä."

Kun Hukkila viime syksynä viimeisteli esseitään, Suomessa kävi kuuma keskustelu maahanmuutosta. Maahanmuuttajakeskustelun tausta-ajatus on hänen mielestään se, että kulttuuri määrittää identiteetin. Kaikki, jotka tulevat jostain kulttuurista ovat samanlaisia.

"Yritän polemisoida tätä ajatusta. Ihmiset ovat yksilöitä eivätkä yhdenmukaisia yhden kulttuurin edustajia."

Hän kritisoi ajattelua, jossa ihmiset jaetaan hyviin ja huonoihin. Maahanmuuttajia arvioidaan sen mukaan, sopeutuvatko he ympäristöön.

"Käsittelen esseissäni modernin romaanin ja filosofian syntyä. Niissä maahanmuuttajilla ja juutalaisilla on tärkeä osuus. Euroopan näkökulmasta nämä väestönosat ovat osa Eurooppaa, eivätkä rajojen ulkopuolelta tulevia muukalaisia."

Henkilökohtaisesti Hukkila kokee olevansa saavana osapuolena.

"Arabikulttuurissa vieraanvaraisuus lähtee toisen osapuolen tarpeista ja hyvinvoinnista. Siinä on iso ero maallistuneeseen länsimaiseen ajatteluun, jossa etiikka lähtee yksilön edusta, ja yksilö olen minä."

Hukkila on toiminut myös ystäviensä hyväksi.

"Parikymppisenä autoin erään unkarilaisen ikätoverini pois maasta. Silloin rajat oli suljettu, eikä ulkomaanmatkoista voinut edes haaveilla. Suomalainen ystäväni lainasi unkarilaiselle ystävälleni passinsa, jonka turvin hän loikkasi maasta. Myöhemmin hänestä tuli Ranskan kansalainen ja televisiotoimittaja."

Suomessa käydyssä keskustelussa romanikerjäläisten asemasta Hukkila näkee ristiriidan.

"Ymmärrän käytännön lähtökohdat, kun virkamiehet sanovat, että yksityiset ihmiset eivät saa harjoittaa hyväntekeväisyyttä, mutta nämä ihmiset kuuluvat Eurooppaan ja heitä on kohdeltu menneisyydessä huonosti. Suomessa on päästy pois toiseen maailmansotaan liittyvästä erillissota-tulkinnasta, mutta jotkut suomalaiset elävät uutta erilliselämää Euroopassa. Maahanmuuttajat joutuvat todistamaan, että he sopeutuvat. Keski-Euroopassa olen nähnyt, että kaikki maahanmuuttajat haluavat sopeutua."
[...]

---

Kirja-arvostelu: Ennen siirtolaiset käännytettiin kristinuskoon, nyt kulttuuriin

Kari Hukkilan kirjallinen esikoisteos, esseekokoelma Kerettiläisesseet on äärimmäisen mielenkiintoinen ja tavattoman ärsyttävä kirja.

Olen väitellyt monta päivää Hukkilaa vastaan, Hukkilan puolesta ja Hukkilaa lievästi ymmärtäen. Kerettiläisesseet sisältää kymmenkunta esseetä. Niiden teema on yksi ja sama, eikä se voisi olla ajankohtaisempi: maahanmuutto, mitä ihmiselle tapahtuu matkalla kulttuurista toiseen.

Toisin kuin useimmat ajankohtaiskeskusteluun osallistujat Hukkila myös tietää aiheestaan jotakin.

Ensiksikin, hän peilaa asioita algerialaisen ystävänsä Hafedin ja tämän kavereiden, "heikäläisten" kautta. Hukkila tutustui Notre-Damen aukiolla nuorena miehenä Hafediin. Siellä Ranskan maahanmuuttajien vihatuimmat viettivät aikaa ja valehtelivat olevansa eteläeurooppalaisia voidakseen iskeä naisia.

Toiseksi, Hukkila on perusteellisesti tutustunut pakolla kristinuskoon käännytettyjen ihmisten historiaan Välimeren alueella.

Hänen pääväittämänsä on, että sama, mikä tapahtui kristinuskoon pakkokäännyttämisenä 1500-luvulla, tapahtuu maahanmuuttajien pakkokäännyttämisenä kansallispainotteiseen "kulttuuriin" nykyään.

Mutta ettei Hukkilan lukeneisuus aivan liian kapealta näyttäisi, hän lähtee laajimmissa esseissään rakentamaan ajatuskulkua venäläisen kirjallisuuden, Dostojevskin, Tolstoin ja Brodskyn kautta.

Tätä kaikkea on todella kiinnostava lukea. Oppikoulun yläluokilla väsyttävällä kirkkohistorian tunnilla kerran tai pari mainitut konversot ja moriskot (pakkokäännytetyt juutalaiset ja maurit) heräävät eloon. Koko Espanjan keskiaika arabihistoriasta inkvisitioon, Cervantesiin, pikaroihin herää eloon.

Sellaisten ihmisten elämä, jotka ovat aina joutuneet suurten kansojen, uskontojen tai myöhemmin kansallisvaltioitten varjoon, tulee päivänvaloon Hukkilan esseissä.

Tämä on esseiden hienoin näkymä. Hukkila tuo oman reppunomadin elämyksen lisäksi uuden tietotason kansallisvaltiopainotteiseen historiaamme.

Sitten asioiden toisiin puoliin.

Hukkilan esseiden ajatuksellinen haarukka on valtava. Kaksi kokoelman painavinta esseetä Suurinkvisiittorit ja Smerdjakovin aksiooma lähtevät liikkeelle Dostojevskin Karamazovin veljeksistä.

Tunnettu romaanin legenda kertoo, kuinka suurinkvisiittori syyttää Sevillaan poikennutta Jeesusta siitä, että tämän olisi pitänyt hyväksyä erämaassa paholaisen houkutukset, suostua leipään, valtaan, rauhaan.

Syytöksestä muodostuu Hukkilan esseessä ajaton matemaattinen kaava. Sen toisella puolella ovat leipä, auktoriteetti ja järjestys, toisella puolella anarkisti Jeesus, tai myöhemmin vaikkapa hippiliike. Hukkilan mielestä nykyään tuossa etukäteen tuomitussa "häirikön" osassa ovat maahanmuuttajat.

Smerdjakovin aksioomassa Hukkila vertaa Dostojevskin romaanin äpäräveljen osaa pakkokäännytettyjen häviäjän, syntipukin, puoliväliin jäävän tilanteeseen, johon joutuvat aina myös arabitaustaiset, islaminuskoiset maahanmuuttajat.

Pienemmissä esseissään Hukkila pohtii edelleen konversojen kulttuuria, sen yhteyttä veijariromaanin syntyyn ja filosofi Spinozan konversotaustaa.

Yhteistä esseille on laaja näkymä ja pitkä todistelun ketju. Se kiehtoo kuin Dan Brown, ja panee epäilemään, onko se savijaloilla seisova jättiläinen.

Kriittisen lukijan epäilykset heräävät Hukkilan kirjan ärsyttävistä puolista.

Hukkila suhtautuu hämärissä pikkutavaroita jobbaaviin algerialaisiin ystäviinsä ihailevasti, suorastaan romantisoivasti. Hän ihailee heidän sulavia liikkeitään, luontevuuttaan ja olemustaan kuin suomalaiset kirjailijat ennen ihailivat kalevalaista kansaa. Hukkila on siis, ei kansallisromantikko vaan kansainvälisyysromantikko.

Hukkilan lähteet ovat sekaisin kuin löytökassi kirpputorilla.

Hän viittaa valtavan lähdemateriaalinsa johonkin teokseen tyyliin "kirja antanut hänelle paljon", "kirja nuhraantunut hänen repussaan". Kerettiläiselle lukijalle tulee mieleen, että kirja voi repussa nuhraantua avaamattomanakin.

No, essee on aina kysymys, joten nämä esseemäiset vapaudet Hukkilalle vielä suotakoon.

Sen sijaan on vaikeampi hyväksyä Hukkilan tapaa heitellä pinnallisia asiattomuuksia eurooppalaisesta kulttuurista.

Yhdentyvä Eurooppa tarvitsee hänen mukaansa islamin vihollisekseen. Ei tarvitse.

Hän vertaa Tanskan pilakuvamyönteisyyttä jopa Espanjan kirkon harjoittamaan konversojen vastaiseen provosointiin. Hän tekee mahdottomia rinnastuksia, uhrista syyllisen ja päinvastoin.

Kirjan nimi, Kerettiläisesseet tulee kahdesta Hukkilan lapsuusmaisemaa, Kontulaa, kuvaavasta esseestä. Ne kertovat, kuinka Hukkila jo lapsena menetti uskon kansallisen identiteetin kliseisiin.

Mutta tekikö Kontula Hukkilasta reppunomadin, nykyajan G.A. Wallinin? Se jää epäselväksi, mutta kirja on erittäin kiinnostava. Kerettiläisesseet tuovat tasoja, syvyyttä ja sävyjä maahanmuuttokeskusteluun.